Kanta-Häme Hämeenlinna

Kaupunki perii 16 000 euroa kadun sulkemisesta, seurakunta ei ole valmis maksamaan mitään

Hämeenlinna laskuttaa katualueen eli Kirkkopuiston käytöstä vuokraa. Kirkon maalauksessa nosturit ja telineet eivät seurakunnan mielestä estäneet katujen käyttöä.
Hämeenlinnan kirkko maalattiin viime syksynä. Kuva: Pekka Rautiainen
Kaiken kaikkiaan Hämeenlinna on saamassa ensi vuonna 76,2 miljoonan euron valtionosuudet. Kuvituskuva: Pekka Rautiainen

Kaupunki perii Hämeenlinnan seurakuntayhtymältä yli 16 000 euron vuokraa katualueen käytöstä. Kun kirkkoa maalattiin viime syksynä, nostolaitteet ja telineet jouduttiin pystyttämään kadulle.

– Kaupunki noudattaa yhdenmukaisuusperiaatetta. Katualueen käytöstä peritään kaikilta vuokraa, kertoo asian valmistelija, kaupunginlakimies Christer Brännkärr.

 

Kaupunkirakennelautakunta tulee käsittelemään seurakunnan oikaisuvaatimuksen, joten lopullinen päätös on vielä tekemättä. Esittelijä eli kaupunkirakennejohtaja Tarja Majuri esittää oikaisuvaatimuksen hylkäämistä

Myös Tarja Majuri korostaa, että lautakunta noudattaa valtuuston päätöstä katualueiden vuokraamisesta.

– Näitä valituksia tulee hyvin harvoin, sillä taksasta annetaan tieto jo siinä vaiheessa, kun katualueen käytölle haetaan lupaa, Majuri toteaa.

 

Alun perin Hämeenlinnan kaupunki lähetti seurakuntayhtymälle yli 27 000 euron laskun. Summaa tarkistettiin toukokuussa, kun seurakuntayhtymä valitti kirjeitse laskusta ja vaati koko laskun perumista.

Hämeenlinnan kaupunkirakennelautakunta alensi loppusummaa seurakunnan esittämien perusteluiden nojalla. Seurakunta ei ole tyytynyt summan tarkistamiseen, vaan vaatii edelleen samoin perustein koko laskun peruuttamista.

Seurakunta perustelee vaatimustaan laskun perumisesta sillä, että maalaustyöt eivät estäneet kadulla liikkumista eikä katualueesta ollut kerralla käytössä kuin puolet. Linnankatu ja Kirkkorinne ovat olleet koko ajan autojen käytössä ja telineet vain kirkkopuistossa.

Maalaus jouduttiin keskeyttämään Sibelius-fantasian ajaksi, jolloin urakoitsija laskutti telineiden purkamisesta seurakuntaa yli 2 000 eurolla.

 

Lisäksi seurakunta korostaa maksaneensa vuotta ennen asuntomessuja neljäsosan kirkkopuiston ja torialueen kunnostuksen kustannuksista kaupungille.

– Koko kirkkopuiston kunnostus maksoi noin 650 000 euroa, josta seurakunta maksoi 175 000 euroa ja kaupunki loput. Molemmat alueet ovat kaupungin omistamia eikä seurakunnalla ole velvollisuutta osallistua niiden kunnossapitoon, sanoo seurakuntayhtymän talousjohtaja Kai Kauppinen.

 

Kaupungin kanta on selvä.

Christer Brännkärr toteaa, ettei seurakuntayhtymän aiemmin tekemä hyvä yhteistyö kirkkopuiston ja torialueen saneerauksessa voi muodostaa perustetta alueen käyttömaksun alentamiselle. Kaupungin tulee julkisyhteisönä kohdella kaikkia kiinteistönomistajia samojen perusteiden mukaan.

Brännkärr pitää selvänä, että seurakunnan velvollisuus on pitää kiinteistönsä eli myös kirkko muiden kiinteistönomistajien tavoin kunnossa. Seurakunnan mielestä taas on kohtuutonta, että kun se huolehtii kaupungin julkisuuskuvasta maalaamalla kirkon, sitä ei huomioida vaan laskutetaan katualueen vuokrauksesta.

 

Kirkon maalaus ilman katualueen vuokraa maksoi seurakuntayhtymälle noin 100 000 euroa.

Jos Hämeenlinnan kaupunkirakennelautakunta päätyy hylkäämään seurakuntayhtymän oikaisuvaatimuksen, seurakunnalla on mahdollisuus valittaa päätöksestä. Oikaisuvaatimus käsitellään lautakunnassa tällä viikolla tiistaina. HäSa