Kanta-Häme

Seitsemän käryä vuodessa - rattijuoppo vain jatkaa ajojaan

Keski-ikäinen hämeenlinnalaismies on jäänyt vuoden sisällä jo seitsemän kertaa kiinni rattijuopumuksesta. Silti hän jatkaa ajojaan, vaikka ajokorttiakaan hänellä ei enää ole.

Tuorein käry kävi eilen keskiviikkoiltana.

Oikeudella olisi periaatteessa mahdollisuus takavarikoida rattijuopumuksista tuomitun auto valtiolle, mutta tämäkään tuskin tilannetta auttaisi. Hämeenlinnan poliisin mukaan miehen autot vaihtuvat käryjen välillä.

– Ajojen estämiseksi, ennen kuin mitään vakavaa tapahtuu, auttaisi pikainen vankeustuomio. Tällaisissa tapauksissa oikeuskäsittelyn toivoisi olevan heti aamun koitteessa, poliisin tutkija toteaa tiedotteessaan. (HäSa)