Kanta-Häme

Some sopii erällekin

Asfaltti-Aki ja Nörtti-Niina pelkäävät turhaan lähteä pyydystämään hyviä selfieitä ja meitsieitä metsään tai järvelle. Television eräohjelmista tuttu Joppe Ranta ja vuoden kalastusoppaaksi valittu Mika Vornanen häivyttävät turhat pelot.

Luonnossa selviäminen ei vaadi ihmeellisiä välineitä eikä perittyjä geenejä. Kalankin saa, kun vain saa pyyntivälineensä veteen.

– Kun vähänkin tekee mieli lähteä metsään, kannattaa lähteä. Kaikki tietävät terveysvaikutukset, mutta parasta on löytää se oma juttu josta nauttii, Joppe Ranta pohtii ja kertoo itse istuskelevansa leiripaikalla luontoa seuraten.

Joppe Ranta ei kalasta, sillä hän on kalalle allerginen. Hän ei vaella, vaikka kärsi pitkään suorituspaineita muiden vertaillessa kertyneitä kilometrejä.

– Luontoon voi lähteä monella tyylillä. Monia innostaa some ja elämysten jakaminen heti siellä. Aika monia innostavat uudet välineet, varusteet ja eväät. Pääasia, että nautitaan luonnosta.

Aloittelijoille Joppe Ranta suosittelee vaatimatonta lähestymistapaa. Jollei halua sijoittaa huippuvarusteisiin, erällä selviää yön yli hyvin pienin varustein.

– Tärkeintä on varmistaa reitti, että osaa takaisin kännykän tai kartan ja kompassin avulla. Mukana on aina oltava vesipullo. Ruuatta tulee toimeen, muttei ilman vettä. Sään mukaiset vaatteet ja nuotiolle makuupussi.

Retkeilijöitä innostaa parhaillaan retroilu ja vanhojen hyvien keinojen päivitys. Joppe Ranta saa vähän väliä neuvoa risukeittimen valmistamista ja louekankaan pystytystä. Yksinkertaiset välineet ovat kymmeniä vuosia vanhoja, mutta toimivia keksintöjä.

– Risukeitin syntyi amerikkalaisten kulkurien keskuudessa, kun ruokaa keitettiin säilykepurkkikeittimellä. Kolmiomainen louekangas taas on suomalainen keksintö, joka heijastaa nuotion lämmön laavukangasta paremmin, mutta toimii tuulensuojana vaikka kotipihalla auringonottajalle.

Kalaisa järvi houkuttelee nuotiopaikkansa pystyttäneen eräilijän kaivamaan esiin vavan ja pyytämään risukeitintä varten ruokatarpeet. ”Haukikoira” Mika Vornanen kannustaa ja väittää, ettei kalan saaminen ole vaikeaa.

– Metsällä tai mökillä ei kannata hukata sitä vähäistä aikaa harjoittelemalla heittoja. Se pitää tehdä jo ennalta. Kuivalle maalle tai veteen laitettu levy toimii maalina, jolle heitot tähdätään.

Vornanen neuvoo retki- ja mökkikalastajia hylkäämään perityt kymmeniä vuosia vanhat vavat, umpikelat ja vieheet, joilla tarkkuusheitto ei onnistu.

Heittojen harjoittelu sujuu Vornasen mukaan vaikka viisivuotiaalta. On vain pidettävä huoli, että vavan tyviosaa on kelan alla heittäjän kyynärpään mitan verran. Vornanen vaatii käyttämään avokelaa ja opettelemaan heti oikean otteen.

Vapaan tartutaan siten, että kelan pidin jää keskisormen ja nimettömän väliin. Siima ohjataan etusormen päältä, jolloin etusormella pääsee heittäessä pysäyttämään siimaa. Viehe ikään kuin saatellaan veteen, ei päästetä putoamaan.

– Heitto ei ole viskaus, vaan kuin mattopiiskan käyttöä. Heittokäden kyynärvarsi liikkuu ja toinen käsi ottaa vavan tyven kiinni liikkeen loppuvaiheessa. Voima lähtee vavan tyvestä, eikä väärin heiluvasta olkavarresta, neuvoo mestari.

Vornanen väittää, että kerran opittu heittotaito istuu niin sitkeässä, että se sujuu aidosti silmät kiinni. Viehe lentää juuri sinne, minne heittäjä haluaa.

Hauki iskee kiinni isoon vieheeseen, jossa Vornasen mukaan tärkeintä on selkeä silmä.

– Aloittelijalle sopii värikäs lusikka, jossa on ruohosuoja. Se ei jää heti kiinni rantakaislikkoon. HÄSA