Kanta-Häme

Seminaarin koulun aulatila muuttui englantilaiseksi bussiksi, kahvilaksi ja eläintarhaksi

Harvasta koulusta löytyy eläintarha – kahvilasta tai punaisesta englantilaisesta bussista puhumattakaan.

Hämeenlinnalaisesta Seminaarin koulusta löytyy. Yksi aulatila on muutettu kolmessa kuukaudessa kielten oppimiseen innostavaksi tilaksi, kielikaduksi, jossa edellä mainitut teatterimaiset kulissit toimivat nyt uudenlaisina oppimisympäristöinä.

Apulaisrehtori Joni Tikkala näkee jo sielunsa silmin, miten opetustilanteet käytännössä tiloissa toimivat.

– Yksi oppilaista voi toimia vaikka kahvilan myyjänä ja toiset ostajina ja kieltä harjoitellaan lähes aidoissa tilanteissa leikin kautta.

Englantia ja venäjää opettava Maria Niinikoskikin iloitsee uusista tiloista.

– Tämä kielikatu täydentää meidän opetusmahdollisuuksiamme nimenomaan uuden opetussuunnitelman (OPS) mukaisiksi. Voimme luonnollisessa ympäristössä harjoitella käytännössä puhetilanteita eli suullista taitoa, mitä uusi OPS vaatiikin.

– Lapset ovat innoissaan, ja antaa tämä itsellekin iloa opetukseen, Niinikoski sanoo.

Seminaarin koulussa opetetaan englannin ja venäjän lisäksi ruotsia, ranskaa ja saksaa. Koulussa on 1.–6.-luokkalaisia yli 700.

Uudet opetustilat ovat paikallisten nuorten käsialaa.

He ovat mukana Hämeenlinnan kaupungin Toimi!-hankeessa, jota luotsaa Ars-Häme ry. Kuvataiteilijayhdistyksen roolina on etsiä alle 29-vuotiaille työttömille ja vailla opiskelupaikkaa oleville eettisesti kestäviä ja luovuudelle tilaa antavia, motivoivia taideprojekteja.

Oppimistilan rakentamisen mahdollisti myös Hämeenlinnan kaupungin hakema ja valtion myöntämä perusopetuksen toimintakulttuurin kehittämiseen suunnattu hankeraha, jolla tuetaan uuden opetussuunnitelman toteuttamista. Tätä rahaa tiloihin käytettiin 15 000 euroa, ja noin 5 000 euroa tuli koulun omasta budjetista.

Toimi!-hankkeen ohjaajana toimii kuvataitelija Mikko Myöhänen.

– Älyttömän hieno projekti! Lopputulos yllätti positiivisesti. Lahjakas ryhmä. Työnjako oli sellainen, että mä keittelin kahvia ja nuoret teki hommia, Myöhänen vitsailee.

Myös apulaisrehtori Joni Tikkala kehuu aikaansaannoksia.

– En osannut kuvitellakaan, että nuoret tekevät näin hienoa työtä. He ovat hurjan taitavia.

Mukana olivat muun muassa Vilppu Vuori, 20, ja Laura Forsberg, 23.

– Tästä tuli järkyttävän siisti. Parasta oli, kun pääsi tekemään töitä taiteen parissa. Maalaan ja piirrän itse, Vuori kertoo.

Forsbergia projekti ohjasi eteenpäin elämässä.

– Tämä selkeytti päätöstä siitä, että kuvataiteet ovat minun alani. Aloitin juuri kuvataiteen perusopinnot Hämeen kesäyliopistossa.

Mutta mitä tilasta ajattelevat koulun neljäsluokkalaiset?

– Tää on paljon kivempi tila kuin luokka, kun on toi bussi ja eläintarha ja sohvat, Okko Naulanen sanoo.

– Hauska tila. Täällä on rennompi opiskella kieliä eri tilanteissa kuin luokassa, Senni Kuisma miettii.

– Aula ei enää ole niin harmaa kuin ennen. On mukavampi opiskella kuin luokassa, kun on enemmän tilaa, Minni Isokangas toteaa.

Ja pian bussista ja kahvilasta alkaakin kuulua oppilaiden englanninkielinen puheensorina. HÄSA