Kanta-Häme

Sekaklapillakin lämpiää

Kipinöitä roiskivaa kuusta ei avotakassa kannata polttaa.

Muuten niin havupuu kuin muukin sekaklapi kelpaa vallan mainiosti kaikenlaiseen lämmittämiseen, vakuuttaa Jussi Silvola Hattulan Halko Oy:sta.

– Meidän sekaklapi on pääasiassa mäntyä ja leppää. Silloin tällöin joukossa on myös kuusta, pihlajaa ja haapaa, Silvola listaa.

Silvolan mukaan sekaklapi on mainettaan parempaa, sillä se ei esimerkiksi nokea samalla tavalla kuin koivu.

Kolmessa motillisessa irtoklapia on saman verran puuta kuin lahdessa pinomotissa.

Metrihalkoa myydään erityisesti pääasiassa omakotitaloasujalle, joka haluaa päästä itsekin kirveen varteen.

– Osa asiakkaista haluaa askarrella ja tehdä puittensa eteen vähän töitäkin. Keskuskattilaan metrinen halko mahtuu ihan pilkkomattakin, Silvola tuumaa.

Nostalgia myy

Ilpo Inkiläinen Linnan Klapista kertoo, että koivu käy edelleen parhaiten kaupaksi myös Kanta-Hämeessä.

Iittalassa sijaitsevan Päivärinteen tilalla sekaklapi tehdään oman metsän ensiraivauksen puusta, jolloin mukana on kuusta, leppää, koivua ja pihlajaa.

Vaikka koivu antaakin muita puita kipakammat löylyt, suurin syy sen suosiossa lienee Inkiläisen mukaan suomalaisessa nostalgiassa.

– Vaikka sekaklapin energiapitoisuus onkin noin 20 prosenttia huonompi kuin koivulla, säästää asiakas energian viimeistään puiden välisessä hinnassa, Inkiläinen sanoo.

Öljyn ja sähkön hinnannousu vaikuttavat osaltaan puulämmittämisen suosion. Kuivan puun on ennustettu paikoin jopa loppuvan ensi talven aikana.

– Jos puulajilla on väliä, asiakkaiden kannattaisi viimeistään nyt lähteä liikkeelle. Meidän puut kuivataan kuivurissa, joten sateinen syksykään ei pääse tekemään tekosiaan, Inkiläinen vinkkaa. (HäSa)