fbpx
Kanta-Häme

Seniorimessuilla riittää ryysistä

Hämeenlinnan ensimmäiset seniorimessut tarjoavat kävijöilleen muun muassa terveyteen, asumiseen, liikuntaan ja turvallisuuteen liittyviä tuotteita ja palveluja.

Tälle ikäryhmälle noin sata paikalla olevaa näytteilleasettajaa haluavat tarjota uusia välineitä ja ideoita arkeen.

Lauantain messupäivän aloitti koko kansan tohtori Tapani Kiminkinen, joka antoi yleisölleen ohjeita terveellisiin elämäntapoihin.

– Ikä ei tee kustannuksia, vaan sairaudet, Kiminkinen totesi puheenvuorossaan.

Fysioterapeutti Miia Kalliosaari tarjosi Fysiosalongin näyttelyosastolla messukävijöille hartiahieronnan. Kalliosaaren mielestä kuntoutuksen ja ennaltaehkäisyn tärkeydestä pitää puhua.

– Tällaisia tapahtumia pitäisi ehdottomasti järjestää enemmän. Meidänkin asiakaskunnastamme noin neljäsosa on senioreita.

Siiri Ylilampi kävi hierottavana kiireisen messupäivän keskellä.

– Olen tänään jo vetänyt yhden aamujumpan ja seuraavaksi menen ovelle myymään messulippuja. Tekemistä riittää koko päiväksi, mutta onneksi hieronnasta saa voimaa.

Kiminkisen jälkeen virallisen avajaispuheen piti opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen.

Laasonen muistutti puheessaan, että Suomessa on tällä hetkellä lähes 1,5 miljoonaa eläkeläistä, jotka ovat virkeämpiä ja elinvoimaisempia kuin ennen.

– Myös taiteen, kulttuurin ja liikuntapalveluiden yksi suurimmista käyttäjäryhmistä ovat seniorit. on tärkeää, että liikunta- ja kulttuuripalvelut ovat mahdollisimman hyvin saavutettavissa.

SeniorHäme 2015 -tapahtuman ensimmäinen päivä sujui hyvin. Parkkipaikka täyttyi nopeasti ja jo ennen ovien avaamista ulkona jonotti noin 150 ihmistä.

Messuosastoilla voi esimerkiksi kuunnella tuote-esittelyjä, mittauttaa rasvaprosenttinsa, maistella terveellisiä herkkuja ja harjoitella it-taitojaan.

Tänä vuonna Hämeenlinnan eläkeyhdistykseen liittynyt, 74-vuotias Erkki Järvenoja saapui messuille vaimonsa kanssa. Hän yllättyi siitä, kuinka paljon ystäviä ja tuttuja Elenialla tapasi.

– Täällä on hyvää ohjelmaa ja mielenkiintoisia aiheita. Tulin tänne vähän opiskelemaan, mitä kaikkea sitä onkaan tarjolla.

Tapahtuman järjestää Suomen messupromoottorit yhdessä Eläkeliiton Hämeen piirin ja sen paikallisyhdistysten kanssa. Tavoitteena on, että messuista tulisi vuosittainen tapahtuma.

Näyttelypäällikkö Jouko Lehtosen mukaan ensimmäinen messupäivä sujui ongelmitta. Sekä kävijät että näytteilleasettajat olivat tyytyväisiä.

Messuhumu jatkuu sunnuntaiaamuna. HÄSA

Menot