Kanta-Häme Hämeenlinna

Sairionrannasta noussut savupilvi herätti huomiota ja huolta

Paaluttamisessa nousee savua, kun juntan ja paalun välissä oleva puukalikka kuumentuu. Kuva: Toni Rasinkangas
Paaluttamisessa nousee savua, kun juntan ja paalun välissä oleva puukalikka kuumentuu. Kuva: Toni Rasinkangas

Rakennustyömaalta asuinalueen yli kohonnut pilvi herätti keskiviikkona huomiota Sairionrannassa. Yksi lukijahuoli oli, että millaista pölyä ilmaan on noussut.

Kyseessä ei ollut pölypilvi, vaan paaluttamisesta nousevaa savua.

– Savu syntyy siitä, kun juntan ja paalun välissä oleva, noin 10 millimetriä paksu, lyöntikalikka alkaa kuumentua ja kärventyä, kertoo työmaamestari Jussi Leino YIT:ltä.

Puukalikan tarkoitus on pehmentää paaluun kohdistuvaa iskua.

– Aamulla oli sen verran tyyni keli, että savu nousi pystysuoraan ylöspäin. Ei siinä sen kummempaa. Ei tarvitse huolestua, koneet eivät ole tulessa, vaan pienet kalikat, Leino sanoo.

 

Paalutusvaihe kestää arviolta syyskuun puoliväliin saakka. Sairionrannankadulle osoitteeseen 11 ja 15 on tekeillä kuuden rakennuksen kaupunkivilla, jonka on määrä valmistua elokuussa 2020.

Villa Marrone -nimeä kantavassa kokonaisuudessa on neljästä kuuteen asuntoa per rakennus. Se on YIT:n viimeinen keskeneräinen rakennuskohde Sairionrannassa.

– Ensimmäiset kaupat on tehty tässä kuussa, asuntoja on myös varattu, kertoo YIT Suomen yksikönjohtaja Sami Viitanen. HäSa

Juttua täydennetty Sami Viitasen haastattelulla 28.8. kello 16.05.

Kuva: Toni Rasinkangas