Kanta-Häme

Skanskalla edessään reilu kahden vuoden rypistys – pääkirjaston remontti alkaa ensi viikolla

Arkistokuva: Juhani Salo

Lokakuussa alkavan Hämeenlinnan pääkirjaston remontin toteuttaa Skanska.

Skanska uudistaa Lukiokadulla sijaitsevan rakennuksen ovet, ikkunat ja vesikaton. Lisäksi taloon toteutetaan uusi talotekniikkajärjestelmä, ja kaikki pinnat uusitaan.

– Rakennuksen talotekniikka on käyttöikänsä päässä, joten se on pakko uusia. Lisäksi teemme rakennusteknisiä parannuksia. Kirjaston käyttäjien kannalta mielenkiintoisinta on kuitenkin se, että kirjaston palvelut paranevat, kertoo talonrakennuttamispäällikkö Mika Rajala Hämeenlinnan kaupungilta.

 

Kirjaston kalustusta uusitaan niin, että viihtyisyyteen ja mukaviin oleskelutiloihin kiinnitetään huomiota aikaisempaa enemmän. Kirjastoon tulee useita varattavia urban office -työtiloja, hyvin varustettuja kokous- ja ryhmätiloja, monikanavainen mediatila, kuva- ja musiikkistudio, digitointi- ja editointitila sekä hiljainen lukusali. Vuokrattava taidenäyttelytila uudistetaan ja asiakkaille tarjotaan myös ilmaista näyttelytilaa. Kaikki tilat ovat kaikkien kaupunkilaisten käytössä esimerkiksi työskentelyyn tai opiskeluun.

Remontin jälkeen kirjaston palveluita ja tiloja voi käyttää omatoimisesti laajoilla aukioloajoilla – myös silloin kun henkilökuntaa ei ole paikalla. Kirjastoon pääsee sisään kirjastokortilla ja siihen liittyvällä PIN-tunnuksella.

– Tällainen järjestelmä ei ole vielä kovin yleinen Suomessa, mutta meillä Hämeenlinnassa omatoimikirjastot ovat olleet arkea jo jonkin aikaa ja kokemukset ovat olleet hyviä, Rajala toteaa.

Hintalappu lähes 10 miljoonaa

Kaupunginarkkitehti Heikki Aitolan piirtämä kirjastorakennus valmistui Vanajaveden rannalle vuonna 1983.

Kaupunki on budjetoinut peruskorjaukseen noin 9 miljoonaa euroa ja kalusteisiin 750 000 euroa.

Kalusterahasta huomattava osa menee hyllyjen uusimiseen. Asiantuntija-arvioiden mukaan vanhoja hyllyjä ei enää kannata korjata.

Väistötilat Wetterillä

Pääkirjasto suljettiin perjantaina 31.8.

Skanskan urakka kestää alkuvuoteen 2020, mutta kirjaston kalusteiden uusiminen ja kokoelmien siirto paikoilleen kestää vuoden 2020 loppuun.

Uudistushankkeen ajan pääkirjasto toimii Wetterin kahdessa alimmassa kerroksessa osoitteessa Wetterhoffinkatu 2.

Pääkirjaston muutto sisälsi noin 240 000 niteen ja kaikkien kalusteiden siirron toisiin tiloihin.