Kanta-Häme

Seinää kaatuu asuinkorttelin tieltä

Vanajantiellä sijaitsevan vanhan huoltoaseman seinää on alettu moukaroida kumoon. Huoltoasemarakennus puretaan ja tontin maaperä puhdistetaan uudisrakentamista varten. Tontille rakennetaan osa asuntokorttelikompleksista, joista käytetään nimeä Vanajanranta II.

Tontin omistaa tällä hetkellä Neste Oil Markkinointi oy, joka luopuu tontin hallinnasta purkutöiden jälkeen ja myy sen Peab-rakennusyhtiölle.

Purkutyöt maanpuhdistustöineen tulevat maksamaan Neste Oil Suomen liikennepalvelujohtajan Sam Holmbergin mukaan joitakin kymmeniätuhansia euroja.

– Tarkoitus on purkaa maanpäälliset osat nopeasti, jotta päästään mahdollisten saastuneiden maakerrosten kimppuun. Varaudumme aina tällaisissa kohteissa myös yllätyksiin, Holmberg kertoo.

Suunnitelmat päättäjien hyväksyttäviksi

Hämeenlinnan kaupungin tilaajajohtaja Päivi Saloranta kertoo, että Vanajanrannan asemakaava on seuraavaksi matkalla kaupunginhallituksen ja -valtuuston hyväksyttäväksi. Kaavan hyväksyntä on viivästynyt, koska yksityisten maanomistajien kanssa on tehty maankäyttösopimuksia. Ne ovat nyt sinettiä vaille valmiit.

– Päätöstä asiasta voi odottaa alkusyksystä, Saloranta sanoo.

Rakennuttaja kiinnostunut tonttikaupoista

Rakennusyhtiö Peabin aluepäällikkö Ilkka Jaakkola kertoo odottelevansa sormet syyhyten kaavan vahvistumista. Sen jälkeen rakennushankkeet polkaistaan käyntiin täydellä teholla.

– Alamme vahvistuksen tultua rakentaa katuverkostoa. Toiveiden mukaan talonrakennustyöt voisivat alkaa ensi vuoden loppukesästä. Halusimme saada huoltoasemarakennukset pois tieltä hyvissä ajoin, Jaakkola sanoo.

Jaakkolan mukaan asuntojen markkinointia ei ole vielä aloitettu. Hänen mukaansa lähemmäksi järveä on tarkoitus rakennuttaa matalia 3–4 kerroksisia taloja, ja Vanajantien varrelle korkeampia, 6–7 kerroksisia taloja.

Jaakkola kertoo Peabin olevan kiinnostunut ostamaan Nesteen tontin lisäksi Vanajanrannan alueelta myös muita myyntiin tulevia kohteita.

– Emme ole vielä tehneet muita hankintoja, Jaakkola kertoo. (HäSa)