Seminaari on kantakaupungin suurin koulu. Arkistokuva Ville-Veikko Kaakinen
Kanta-Häme Hämeenlinna

Seminaarin koulun D-rakennukset opet kehittivät luokille rotaatiojärjestelmän

Seminaarin koulun väistön ajankohdasta ja tiloista päätös ensi viikolla.

Millä aikataululla ja minne Seminaarin koulun D-rakennuksen oppilaat lähtevät väistöön laajaa peruskorjausta, selviää ensi viikon puolivälissä. Kaupungin, opetustoimen ja rakennuksen omistavan Suomen Yliopistokiinteistöt oy:n edustajat pitävät asiasta palaverin keskiviikkona. Toistaiseksi on päätetty, että opetustoiminta sisäilmaongelmaisessa rakennuksessa lopetetaan viimeistään talvilomaan mennessä, jota vietetään viikolla yhdeksän.

– Varmaan kaikilla on yhteinen tahtotila, että väistöön päästään mahdollisimman nopeasti, sanoo kiinteistöjohtaja Raili Salminen.

D-rakennuksessa työskentelevät opettajat eivät jääneet odottamaan palaverin tuloksia, vaan kehittivät torstaina oman tilapäisratkaisun helpottamaan yli 200 oppilaan tilannetta.

Rehtori Pasi Rangell kertoo, että koulussa on yksi tyhjä, puhdas opetustila, jota aletaan käyttää ns. rotaatioluokkana. Jokainen D-rakennuksen yleisopetuksen luokka siirtyy vuorollaan kahdeksi viikoksi tähän tilaan.

– Näin luokat saavat kahden viikon hengähdystauon, sanoo Rangell.

Lisäksi opettajat kartoittavat jo tällä viikolla koko koulun tyhjät tilat, ruokaloista kokoustiloihin, minne opetusta on mahdollista viedä. Tämän pohjalta opettajat laativat lukujärjestyksen, jossa D:ssä olevat tunnit on värikoodattu. Lukujärjestys toimitetaan mahdollisesti jo tiistaina lasten huoltajille.

– Värikoodatusta lukujärjestyksestä pystyy helposti katsomaan, mitkä tunnit jäävät väkisinkin vielä D-rakennukseen, selittää Rangell.

Näin huoltajat pystyvät päättämään, lähettävätkö lapsensa opiskelemaan D-rakennukseen, vai tulevatko he näinä tunteina kotiin tekemään opettajan ohjeiden mukaisia tehtäviä.

– Uskoisin, että pääsemme aloittamaan tämän räätälöidyn opetuksen keskiviikkona, sanoo Rangell.

D-rakennuksen oppilaiden vanhemmilla oli keskiviikkona mahdollisuus osallistua Suomen Yliopistokiinteistöjen järjestämään tilaisuuteen, jossa yhtiön asiantuntija avasi viimeisimmän sisäilmatutkimuksen tuloksia. Tilaisuuteen ilmoittautui 36 henkilöä.

Sykiä on arvosteltu siitä, että se on jakanut vuosien varrella tehtyjen tutkimusten loppuraporteista tiivistelmiä, jotka eivät kerro koko totuutta tai jopa kaunistelevat sitä.

Sykin ylläpitopäällikkö Ville Kautto ei osallistunut itse keskiviikon tilaisuuteen, mutta vastaa kritiikkiin yleisellä tasolla.

– Pitää paikkansa, että tutkimustuloksia ei ole jaettu suoraan, koska ilman asiantuntijaa ne mahdollistavat väärintulkitsemisen.

– Tarkoitus ei ole ollut kaunistella asioita eikä antaa virheellistä informaatiota, vaan on pyritty antamaan olennainen informaatio, sanoo Kautto.

Syk asennutti D-rakennuksen kaikkiin työskentelytiloihin reilu viikko sitten ilmanpuhdistuslaitteet. Niiden vaikutuksesta sisäilman laatuun ei ole vielä raportoitavaa.

– En pysty vielä antamaan tarkkaa aikataulua, milloin mittaukset tullaan suorittamaan, mutta niiden vaikutusta tullaan seuraamaan. Näin olemme vanhemmille luvanneet, sanoo Kautto. HÄSA

Tuoreimpia artikkeleita