Kanta-Häme

Sisäilman vuoksi oirehditaan useissa kouluissa

Hämeenlinnan yhteiskoulun huono sisäilma on aiheuttanut hengitystieoireita ainakin kahdelle oppilaalle tänä syksynä.

Kolmen luokan opetusta on jouduttu siirtämään yhteiskoulun rakennukseen, koska Tuomelan suljetun koulurakennuksen korvannut parakkikoulu on liian täynnä.

Katja Heinosen viidesluokkalainen tytär opiskelee yhdellä yhteiskoulun rakennuksessa opetusta saavista luokista. Heinosen tytär alkoi oireilla heti toisella kouluviikolla voimakkaasti, samaan tapaan kuin suljetussa Tuomelan koulussa. Parakkiluokissa mitään oireita ei esiinny.

– Hän ei saa rakennuksessa järjestetyn opetuksen aikana henkeä kunnolla, oksettaa ja päätä särkee. Riittää, kun on tunnin tai pari pois, niin väri palaa kasvoille ja olo paranee, Heinonen kertoo.

Yhteiskoulun apulaisrehtori Johanna Hyytiä pahoittelee tilannetta, mutta sanoo ettei koululla ole juurikaan mahdollisuuksia helpottaa tilannetta.

– Jos vanhemmat katsovat, ettei oppilas pysty opetustiloissa olemaan, todennäköisimmin paras vaihtoehto on vain kokeilla, mikä koulu soveltuisi oppilaalle. Ikävä kyllä oireista on hyvin vaikea vetää mitään varmoja johtopäätöksiä.

Isoja ongelmia ei löytynyt

Hykin rakennuksessa tehtiin viime vuonna tutkimuksia ja korjauksia lievien sisäilman ongelmien vuoksi.

– Rakennuksessa on tehty ja tehdään tiivistyskorjauksia. Siellä oli osittain käytöstä poistettuja hormirakenteita, joissa on ollut mahdollisia ilmavuotoja sisätiloihin. Ne on nyt tiivistetty, ettei ilmaa kulkeudu luokkiin vääristä paikoista, kertoo Linnan tilapalveluiden rakennustekninen asiantuntija Mika Metsäalho.

Kysely selvittää oireilua

Myös kaupungin sisäilmatyöryhmää vetävän Mika Metsäalhon mukaan huonosta sisäilmasta kärsiviä oppilaita on myös Keskuskoulussa, Lyseon koulussa ja Kaurialan koulussa. Kaikissa rakennuksissa on todettu ongelmia tai tutkitaan sisäilman laatua. 60-luvulla rakennettu Kaurialan koulu on jo päätetty peruskorjata, Keskuskoulussa opetus lakkaa tulevassa kouluverkkouudistuksessa.

– Lähes kaikissa kantakaupungin koulukiinteistöissä on jotain meneillään, tutkimuksia tai korjauksia. Myös oppilaiden herkistymisiä on esiintynyt, oikeastaan Lyseon lukio on yksi harvoista kohteista, jossa mitään ei ole ilmennyt, Metsäalho kertoo.

Kaupunki on teettämässä loppuvuodesta yläkoululaisilla koulujen terveydellisten olojen tarkastuksen. Mukana tutkimuksessa ovat myös sisäilma-asiat.

– Toivottavasti kyselyn myötä tulee laajempi näkemys siitä, miten yleisiä tällaiset oireet oppilailla ovat, yhteiskoulun apulaisrehtori Johanna Hyytiä sanoo.

Vuosien piina

Heinosen tytär on herkistynyt huonolle sisäilmalle jo Hätilän päiväkodista lähtien. Päiväkoti suljettiin vuosia sitten useiden hyödyttömien remonttien jälkeen.

Nyt herkistyminen on jo niin voimakasta, että Katja Heinonen näkee ainoaksi vaihtoehdoksi osittaisen kotiopetuksen.

– Maanantaisin ja perjantaisin hän voi olla koulussa, koska silloin yläkoulussa on vain yksi tunti. Muut päivät pitää hoitaa jollain käsittämättömällä tavalla. Olen yksin lapsen kanssa, en voi jäädä töistä poiskaan, Heinonen kertoo.

Heinonen epäilee, että kaikki vanhemmat eivät osaa epäillä lastensa kärsivän koulun huonosta sisäilmasta.

– Kaikessa kiireessä jokasyksyinen nuha ja yskiminen saattaa mennä helposti syysflunssan piikkiin. Ikävä kyllä en usko, ettei ongelmia ole muillakin. (HäSa)

Linnan tilapalvelut ja kaupungin sisäilmatyöryhmä järjestää Hätilän yläkoululla sisäilmatiedotustilaisuuden maanantaina 29.9. kello 18.