Kanta-Häme

SCC:n rahoja ei ole vieläkään näkynyt

Kaupungin tilille ei ole vieläkään tullut Sunny Car Centerin rahoja. Kaupunki odottaa yritykseltä 8,4 miljoonan euron kauppasummaa Kirstulan autokauppakeskuksen tontista.

Apulaiskaupunginjohtaja Juha Isosuo kertoi Hämeen Sanomille perjantaina, että Sunny Car Centerin toimitusjohtaja Markku Ritaluoma soitti hänelle alkuviikosta.

– Hän kertoi, että rahoitushomma on työn alla ja viittasi jälleen kansainvälisiin rahoituskuvioihin.

Alun perin yrityksen oli määrä maksaa kaupungille kauppasumma viimeistään 4. heinäkuuta. Silloin rahoja ei kuulunut, ja yhtiö ilmoitti syyksi kansainvälisen rahoituksen aikataulutusongelmat. Uusi määräaika maksamiselle on 7. elokuuta.

– Kaupunginhallitus käsittelee asiaa syyskauden ensimmäisessä kokouksessaan 11. elokuuta, tulivat rahat kaupungille tai eivät, Isosuo sanoo. (HäSa)

 

 

 

Päivän lehti

29.9.2020

Fingerpori

comic