Kanta-Häme

Seurakuntavaalien ennakkoäänestys alkoi – katso Hämeenlinnan äänestyspaikat

Seurakuntavaalien ennakkoäänestys alkoi tiistaina. Ennakkoon voi äänestää voi missä tahansa äänestyspaikassa ympäri Suomen. Seurakuntavaaleissa valitaan luottamushenkilöt seuraavalle nelivuotiskaudelle.

Äänioikeutettuja ovat kaikki ne seurakunnan jäsenet, jotka täyttävät 16 vuotta viimeistään varsinaisena vaalipäivänä eli sunnuntaina 18.11.

Hämeenlinnan seurakunnissa käydään samaan aikaan kahdet vaalit, sillä jäsenet valitaan sekä kunkin seurakunnan seurakuntaneuvostoon että yhtymän yhteiseen kirkkovaltuustoon.

Kirkkovaltuuston vaalissa käytetään valkoista äänestyslippua ja seurakuntaneuvoston vaalissa oranssia. Seurakuntaneuvostot vastaavat seurakunnan toiminnasta ja hengellisestä elämästä.

Seurakuntaneuvostojen kokouksissa käsitelläänkin hyvin käytännönläheisiä asioita ja päätetään muun muassa avustuksista, erilaisista tilaisuuksista ja työntekijöiden palkkaamisesta. Yhteisen kirkkovaltuuston asioita ovat esimerkiksi kiinteistöihin, hautausmaihin ja talouteen liittyvät asiat, sillä yhteinen kirkkovaltuusto käyttää seurakuntayhtymän ylintä päätösvaltaa.

Itselle sopivan ehdokkaan voi löytää esimerkiksi vaalikoneen avulla. Hämeenlinnan seurakuntien ehdokaslistoihin voi tutusta ennaakkoon verkossa. Lisäksi hämeenlinnalaisiin koteihin on postitettu viime viikolla ilmaisjakeluna vaalilehti, jonka avulla voi tutustua ehdokkaisiin ja valitsijayhdistyksiin.

 

Hämeenlinnassa ennakkoäänestyspaikat ja -ajat ovat seuraavat:

 

ti-la 6.–10.11. klo 9–18 kaikissa kirkkoherranvirastoissa

 

keskiviikkona 7.11.

klo 10–13 Hämeen ammattikorkeakoulu (Visamäentie 35)

klo 15–19 Poltinahon seurakuntatalo (Turuntie 34)

klo 15–19 Tuomelan koulu (Tuomelankatu 20)

klo 9–11 Hämeenlinnan vankila (Pikku-Parolantie 7)

klo 12–14 Vankisairaala (Pikku-Parolantie 7)

 

torstaina 8.11.

klo 10–13 Kaurialan lukio (Erottajakatu 5)

klo 15–19 Poltinahon seurakuntatalo (Turuntie 34)

klo 10–15 Sauvolan hyvinvointikeskus (Sauvalanaukio 4, Iittala)

klo 14–18 Lammin liikuntakeskuksen seurakuntatila, Keidas (Lamminraitti 37)

klo 9–18 Tuuloksen seurakuntakeskus (Pappilantie 15)

 

perjantaina 9.11.

klo 10–13 Jukolan lintukoto (Eeronkuja 5)

klo 15–19 Kauppakeskus Goodman (Kaivokatu 7)

klo 15–19 Sale Renko (Rengonraitti 10B)

 

lauantaina 10.11.

klo 10–18 Kauppakeskus Goodman (Kaivokatu 7)

klo 10–18 Prisma-keskus Tiiriö (Wartiamäentie 2)