Kanta-Häme

Simulaation rooli kasvaa asepalveluksessa

Puolustusvoimain komentajan, kenraali Jarmo Lindbergin mukaan muutaman vuoden sisällä digitalisaatio muokkaa varusmiespalveluksen rakenteen uuteen uskoon. Lindberg puhui tulevaisuuden asepalveluksesta Interaktiivinen tekniikka koulutuksessa -konferenssissa Rantasipi Aulangolla torstaina.

Lindbergin mukaan taistelusimulaattoreilla on entistä suurempi rooli tulevaisuuden varusmiespalveluksessa. Virtual Battlespace 2 -simulaattorijärjestelmä on ollut joissakin yksiköissä käytössä jo vuosia, mutta Lindbergin mukaan Puolustusvoimat aikoo ostaa lisää VBS 2 -lisenssejä. Ennen pitkää jokaisessa varuskunnassa on simulaattoriluokka.

Simulaattorit eivät syrjäytä kenttäharjoituksia, vaan niiden avulla voidaan valmistautua harjoituksiin ja korvata luentoja. Simulaattorissa harjoitellaan toimintamalleja oikeassa ympäristössä. Esimerkiksi Parolan Panssariprikaatissa käytössä olevissa simulaattoreissa on mallinnettu ympäristö Parolannummesta. Panssariprikaatissa tulenjohtopartiot olivat ensimmäisiä simulaatioharjoituksia toteuttaneita yksiköitä.

Harjoitus voidaan käydä läpi useita kertoja virtuaalisesti ennen maastoon siirtymistä.

– Periaatteena on se, että koulutus ei jakaannu kahteen osaan, digitaalisen ja ns. oikeaan koulutukseen, vaan digitalisaatio fuusioituu koulutukseen saumattomasti, Lindberg sanoi.

Simulaatioharjoitteissa voidaan kokeilla toimintaa erityisen vaarallisissa tilanteissa, joita ei aiemmin ole voitu harjoitella ollenkaan. Lisäksi niillä saavutetaan merkittävät kustannussäästöt.

Kehitys tarkoittaa mahdollisuuksien lisäksi uhkien lisääntymistä. Kasvanut kyberhyökkäyksen riski määrittelee puolustusvoimien toimintaympäristöä ja kybersotilaista on muodostumassa oma aselajinsa. Viime vuonna ensimmäinen erä kybervarusmiehiä aloitti palveluksensa.

Kybervarusmiehet ovat tietoturvauhkien torjuntaan erikoistunut joukko, joiden palveluspaikka on puolustusvoimien johtamisjärjestelmäkeskus Jyväskylässä. Koulutukseen päästäkseen on selvitettävä Kyberchallenge-niminen pääsykoe. HÄSA

Päivän lehti

17.1.2020