Kanta-Häme

Sibelius, napakan lauseen mestari

Jos Jean Sibelius eläisi nyt, hän voisi olla melkoinen hai sosiaalisessa mediassa. Lyhyttä, ytimekästä päivitystä pukkaisi niin työstä kuin yksityiselämän aallokoistakin.

Tämän käsityksen voi mainiosti perustaa maestron vastikään suomen kielellä ilmestyneeseen päiväkirjaan.

Esimerkiksi 50-vuotispäivänään, 8.12.1915 Sibelius raportoi päiväkirjalleen:

Kirjoittanut satoja kiitoksia. Sain parikymmentä taulua. Flyygelin, aidon maton etc. B et H lähetti adressin! – Olen kyllästynyt nöihin huomionosoituksiin. Kaipaan työtä. Sitä joka tekee elämästä arvokkaan.

Tykkään.

Alkuperäisessä asussaan ruotsiksi Sibeliuksen merkinnät ovat olleet suuren yleisön ulottuvilla jo vuodesta 2005, jolloin Svenska litteratursällskapet i Finland julkaisi päiväkirjan.

– Sinänsä päiväkirjassa ei ollut silloinkaan mitään uutta ja mullistavaa, niin paljon sitä oli jo tutkittu ennen julkaisua, sanoo kustannustoimittaja Hedvig Rask.

Suomenkielistä laitosta alettiin toivoa heti, mutta sitä saatiin odottaa vuosikymmen.

– Kirjahan on hyvin laaja, etenkin kommenttien ja rekisterien kanssa. Tehtävä oli suuri, ja tietenkin oli sovittava Sibelius-suvun kanssa käännöksestäkin, Rask kertoo.

Fabian Dahlströmin toimittaman teoksen kääntäminen alkoi kolmisen vuotta sitten. Työn tekivät Juha Saikkonen ja Arja Gothoni. Tuloksena on yksi ensimmäisistä ruotsinkielisen kustantamon tuottamista suomennoksista.

– Ja ehdottomasti laajin.

Ote selkenee päivä päivältä. Kunpa aika vain riittäisi. Tavallinen kohtaloni. (14.3.1914)

Päiväkirjalleen Jean Sibelius paljasti kaiken. Katkeruuden hetket, epäilykset – niin ammatilliset kuin aviollisetkin – kevättuulten nuuhkintansa ja nopeat työraporttinsa.

Työn alla ”Scaramouche”. (15.4.1913)

– Tunnelmissa mennään Himalajasta Haadekseen. Sibelius toteaa, että päiväkirja saa ”tumman karaktäärin”, koska hän usein kirjoittaa synkkinä hetkinä, Rask kuvailee.

Perhe ja lähipiiri esiintyvät usein, mutta myös palkat, sopimukset ja arvostelut pohdituttavat häntä. Jonkinlaisena yllätyksenä voi pitää sitä, että Sibeliusta kiusasi silmittömästi se, ettei oma suku ollut aatelinen.

Nide on järkälemäinen. Sibeliuksen oman tekstin lisäksi siinä on mittavat viite-, lähde- ja henkilöluettelot.

– Ilman Dahlströmin kommentteja voisi olla hyvin vaikeaa ymmärtää itse kontekstia, vaikka teksti sinänsä on hauskaa luettavaa.

Miten Sibelius olisi kirjoittanut suomeksi? Suomentajat joutuivat luomaan ”oikeanlaisen 1910-luvun suomenkielisen päiväkirjakielen”.

– Kommenttiosassa hankalinta taisivat olla lainaukset ruotsin- ja tanskankielisistä arvosteluista. Jotkin tekstit olivat niin hämäriä, että Dahlströmillä ja minulla oli vaikeuksia selittää kääntäjille mistä oikein on kyse, Rask kertoo.

Päiväkirja kattaa vuodet 1909–1944. Eniten merkintöjä syntyi 1910-luvulla, kun taas 1930-luvulla niitä saattoi tulla yksi vuodessa.

– Yksi mielestäni hauska juttu on Sibeliuksen tapa käyttää värejä päiväkirjassa. Kun jokin teos oli valmis, Sibelius alleviivasi sen vihreällä. Tulot teoksista hän alleviivasi punaisella. Tämä on säilytetty myös kirjassa.

Sellaisia itsetutkistelun kausia kuin Sinulla, ihana Ego, on kaikilla säveltäjillä ollut. Se kuuluu niin sanotusti ammatin kuvaan! (3.5.1913) HäSa

Vihdoin suomeksiJean Sibelius: Päiväkirja 1909–1944. Toim. Fabian Dahlström. Suom. Juha Saikkonen ja Arja Gothoni. Svenska litteratursällskapet i Finland 2015. 688 s.