Kanta-Häme

Seesteytymisen aika

– Ei mitään virkaa näillä syntymäpäivillä, mutisee säveltäjä, muusikko Jarmo Sermilä ja lataa kahvinkeittimeen pannullisen vettä.

Hänen työhuoneessaan leijailee sankka sikarinsavu, jonka keskellä hän vaeltaa etsimässä kuppeja ja välillä sikariaan.

– Vanhuus ampuu päälle, ei siinä mitään. Se on vain hyväksyttävä ja oltava muina miehinä, Sermilä kuittaa.

– Yllättävän pitkään tässä on kestetty. Tässähän on jo kohta sata vuotta. Vanhemmat kuolivat viisikymppisinä.

Melkein on helpompi listata musiikin alan tehtäviä, joissa Sermilä ei ole ollut. Nykyään hän on kuitenkin jättäytynyt sivuun muun muassa Musiikkia linnassa -tapahtuman taiteellisen johtajan tehtävästä.

– Viisi vuotta sitten oli vielä jonkinlainen tekemisen putki päällä, mutta nyt en viitsi enää talkoohommiin lähteä. Nyt on seesteytymisen aika.

Viulu oli liian painava

Musiikki vei Jarmo Sermilän jo koulupoikana. Ensimmäisen kerran. Hän aloitti viulistina.

– Enhän minä sitä ylhäällä jaksanut kannatella. Aina se vaipui. Siihen se sitten jäi, kunnes 15-vuotiaana alkoi jazzhulluus. Kuulin Dizzy Gillespietä ja ajattelin, että jumalauta, hankin torven ja soitan tuolla lailla.

Nuori Sermilä meni metsähommiin Harvialaan ja hankki niillä rahoilla torven.

– Äkkiä huomasin, ettei minusta tule toista Gillespietä.

Lopullinen uravalinta tapahtui ”hissun kissun”.

– Mitenkähän se lopulta meni? Kun pääsin armeijasta, heitin kapakkamuusikkona keikkaa Helsingissä. Oli aika hyvä liike mennä naimisiin. Yleinen riehuskelu poistui kuvasta.

Yhtenä musiikillisen elämänsä peruskivijalkana Sermilä pitää intendentin pestiä Sibeliuksen syntymäkodissa.

– Ne olivat lyhyitä päiviä. Jäi aikaa kaiken maailman opinnoille.

Sibeliuksen syntymäkodista Sermilä kirjaimellisesti napattiin Suomalaisen musiikin tiedotuskeskuksen toiminnanjohtajaksi: museovieras tiedusteli häneltä halukkuutta vaihtaa työpaikkaa.

Viitasaari oli parasta aikaa

Sittemmin toimet, sivutoimet ja luottamustoimet ovat viuhuneet. Kaiken tuoksinassa Sermilä on säveltänyt kolmattasataa teosta ja pyörittänyt omaa levyfirmaa.

Sävellysten joukosta suosikkia ei löydy, mutta muista tehtävistä kyllä.

– Kaksitoista vuotta Viitasaaren Musiikin aika -festivaalin taiteellisena johtajana oli kyllä elämän parasta aikaa, Sermilä sanoo.

Hän sai houkutelluksi ulkomailta kuuluisia säveltäjiä, joiden musiikkia festivaali kulloinkin käsitteli. Monet heistä eivät olleet ennen – tai jälkeenkään – vierailleet Suomessa.

Kaupungeista hänen sydäntään lähinnä ovat Hämeenlinna ja Praha.

– Hämeenlinna, koska en ole ollut muualla. Prahaan minulla on myös pitkäaikainen suhde. Pidän sitä toisena kotikaupunkinani. Perkeleen hyvä kaupunki, Sermilä virnistää.

– Sosialismin aikaan ei tarvinnut kuin vähän vihjaista tutulle mammalle, niin paikallinen säveltäjäliitto maksoi parin kuukauden oleskelun ja opiskelun englantia puhuvan musiikin professorin johdolla.

Ensin sikarit, sitten torvi

Sermilällä on ollut sama työhuone keskustan reunalla yli 30 vuotta. Täällä hän pyöritti levyfirmaansa Jasemusiikkia vuoteen 2006, ja täällä hän nykyään polttaa sikareita ja soittaa torvea.

Tässä järjestyksessä.

– Täällä saa poltella rauhassa, hän tokaisee.

– Talvisaikaan torstaisin neljä torvensoittajaa kokoontuu soittamaan tangoa. Tunnin eikä yhtään enempää. Se on vanhojen herrojen mikä lie, miten tuon nyt kuvaisi? Perkules vie. Tässä mekastetaan, kuka mitenkin, hän sanoo.

– Argentiinalaista tangoa. Ei me välitetä Toivo Kärjestä ja sellaisista. (HäSa)