Kanta-Häme

Seurakunnan talous juuri ja juuri plussalla

Janakkalan seurakunnan viime vuoden tulos oli noin 28 000 euroa plussalla. Seurakunnan talouspäällikkö Arja Virtanen kuvailee tulosta nollatulokseksi.

Sekin on kuitenkin parempi kuin odotettiin. Talousarviossa ennustettiin miinustulosta.

Verotuloja ennakoitua enemmän

Tulos kääntyi Virtasen mukaan positiiviseksi joulukuussa saatujen odotettua suurempien verotilitysten ansiosta. Verorahaa tuli 30 000 euroa ennakoitua enemmän.

Vuoden 2012 tulos oli 141 000 euroa plussalla, mutta ilman testamenttilahjoitusta ja muita satunnaisia tuloja tulos olisi silloin ollut miinusmerkkinen.

Viime vuoden vuosikate oli 305 000 euroa, ja poistot olivat 277 000 euroa. Toimintakulut olivat 2,9 miljoonaa, ja ne jäivät lähes viisi prosenttia alle talousarvion. Kulut kasvoivat kuitenkin 1,7 prosenttia edellisen vuoden toteutumasta.

Janakkalan kirkkovaltuusto hyväksyi tilinpäätöksen tiistaisessa kokouksessaan. Valtuusto sai kirkkoneuvostolta nootin, että seurakunnassa on ryhdyttävä toimiin talouden tasapainon saavuttamiseksi.

Menot on katsottava tarkkaan

– Menopuoli on katsottava tarkkaan, koska tulopuoleen emme voi vaikuttaa, Arja Virtanen sanoo.

Seurakunnan menoissa Virtanen tarkastelisi ennen kaikkea kiinteistömenoja, sillä kiinteistöjen hoito maksaa vuosi vuodelta enemmän.

Henkilöstömenoihin on jo aiemminkin pyritty vaikuttamaan niin, että eläköityvän tai muusta syystä lähtevän työntekijän tilalle ei ole välttämättä palkattu uutta.

Virtanen korostaa, että Janakkalan seurakunnan tilanne on aika hyvä moneen muuhun seurakuntaan verrattuna.

– Meillä on pitkä positiivisten tulosten ketju, olemme velattomia ja aiempien vuosien ylijäämää on 2,2 miljoonaa euroa.

– Mutta vaikka talous on nyt kunnossa, miltä tilanne näyttää viiden vuoden kuluttua? Siihen vaikuttavat esimerkiksi jäsenmääräkehitys ja muuttovoitto. Nämä asiat eivät ole meidän kädessä. (HäSa)

Päivän lehti

7.4.2020