Kanta-Häme

Skeittipuistosta nousi some-häly

Vappuna Ryttylässä avattiin nuorille skeittipuisto, jota on rakennettu talkoilla viime syksystä lähtien.

Facebookin suljettuun Hausjärvi-ryhmään ilmestyi tuoreeltaan väite, että ramppien pinnat ovat täynnä koholleen jätettyjä betonirautojen päitä. Betonirampit oli kuvattu avajaispäivänä ja syötettiin nettiin.

– Betonissa oli vanerista rakennettujen valumuottien ruuvinkantojen painaumia, jotka on nyt jo peitetty ja hiottu. Valurautoja ei ole missään näkyvissä, vaikka nämä rakenteet ovat vielä keskeneräisiä, puuskahtaa hankkeen moottori Timo Ratilainen (ps.).

Somessa puistoa arvostellut heitti kovaa tekstiä keskustelun kärkeen.

– On meinaa skeittaajien kannalta aika käyttökelvoton tekele. On taas pistetty rahaa hukkaan huolella. … Skeittausuraa takana 30 vuotta ja parkkejakin tullut useampi rakennettua.

Kritiikkiä heittänyt oittilainen skeittari kertoi välittäneensä kuvat myös skeittiliiton tutkittaviksi.

Ryttylässä väitteet saivat puuhamiehet heti kutsumaan skeittaajia testaamaan keskeneräistä puistoa ja arvioimaan vaarallisuutta. Lopelta ja Riihimäeltä saapuneet koerullaajat kuulemma vain kehuivat ramppeja.

Skeittiparkki avattiin K-kaupan ja radan väliin. Työ on vielä pahasti kesken, joten Timo Ratilainen ja Erkki Pokkinen (sd. Ryttylän ryhmä) kannustavat skeittaajia liittymään mukaan jatkosuunnitteluun.

– Boxista puuttuvat molemmat kaiteet ja sitä pitäisi vielä jatkaakin johonkin suuntaan. Tänne tehdään vielä muitakin rakenteita, mutta sen mukaan, mitä käyttäjät neuvovat, Timo Ratilainen peräänkuuluttaa.

Miksi skeittipuisto nousi juuri Ryttylään eikä Hikiään tai Oittiin?

Kaikki alkoi jo kolme vuotta sitten Timo Ratilaisen aloitteesta. Hän lupasi oman selkänahkansa, talkooporukan ja yrityksiltä kerättyä rahaa Ryttylän pilottihankkeelle. Sitten voidaan edetä Oittiin ja Hikiään.

Kunnalta saatiin viime vuonna hankkeelle paikka ja 10 000 euroa, jolla kunta tasoitti ja asfaltoi puistolle pohjan.

– Kylätalkoilla raivattiin ensin syksyllä tämä paikka pusikosta, muistuttaa Erkki Pokkinen.

Ratilainen kiersi lähiseudun skeittipuistot ja tutki rakenteet. Hän suunnitteli valumuotit, jotka muutaman miehen talkooporukka valmisti. Valu tehtiin pala kerrallaan puistossa.

Raskaat siirrot hoiteli Jukka Puisto pyöräkoneella ja valuja hoitelivat Ratilaisen rinnalla Mikko Mäntynen, Jukka Heikkilä, Pentti Ratilainen, Kai Reunanen ja Erkki Pokkinen.

– Alusta asti oli selvää, että tämä tehdään betonista eikä mistään rispaantuvasta vesivanerista.

– Tässä sopii rullailla, skuuttailla, vedellä luistimilla ja temppupyörillä. Kunhan pysytään poissa tuolta vaaralliselta asemalaiturilta, jossa tähän asti on temppuiltu, Timo Ratilainen toteaa. HäSa