Kanta-Häme

Selviämisasema voisi toimia ensiavussa

Hämeenlinnan kaupunki suhtautuu varovaisen myönteisesti poliisilaitoksen aikeeseen kehittää juoppokuljetuksia ja -säilöönottoa. Terveyden ja toimintakyvyn lautakunta antoi tiistaina lausuntonsa aiheesta Kanta-Hämeen poliisilaitokselle.

Lautakunta esittää selviämishoitoasemista saatujen kokeilujen hyvien puolien selvittämistä. Siinä yhteydessä kartoitettaisiin myös Kanta-Hämeen yhteispäivystyksen tilanne sekä tarve mahdolliselle selviämishoitoasemalle.

Lausunnon valmistelleet tilaajajohtaja Jukka Lindberg ja tilaajapäällikkö Liisa Lepola näkevät kehittämistyössä positiivisia puolia.

– Selviämishuone yhteispäivystyksen yhteyteen tai yksinkertaisesti varatut vuodepaikat saattaisivat ratkaista (alkoholin liikakäytöstä aiheutuvia) ongelmia siten, että poliisia tarvittaisiin vähemmän, Lindberg ja Lepola arvioivat.

Heidän mukaansa myös poliisin tiloissa työskentelevän sosiaalipäivystyksen työntekijän asiantuntemusta olisi mahdollista käyttää hyväksi nykyistä enemmän.

Lausunto sisältää kuitenkin myös monia varauksia. Sen mukaan kaupunki ei sitoudu kehittämisselvityksen mahdollisesti mukanaan tuomiin toimenpiteisiin. Lautakunnan mukaan päihtyneiden kuljetus kuuluu jatkossakin poliisille, eikä vastuuta ja kuljetuksista aiheutuvia kuluja tule siirtää Hämeenlinnan kaupungille.

Kaupunki ei halua tässä vaiheessa myöskään sitoutua mahdollisen selviämisaseman perustamiseen.

– Selviämisaseman erottaminen kuljetuksesta, poliisin voimakäytöstä ja muusta säilöönottotoiminnasta ei ole toiminnallisesti ja taloudellisesti kannattava ratkaisu. Putkissa on oltava joka tapauksessa vartiointi muita kiinniotettuja varten, joten säästöä sieltä ei syntyisi, lausunnossa todetaan.

Holstilassa on…oma selviämishuone

Hämeenlinnassa päihtyneiden kuljetus ja säilöönotto kuuluu poliisille. Kaupungilla ei ole joidenkin muiden kuntien tapaan omaa yleistä selviämisasemaa.

Sen sijaan A-klinikkatoimen Holstilan kuntoutumisyhteisössä on tällä hetkellä selviämishuone yhteisön omille asukkaille

Holstilan tilalle valmistuu ensi vuonna 25 asuntoa kattava yksikkö, johon tulee kaksi selviämishuonetta. Henkilöstön vähäisyyden vuoksi niitä voidaan kuitenkin käyttää vain yksikön omiin tarpeisiin. (HäSa)