Kanta-Häme

Seitsemän hakijaa haastatteluun

Kunnanjohtajan virkaa tavoittelevista 11 hakijasta on kutsuttu seitsemän haastateltavaksi Hausjärvellä. Kutsuttujen joukossa on myös kunnassa parhaillaan määräaikaisena kunnanjohtajana toimiva Aleksi Heikkilä.

Valitsijat kuulevat hakijoista Olli-Pekka Salmista, Aki Heiskasta, Eero Vainiota, Pekka Määttästä, Aleksi Heikkilää, Mauno Mäkirantaa ja Marja Tuohimaata.

Valitsijaryhmä tekee kunnanhallitukselle esityksensä huhtikuun 12. päivän kokoukseen. Tavoitteena on, että kunnanjohtaja päästään valitsemaan kunnanvaltuustossa jo 26. huhtikuuta tai viimeistään 14. kesäkuuta. HÄSA