Kanta-Häme

Sibelius-kukat odottavat jo kasvihuoneissa

Sibeliuksen juhlavuotta ja ensi vuonna järjestettävää, kansallisen Vihervuoden päätapahtumaa, yhdistää ainakin kaksi asiaa.

Ensinnäkin, molempia vietetään Hämeenlinnassa.

Toiseksi, molemmat tapahtumat halutaan järjestää osittain talkoohengessä, yhdessä kaupunkilaisten, yhdistysten ja yritysten kanssa.

Sibeliuksen juhlavuosi päivittää kaupungin kesäkukkaistutukset. Sekä amppelit että maakukkalaatikot säilyttävät perinteiset sijaintinsa.

Kukkia tulee määrällisesti enemmän, mutta sijainnit säilyvät kutakuinkin ennallaan.

– Eniten muuttuu laji- ja värivalikoima, kertoo kaupungin viheraluesuunnittelija Susanna Lappalainen.

Perinteiset, tulipunaiset kukat sävytetään teemaväreillä. Juhlavuoden päävärit valkoinen, oranssi ja turkoosi toistuvat istutuksissa siten, että sininen toimittaa turkoosin virkaa.

Kukkaistutusten uusimista varten kaupunki myönsi lisärahoitusta. Uusia kukkia varten hankittiin isompia astioita, jotka Lappalaisen mukaan olisivat olleet hankintalistalla joka tapauksessa lähivuosina.

Kaikki istutukset istutetaan juhlavuoden avajaisiin mennessä, joita vietetään 13. kesäkuuta.

Hämeenlinnassa vietetään ensi vuonna veden ja luonnon teemavuotta.

Tämän vuoksi kaupunki onkin valittu kansallisen Vihervuoden 2016 päätapahtuman paikaksi.

Tapahtuma on ympäristöministeriön nimeämä ja sitä vietetään viidettä kertaa. Päätapahtuma sijoittuu todennäköisesti alkukesään.

– Suunnittelu on aivan alkutekijöissään, joten itse tapahtumasta tai -paikoista en valitettavasti voi kertoa tämän enempää, kertoo projektipäällikkö Antti Vihinen.

Näyttävien istutusten sijaan Vihervuosi keskittyy tapahtumiin, jotka toteutetaan talkoohengessä ja jo olemassaolevin resurssein.

– Tapahtumajärjestelyt eivät verota kaupungin budjettia. Tarkoitus on ollut myös Sibeliuksen juhlavuonna kannustaa kaupunkilaisia ja yrityksiä osallistumaan järjestelyihin, sanoo myös juhlavuoden projektipäällikkönä toimiva Vihinen.

Juhlavuosista huolimatta kaupungin tämän vuoden kokonaiskunnossapitobudjettia on taloustilanteen takia kavennettu viime vuoteen verrattuna.

Tämä tarkoittaa sitä, että A1-luokitellut, perinteisesti päivittäin hoidetuissa puistoissa, kuten Laivarannassa, Kirkkopuistossa, Ystävyydenpuistossa sekä Eino Leinon ja Sibeliuspuistossa, luokitusta ja hoidon tasoa saatetaan joutua laskemaan.

– Iso osa tuosta budjetista kuluu katukunnossapitoon ja talvihoitoon, mutta niistä on vaikea tinkiä. Käytännössä tarkoittaa sitä, että viheralueilla siivouskertoja vähennetään ja muutetaan osa puistoista kunnossapitoluokkaan A3, mikä merkitsee nurmialueen leikkaamista vain kerran kasvukaudessa, viheraluesuunnittelija Lappalainen sanoo.

Kunnossapitoluokat ovat valtakunnallisia, mutta jokainen kunta tulkitsee niitä omia tarpeita mukaillen. HÄSA

Päivän lehti

29.11.2020

Fingerpori

comic