Kanta-Häme

Seurakuntayhtymä sukelsi kuntien tavoin

Jos ei ole kuntien taloudessa tänä päivänä hurraamista, niin sen paremmin eivät ole asiat seurakunnissakaan.

Hämeenlinnan seurakuntayhtymä on tehnyt vuonna 2009 toteutetun seurakuntaliitoksen jälkeen pelkästään alijäämäisiä tilinpäätöksiä.

Tilanne oli kehkeytymässä parempaan suuntaan, kunnes talous viime vuonna sukelsi. Seurakuntayhtymän vuoden 2012 tilinpäätös osoittaa -996 170 euron alijäämää. Syynä tilanteeseen on se, että viime vuoden lopulla verokertymä laski voimakkaammin kuin oli osattu ennakoida. Osansa oli muun muassa yhteisöveroäyrin putoamisella. Verotuloja kertyi tuolloin 700 000 euroa budjetoitua vähemmän.

– Seurakunnissa on ollut erinomainen budjettikuri. Mistään kirkosta eroamisaallosta ei myöskään ole kyse, vaan yksinkertaisesti yleisestä taloustilanteesta, sanoo yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja ja Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan kirkkoherra Timo Kalaja.

Paniikkinappulaa seurakuntayhtymässä ei ole painettu, mutta se tiedostetaan, että radikaalejakin ratkaisuja talouden tasapainottamiseksi tarvitaan.

Kalajan mukaan kaikki vaihtoehdot säästöjen saamiseksi selvitetään. Ensimmäisenä tingitään määräaikaisuuksien ja jo olemassa olevien virkojen täyttämisestä, kun väkeä jää esimerkiksi eläkkeelle. Henkilökunnan vähentäminen ei siten ole poissuljettu vaihtoehto.

Rakenteisiin joudutaan puuttumaan

Hämeenlinnan seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto keskusteli talousasioista viime lauantaina järjestetyssä talousseminaarissa. Jäsenseurakunnat sekä seurakuntayhtymä esittivät paikan päällä kommenttinsa talouden tasapainottamiseksi.

– Kaikissa seurakuntayhtymän seurakunnissa tiedostettiin, että rakenteisiin pitää puuttua pysyvien säästöjen aikaansaamiseksi. Lomautuksiin suhtaudutaan kielteisesti. Kaikissa seurakuntaneuvostojen lausunnoissa otettiin kantaa tuloveroprosentin määrään, summaa seurakuntayhtymän talousjohtaja Kai Kauppinen.

Osa seurakunnista pitäisi kiinni nykyisestä 1,15 tuloveroprosentista ja osa olisi valmis korottamaan tuloveroprosenttia 1,25–1,30%:iin.

Yhteisen kirkkovaltuuston puheenjohtaja Erkki Alanen sanoo, että kirkollisveroprosentin nostaminen on vaihtoehto muiden joukossa.

– Joudumme miettimään myös mahdollisuutta käyttää henkilöstöä yli seurakuntarajojen. Jokainen seurakunta on tullut tähän asti toimeen omalla työvoimallaan ja nyt mietitään, voitaisiinko esimerkiksi sijaisuudet hoitaa seurakuntayhtymän sisältä sen sijaan, että palveluita ostettaisiin ulkopuolelta.

Talousarvion valmistelu siirtyi syksyyn

Alasen mukaan tilanteen ratkomista helpottaa se, että seurakuntien välillä vallitsee hyvä luottamus ja tahto ratkoa asioita yhdessä. Painetta helpottaa myös se, että seurakuntayhtymällä jonkin verran rahaa sukanvarressaan.

Päätökset talouden tasapainottamiseksi on tarkoitus tehdä vielä tämän vuoden puolella. Kirkkovaltuusto kokoontuu vielä ennen kesän alkua, ja todennäköisesti ensimmäiset suuntaviivat lyödään siellä lukkoon.

– Talousarvion valmistelua on päätetty siirtää eteenpäin alkusyksyyn. Näin nähdään, miten tämä vuosi menee ja ollaan viisaampia, kun veroäyreistä ja muista päätetään.

Varapuheenjohtaja Satu Leppänen ei sulkisi veroprosentin nostamista pois, vaikka myöntääkin, että päätös saattaisi saada seurakuntalaiset äänestämään jaloillaan.

Mahdollisiin lomautuksiin hän sen sijaan suhtautuu hieman epäillen, sillä alle 170 henkilön työntekijämäärässä lomautukset eivät välttämättä suuria säästöjä toisi.

– Radikaaleja ratkaisuja joudutaan varmasti tekemään. Ikuisesti ei voida omaisuuttakaan, esimerkiksi metsää ja kiinteistöjä myydä, Leppänen sanoo. (HäSa)