Kanta-Häme

Sittenkin pulloa parempi

 
Alkoholistin läheinen kärsii usein oireista, joiden taustalla on murentunut itsetunto. Oma arvo unohtuu, kun rakas ihminen valitsee kerta toisensa jälkeen mieluummin pullon.
 
Hylätty ja huono. Sellaiseksi Helena tunsi itsensä, kun isä lähti pois, juomaan. Silloin kun isä oli selvin päin, hän oli tosi hyvä isä. Mutta kun isä alkoi juoda, hänestä tuli tosi paha.
 
Helena oli kahdesta tyttärestä nuorempi ja herkkä aistimaan muutokset kodin ilmapiirissä.
 
– Tunnelma oli kireä ja pelokas. Aloimme vältellä kaikkea, mikä voisi ajaa isän juomaan. Omat tarpeet unohtuvat siinä aika nopeasti, ja pian jo syytteleekin itseään. Vika on varmaankin minussa, kun läheinen ei jaksa olla selvänä.
 
Nyt lapsuudesta on jo helpompi puhua, puoli vuosisataa myöhemmin. Helena muistaa, että äiti oli aina heidän lasten turvana ja piti kaiken pystyssä. Arki pyöri ja mitään ei lapsilta puuttunut.
Silloin kun isällä ei ollut putki päällä, kaikki oli oikeastaan hyvin.
 
– Humalassa isä oli väkivaltainen, ja äiti joutui tuntemaan sen nahoissaan. Kun kasvoin, yritin joskus mennä itsekin väliin, mutta eihän siinä hyvin käynyt.
 
Helenassa kasvoi jo nuorena halu päästä pois kotoa, omaan kotiin. Tuli unelma omasta perheestä. Siinä olisi äiti, isä ja lapset, kaikki sulassa sovussa.
 
18-vuotiaana kaikki tuntui hienolta, omaan kotiin muuttaminen kutkuttavalta seikkailulta ja mahdollisuudelta tehdä kaikki oikein. 
 
Helenalla oli poikaystävä, ja yhdessä aloitettiin uusi elämä. Pian parille syntyi ensimmäinen lapsi, vähän ennen Helenan 20-vuotispäivää.
 
– Olin aika nuori astumaan vanhemmuuden isoihin kenkiin. Ehkä olisin kaivannut tukea ja ohjausta aikuisuuteen. Toisaalta uskon, että meistä jokainen valitsee sen polun, jota hänen on tarkoitus kulkea. Ei minua kaduta mikään, siitähän koitui kuitenkin niin paljon hyvää.
 
Syntyi toinenkin lapsi, ja lapset olivat Helenan elämän parhaita asioita. Liitto sen sijaan alkoi rakoilla, koska aiemmin kohtuudella alkoholia käyttäneelle miehelle alkoi viina maistua liian hyvin.
 
– En mennyt juopon kanssa naimisiin, mutta vähitellen miehestä kuitenkin tuli sellainen. Ehkä siinä kävi niin, että tiedostamattani otin isäni kaltaisen miehen.
 
Alkoholista tuli miehelle yhä tärkeämpi. Kotona hän ei vetänyt täyslaidallista, vaan häipyi kapakkakierrokselle. Ne reissut kestivätkin sitten usein kokonaisen viikon.
 
Helena hoiti kodin ja lapset, piti parhaansa mukaan perhettä pystyssä. Hän uhrasi oman elämänsä miehen takia, mutta ei ajatellut sitä sen kummemmin. Jonkunhan ne asiat piti hoitaa.
 
Oli aika, jolloin Helena kaatoi kerta toisensa jälkeen miehen viinoja tiskialtaaseen ja vilkuili samalla, näkyykö miestä pihatiellä. 
 
Hän tajusi, että se on ihan hölmön hommaa, mutta yritti kuitenkin. Kerran hän sitten katseli yhtä miehen monista pulloista pöydän reunalla. Taas tuli se tunne: olen niin huono, että jopa tuo viinapullo on parempi kuin minä.
 
Kovin kauan ei kukaan voi ryypätä ilman, että se alkaa jollain tavalla näkyä myös kodin ulkopuolelle. Pikku hiljaa rahatilanne alkoi huonontua, ja velkoihin ei ollutkaan enää rahaa. Tarvittiin muutos.
 
– Mies yritti korjata tilannetta ja raitistua. Hän meni AA-kerhoonkin, mutta ratkesi aina uudestaan. Kun minulta oli muutaman kerran vedetty matto jalkojen alta, en enää jaksanut uskoa miestä, vaan lähdin.
 
Helenan unelmana oli saada ehyt perhe, ja nyt tuo unelma oli mennyt rikki. Hän oli pettynyt, ja nuorempi lapsista oli äidilleen vihainen eron takia.
 
– Aikuisena hän on kuitenkin sanonut minulle, että kiitos äiti, kun lähdit.
 
Mies jatkoi juomistaan. Hänellä on myös selviä kausia, jolloin aikuiset lapset ovat hänen kanssaan tekemisissä.
 
– Olemme kavereita. En minä häntä vihaa, eihän hän voi mitään sille, että on sairas.
 
Pois yhteisestä kodista, pois alkoholismin vaikutuspiiristä. Eron jälkeen Helena oli vihdoinkin vapaa läheisten alkoholiriippuvuuden aiheuttamasta tuskasta. Tai melkein vapaa: isän ryyppyputket äityivät välillä vieläkin niin pahoiksi, että äiti hälytti Helenan apuun. Vasta vakava sairaus pysäytti juomisen.
 
– Hoidin kotia, kävin töissä ja kasvatin lapset aikuisiksi. Siinä ne vuodet kuluivat.
 
Kun ruuhkavuosien paine hellitti, Helena alkoi sairastella oudolla tavalla. Hänellä oli päänsärkyjä, vatsaoireita ja masentuneisuutta. Syytä oireille ei löytynyt.
 
– Sitten eräs fiksu lääkäri kysyi menneisyydestäni ja kerroin kokemuksistani. Hän ehdotti minulle alkoholistien läheisille tarkoitettua vertaistukiryhmää, Al-Anonia. Vasta siellä tajusin, että alkoholismi ei koske vain sitä ihmistä, joka juo, vaan se sairastuttaa koko lähipiirin.
 
Al-Anonin kokoontumisissa Helena huomasi, että hänen on pidettävä huolta myös itsestään. Itsetunnon kokoaminen pirstaleista uudelleen ehjäksi on vienyt aikaa, mutta nyt hänellä on hyvä olla.
 
– Nyt 57-vuotiaana on vihdoin tullut aika hoitaa itseäni. Kokoonnumme kerran viikossa, ja joskus meitä on vain muutama. Mukana on sellaisia, jotka ovat jo käsitelleet läheisensä alkoholismia pitkään, ja myös niitä, joilla haavat ovat vielä aivan auki. Se on hyvä, koska sillä tavalla vertaistuesta saa paljon irti.
 
Ryhmien tarkoitus ei ole raitistaa alkoholistia, vaan keskittyä läheisiin. Helenalle on tehnyt hyvää huomata, että hän ei ole ongelmineen yksin. Kaiken jälkeenkään Helena ei ole katkera. On tullut voimakas tunne, että näin sen pitikin mennä.
 
– Kyllä elämä kantaa, kun sen antaa kantaa.
 
Helenan nimi on muutettu. Al-Anon-ryhmät toimivat nimettöminä ja luottamuksellisesti.