Kanta-Häme

Savuttomat vauvat -kampanjan menestykseen auttoi hämeenlinnalaisyritysten mukaantulo – Tieto tupakoinnin haitoista levisi ympäri maan

Savuttomat vauvat -kampanjan menestyksessä auttoi hämeenlinnalaisyritysten mukaantulo.
Tiina Nikkasen (vas) ja Anu Mähösen Savuttomat vauvat -kampanja kipusi kakkossijalle terveysalan ammattilaisten uutislehti Mediuutisten vuoden terveysvaikuttajien listalla. Mähönen kiittää Hämeenlinnan terveydenhoitajia innostuneesta asenteesta ja mukaan lähtemisestä. Kuva: Esko Tuovinen

Sauhuttelevien odottajien määrä on pudonnut Hämeenlinnassa neljään prosenttiin, kun valtakunnallisesti odottajista tupakoi noin 15 prosenttia.

Hämeenlinnan neuvolatoiminnan vastuulääkäri Anu Mähönen ja äitiys- ja lastenneuvolan terveydenhoitaja Tiina Nikkanen suunnittelivat yhdessä neuvolaväen kanssa odotteleville äideille hoitopolun, jolla he halusivat vähentää raskausajan tupakointia.

Hoitopolkua tukemaan rakennettiin Savuttomat vauvat -kampanja. Kesäkuussa käynnistynyt kampanja oli menestys. Hyvin toimineesta hoitopolusta onkin tullut Hämeenlinnaan pysyvä käytäntö.

Tiina Nikkasen mukaan yhä useampi odottava äiti on lopettanut tupakoinnin jo ennen neuvolakäyntiä.

– Neljä prosenttia edustaa melkeinpä porukkaa, joka vielä tupakoi ensikäynnillä, Nikkanen sanoo.

Anu Mähösen mukaan yksi tärkeimmistä syistä menestykseen oli Hämeenlinnan yrittäjien mukaantulo.

– Kun yrittäjät lähtivät mukaan, niin media kiinnostui aiheesta. Moni odottaja kertoi lopettaneensa tupakoinnin, koska heidän mukaansa asiasta on ollut niin paljon juttua uutisissa.

Mähönen kertoo, että aiemmin ihmiset saattoivat ajatella, että vaikka tupakointi ei ole hyvä asia, niin ei se nyt niin pahastakaan ole.

– Nyt on tehty selväksi, että raskausajantupakointi on tosi paha asia, hän kiteyttää.

Kampanja veti imuunsa lähes parikymmentä hämeenlinnalaisyritystä, jotka tarjoavat etuuksia savuttomille odottajille. Tarjolla on muun muassa alennuksia kukkakauppaan, kauneushoitolaan ja kahvilaan. Savuttomaan raskausaikaan kannustettiin jopa kiinteistövälittäjän välityspalkkion ja kotisiivouspalvelujen alennuksella.

Mähönen tietää, että on tieteellisesti tutkittu, että taloudellinen kannuste toimii tupakoinnin lopettamisessa ja kun puhutaan vauvojen hyvinvoinnista, ihmiset saadaan helposti liikkeelle.

– Puhuin aiheesta yrittäjien kevätkokouksessa. Minulle oli varattu viisi minuuttia, mutta olin siellä 40 minuuttia, koska heillä oli niin paljon kysymyksiä, Mähönen kertoo.

Häkämittareillakin oli merkittävä rooli. Niistä kiinnostuivat median lisäksi isät. Mittarilukema kertoi konkreettisesti kuinka paljon häkää vauvan verenkiertoon oli kasautunut äidin tai passiivisen tupakoinnin seurauksena. Vauvan verenkierrossa häkää on enemmän kuin äidillä. Pahimmassa tapauksessa mittari vilkuttaa punaista lukemaa, mikä usein säikäyttää puhaltajan.

Mähönen ja Nikkanen ovat kiertäneet eri tilaisuuksissa esittelemässä hoitopolkua ja he ovat neuvoneet muun muassa häkämittarin käyttöä. Kampanjan ansioista Hämeenlinna toimi esimerkkikuntana Filhan hankkeessa, jossa tavoitteena oli vähentää raskausajan tupakointia.

Häkämittareita on alettu hankkia Suomen neuvoloihin ja Sastamalassa kampanjanmukainen hoitopolku on otettu käyttöön paikallisia yrittäjiä myöten. HäSa

 

Hoitopolku neuvolassa

Kysytään odottajan ja puolison tupakoinnista. Kerrotaan korvaustuotteista ja kannustetaan savuttomuuteen.

Tupakoiville varataan 15 minuuttia lisäaikaa. Asiakas saa halutessaan puhaltaa häkämittariin. Motivoivalla haastattelulla kannustetaan tupakoinnin lopettamiseen.

Asiakkaalle kerrotaan keinoista, joilla neuvola voi auttaa tupakoinnin lopettamisessa. Tarjolla on esimerkiksi asiantuntija-apua ja nettimateriaalia.

Tupakointi otetaan puheeksi jokaisella neuvolakäynnillä. Raskauden keskivaiheessa tupakoinnin lopettanut odottaja saa Savuttomat vauvat -kortin, joka oikeuttaa yrittäjien alennuksiin.

Synnytyksen jälkeen

Jälkitarkastuksessa on mahdollisuus häkämittaukseen.

Lastenneuvolakäynneillä tupakointi otetaan tarvittaessa edelleen puheeksi.