fbpx
Kanta-Häme Hämeenlinna

Sinisten hämeenlinnalainen piirijohtaja loikkaa kokoomuksen riveihin

Kari Aaltonen osallistui eduskuntavaalien alla Verkatehtaan vaalipaneeliin. Aaltonen on kuvassa kolmas oikealta. Kuva: Tomi Vesaharju.

Sininen tulevaisuus -puolueen Hämeen piirin puheenjohtaja Kari Aaltonen loikkaa kokoomukseen.

Hauholla asuva yrittäjä, 51, lähtee uuden puolueensa riveistä ehdolle ensi kevään kuntavaaleissa.

Koko Hämeenlinnan alueella toimiva paikallisyhdistys Tawastin Kokoomus ry on hyväksynyt Aaltosen jäsenhakemuksen. Yhdistys tiedotti asiasta perjantaina iltapäivällä kokoomuksen Hämeenlinnan kunnallisjärjestön kanssa.

“Tolkun oikeistokonsertiivi”

Aaltonen kertoo tiedotteessa, että päätös syntyi pitkän pohdinnan jälkeen.

– Pohdin asiaa alkuvuodesta alkaen. Olen oikeistokonservatiivi, tolkun sellainen, Aaltonen sanoo tiedotteessa.

Tawastin Kokoomuksen puheenjohtaja Päivi Lindqvist kertoo tiedotteessa yhdistyksen arvostavan Aaltosen verkostoja, osaamista ja kokemusta monenlaisesta yhteiskunnallisesta toiminnasta.

Hämeen Kokoomuksen puheenjohtaja Miia Antin sanoo tiedotteessa olevan “hienoa, että Aaltosen kaltainen kokenut vaikuttaja” lähtee tekemään puolueen kanssa töitä kotiseudun eteen.

Takana tukku luottamustoimia

Aaltonen on toiminut vuosien ajan sekä kunnallisissa luottamustehtävissä että puoluetoiminnan järjestötehtävissä niin perussuomalaisissa kuin sinisissäkin.

Hän on ollut Hämeenlinnan valtuustossa perussuomalaisten varajäsenenä. Viime eduskuntavaaleissa hän oli yksi Hämeen sinisten vain viidestä ehdokkaasta.

Liityttyään kokoomukseen hän eroaa luottamustehtävistään ja jäsenyyksistään aiemmissa puolueissa. HäSa

Lue myös: Kanta-Hämeen perussuomalaisissa ilmiriita: puheenjohtaja ja ex-kansanedustaja lähtivät ovet paukkuen (20.9.2018)

Lue myös: Sinisten paine kasvaa – Hämeessä vasta 30–40 jäsentä eikä yhtään ehdokassitoumusta maakuntavaaleihin (24.5.2018)

Menot