Kanta-Häme

Seurakuntapastori Titta Huotari vetää rippileiriä Syöksynsuussa

Viikon kestävä rippileiri luonnon helmassa on papillekin suuri elämys.
 
 
Syöksynsuu sijaitsee Iso-Munakkaan rannalla Turun valtatien eteläpuolella. Se on Loimalahden ja Kaunisniemen ohella yksi Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan leirikeskuksista. Viime lauantaina Syöksynsuussa alkoi rippileiri, jota vetää seurakuntapastori Titta Huotari.
 
– Leirikokemus on minulle henkilökohtaisestikin hirveän iso juttu, Huotari sanoo.
 
– Täällä joutuu opettaessaan miettimään myös oman uskonsa perusteita. Leirillä on paljon hartauksia ja kokemuksia, joiden kautta omakin hengellinen elämä saa ravintoa.
 
Vaikka kirkosta eroamiset ovat viimeaikoina olleet iltalehtien lööpeissä lähes jatkuvasti esillä ja kirkko kritiikin kohteena, tulevat nuoret Huotarin mukaan leireille avoimin mielin.
 
– He ovat todella kiinnostuneita ja kyselevät kauheasti kaikenlaisista asioista.
 
– Tämä on yleinen trendi rippileireille ihan kaikkialla Suomessa. Nuoret eivät vedä mitään rooleja, vaan ovat hyvinkin aidosti omana itsenään. 
 
Ystävyyden siteitä
Kaikkiin kysymyksiin ei papillakaan ole vastausta.
 
– Leirillä kerrotaan asioista siten, kuin kirkko niitä opettaa. Ei täällä voi sooloilla ja tarjoilla omia käsityksiään.
 
– Muun muassa kärsimyksen ongelmaan meillä ei ole antaa vastausta. Kerron vain mihin kirkko uskoo ja mihin itsekin uskon.
 
Viikon kestävä leiri on intensiivinen kokemus. Yleensä papit vetävät vain yhden tai korkeintaan kaksi leiriä kesässä.
 
– Syvällisissä keskusteluissa syntyy vahva ryhmähenki, kun vuorovaikutus on vanhanaikaisesti kasvokkain.
 
– Nuorten välille muodostuu viikon aikana usein pitkäaikaisia ystävyyssuhteita, jotka saattavat kestää läpi elämän.
 
Kaikki nuoret eivät kuitenkaan halua leirille, vaan käyvät rippikoulun kaupungissa ja pääsevät aina illaksi kotiin.
 
– Se on täysin ymmärrettävää, koska jos nuori ei ole koskaan ollut poissa kotoa, viikko leirillä voi olla aika kova juttu.
 
Viikonlopun työläisiä
Normaalissa arjessa seurakuntapastorin työ painottuu loppuviikolle. Maanantait sekä tiistait ovat usein vapaapäiviä ja viikko alkaa keskiviikkona palavereilla ja isolla työntekijäkokouksella. Usein pitkiksi venyviin päiviin kuuluu omaisten tapaamisia niin kastekodeissa kuin vainajaa surevissa taloissa, vihkiharjoituksia, seurakunnan tilaisuuksia ja erilaisia kursseja. Viikonloppu täyttyy jumalanpalveluksista, saarnoista ja toimituksista.
 
Huotari sanoo nauttivansa työnsä monisäikeisyydestä, jota hän pitää ammattinsa rikkautena.
 
– En aikanaan lähtenyt opiskelemaan teologiaa tullakseni papiksi, mutta käytännön harjoitusten kautta ajatus alkoi kiinnostaa.
 
– Pohdiskelin pitkään valintaani, koska olen duunarisuvusta, jossa ei pappeja ole ollut. Olen uskonut Jumalaan pienestä tytöstä asti, mutta en ole tuntenut itseäni mitenkään pyhäksi tai hyväksi ihmiseksi. Jännitin alussa kovasti, onko minusta papiksi, mutta työssä sitten huomasin, kuinka virka kantaa.
 
Tapahtumien vyöryssä
Ihmisillä on paljon odotuksia siitä, millainen heidän tärkeätä ja ainutkertaista hetkeään toimittava pappi on.
 
– Meiltä odotetaan empaattisuutta ja ymmärtäväisyyttä, mutta myöskin esimerkillisyyttä.
 
– Itse olen tosi paljon kiinnostunut ihmisistä ja heidän tarinoistaan, joten luulen olevani ainakin hyvä kuuntelija.
 
Papin ammattiin liittyy teologisten pohdintojen lisäksi aika paljon arjen käytännöllisyyttä.
 
– Esimerkiksi täällä rippileirillä pitää huolehtia nuorten turvallisuudesta, antaa tarvittaessa ensiapua ja yleensäkin osata hallita isompaa ryhmää.
 
– Niin täällä kuin seurakuntatyössä pappi oppii loppujen lopuksi paljon asioita kantapään kautta. Ei mikään opiskelu pysty valmistamaan kaikkeen siihen, mitä päivä tuo tullessaan.