Kanta-Häme

Soittimia kuin Akun veljenpoikia

– Taitaa olla muumiperhejuttuja tai Aku Ankan veljenpoikajuttuja, Riihimäen kesäkonserttien taiteellinen johtaja Esa Heikkilä myhäilee.

Hän on valinnut tänään alkavan kamarimusiikkitapahtuman teemaksi Perhekuvia, ja avajaiskonsertissa esitellään soitinperheitä.

Heikkilän instrumentti on viulu, joten hän on koonnut ympärilleen klassisen jousisoitinyhtyeen, jousikvartetin.

Mikä soittimista olisi isäviulu ja mikä äitiviulu?

Heikkilä myöntää auliisti, että matalaääninen, muhkea kontrabasso on ilmiselvästi jousiyhtyeen isähahmo.

– Mitä matalampi ääni, sitä maskuliinisemmalta se vaikuttaa. Kirkasäänistä viulua olisi vaikea kuvitella isäksi, hän sanoo.

Koska viulu saa klassisessa jousikvartetissa yleensä itseoikeutetusti soittaa melodialinjaa, se on ilmiselvästi soitinten kuningatar, tai ehkäpä prinsessa.

Muiden soitinten sukulaisuussuhteiden määritteleminen alkaa sitten ollakin niitä ”muumijuttuja”.

– Kuulija voi ihan itsekseen miettiä, mikä olisi äitipuoli tai isoveli ja mikä lapsi ensimmäisestä avioliitosta, Heikkilä sanoo.

Kvartetti on …soittajalle vaativa

Esa Heikkilä uskoo tietävänsä, miksi jousikvartetti on ollut länsimaisessa taidemusiikissa niin suosittu ja arvostettu kokoonpano.

– Perinteisen sinfoniaorkesterin pohjana on ollut jousisoitinkokoonpano. Sitä on sitten kasvatettu puhaltimilla ja lyömäsoittimilla isoksi orkesteriksi, hän sanoo.

Jousikvartetille on myös sävelletty paljon musiikkia, joten ohjelmistossa on, mistä valita.

Arvostus kumpuaa siitäkin, että kvartetti on soittajille vaativa kokoonpano. On oltava yhtä aikaa sekä solisti että taitava yhtyesoittaja.

Entä tuleeko soitinperheissä koskaan perheriitoja?

– Ei nyt aivan riitoja, mutta joskus kilpaillaan siitä, kuka saa soittaa sooloa tai teemaa, Esa Heikkilä tunnustaa.

Oramon perheyhtye ja …elokuvakonsertti

Viimeistä kertaa Riihimäen kesäkonserttien ohjelmiston laatinut Esa Heikkilä valitsi perheteeman väljäksi yleisotsikoksi tapahtumalle.

Tänään avajaiskonsertissa tavataan jousisoitinperheen lisäksi puupuhallinperhe (Lohjan kaupunginorkesterin puupuhallinkvintetti) ja vaskisoitinperhe (Sinfonia Lahden Brass Quintet).

Soitinperheiden lisäksi tutustutaan soittaviin perheisiin. Oramon perheyhtye esiintyy harvinaisessa kolmen sukupolven yhteiskonsertissa 7.6. Mukana ovat viulisti-kapellimestari Sakari Oramo vaimonsa, sopraano Anu Komsin ja poikansa, klarinetisti Taavi Oramon kanssa. Pianoa soittaa äiti, pianotaiteilija Liisa Pohjola.

Lisäksi tarjolla on koko perheen konsertteja kuten 7.6. tapahtuman päättävä elokuvakonsertti Indiana Jonesin, Supermanin ja Caribian merirosvojen tunnelmissa. (HäSa)

viulu:

Viulu on klassisen jousikvartetin (neljän jousisoittajan muodostaman soitinyhtyeen) kuningatar, vai olisiko prinsessa. Toinen viuluista (ykkösviulu) saa yleensä soittaa lähes koko ajan melodialinjaa. Toinen (kakkosviulu) soittaa täydentäviä sointuääniä.

alttoviulu:

Alttoviulukin on väliäänteen eli täydentävien sointuäänten soittaja. Kooltaan se on hiukan isompi ja ääneltään tummempi ja leveämpi kuin kirkasääninen viulu. Mitä uudempaa musiikkia, sitä enemmän myös altolla ja kakkosviululla on solistisia osia. Alttoviuluista on väännetty eniten muusikkovitsejä.

sello:

Klassisessa jousikvartetissa sello on bassolinjan soittaja. Sen tehtävänä on soittaa matalat äänet, joiden varaan teoksen koko muu sointumaailma rakentuu. Toisin kuin viulua ja alttoviulua, selloa soitetaan polvien välissä.

kontrabasso:

Riihimäen kesäkonserttien jousikvartettia täydentää vielä kontrabasso, joka soittaa sellon kanssa samaa stemmaa, mutta oktaavia matalammalta. Isokokoinen ja matalaääninen kontrabasso on jousisoitinperheen turvallinen ”isähahmo”.