Molemmat lapset menehtyivät auto-onnettomuudessa, mutta vanhemmilla ei ole varaa ostaa edes hautakiviä. Yksinäisen veteraanin ainoa ihmiskontakti on televisio, ja kuolemansairas lapsi haluaisi viimeisen joulun.
Tällaisia liikuttavia tarinoita levittää sosiaalisessa mediassa esimerkiksi alkuvuodesta kohun keskelle joutunut Brother Christmas.
Kertomuksilla traagisista ihmiskohtaloista ja menetyksistä on valtaa. Brother Christmas on kasvanut miljoonaluokan hyväntekeväisyysbisnekseksi, jonka rahankäytön epäselvyyksistä Helsingin Sanomat julkaisi raportin helmikuussa.
Hyväntekeväisyyshahmon sosiaalisen median kampanjat ovat malliesimerkkejä vaarallisista kertomuksista, sanoo kirjallisuudentutkija ja dosentti Maria Mäkelä.
– Brother Christmasin tapauksesta löytyy pyrkimys hyväntekijyyteen, apua ansaitsevia köyhiä ja kertomusten saama kohtuuton huomio. Keskiössä on yksilöiden välinen kohtaaminen ja jonkun kohtalosta liikuttuminen. Ihan kuin viktoriaaninen aatelinen kohtaisi tiellä köyhän ja antaisi tälle almun.
Somehuomio kadottaa ongelmien laajuuden
Somemyllyn jauhaman hyväntekeväisyyden kautta apua saavat ne, joista saadaan tehtyä mahdollisimman liikuttava kertomus. Tämä sotii Maria Mäkelän mielestä pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan ajatusta vastaan. Siinä liikuttavin tarina ei voita, vaan kaikkia pitäisi auttaa.
Kertomukset yksittäisten ihmisten yksilöllisistä kokemuksista eivät pysty kuvaamaan rakenteellisia ongelmia, kuten köyhyyttä, päihderiippuvuutta tai vammaisten syrjintää. Ongelmien laajuus katoaa, kun hyväntekeväisyyskampanjat rakennetaan somehuomion varaan.
– Jos joku tässä maailmassa on ihmisen kokoinen, se on kertomus. Esimerkiksi köyhyys ei ole ihmisenkokoisesti ratkaistavissa, vaan se vaatii isoja rakenteellisia ja poliittisia päätöksiä. Sitä varten maksetaan veroja. Nyt on ihan ok, että lapsille rakennetaan lastensairaalaa liikuttavilla kampanjoilla, Maria Mäkelä toteaa.
Mäkelä vetää Tampereen yliopistossa Kertomuksen vaarat -tutkimusprojektia. Sen tarkoitus on selvittää, miten kertomus on alkanut määrittää hyvinvointia ja yhteiskunnallista osallistumista. Tutkijat haluavat lisätä kriittistä ymmärrystä kertomuksen voimasta ja vaaroista.
Tutkimusryhmä ylläpitää Facebook-sivua, jolla on jo lähes 4 000 tykkääjää. Ihmiset voivat lähettää tutkijoille ”ilmiantoja” hauskoista, härskeistä tai arveluttavista kertomuksista. Tähän mennessä niitä on tullut useita satoja.
Kertomukset myyvät
Yhdysvalloissa jauhettiin jo 1990-luvulla, että aina pitää kertoa mukaansatempaava tarina, jonka pääosassa on yksilön kokemus. Tällaisella kertomuksella on voimaa ja vaikutusvaltaa.
Konsulttibisneksestä yksilötarinat ovat vuotaneet some-aikana hyväntekeväisyysjärjestöjen lisäksi varsinkin poliitikkojen puheisiin.
Tammikuun presidentinvaaleissa ehdokkaita neuvottiin henkilökohtaisissa tenteissä aloittamaan vetävällä tarinalla. Kertomus tsunamista pelastuneesta puolivallattomasta leskimiehestä seurasi Sauli Niinistöä myös toiselle kaudelle. Virkaanastujaisten jälkeen alkoivat vaipanvaihtotarinat.
Kertomuksilla yksittäisten ihmisten kokemuksista myydään suklaapatukoita, maitoa ja sähkösopimuksia. Myös perinteinen journalismi on alkanut kilpailla somen kanssa koskettavalla ja opettavaisella yksilötarinoinnilla.
– Trendi on levinnyt hirveän laajalle, koska some on tällä hetkellä paras tapa saada halvalla ja helpolla näkyvyyttä ihan kohtuuttomia määriä. Ilman juuri minkäänlaista tietoa tai pitäviä faktoja kirjoitettu tarina voi lähteä lentoon ja sillä voi olla yhtäkkiä 100 000 tykkääjää. Kuka ei käyttäisi hyväkseen tällaista mahdollisuutta? Maria Mäkelä kysyy.
Some mahdollistaa kertomusten leviämisen
Somessa yksilöiden liikuttavat kokemukset kasvavat hallitsemattomiin mittasuhteisiin varsinkin hyväntekeväisyydessä.
– Somessa yksilötarinan painoarvo satakertaistuu, kun se muuten jäisi vain kahden ihmisen väliseksi eettiseksi tilanteeksi. Kertomus lähtee epäinhimillisesti lapasesta, ja volyymi on valtava. Jos hyväntekeväisyydessä mennään yksilötarina edellä, yhtäkkiä jollain perheellä on sata joulukinkkua, Mäkelä sanoo.
Vaikka tarinabuumi linkittyy sosiaaliseen mediaan, sen käyttäjiä ei pidä Mäkelän mielestä väheksyä.
– Ihmiset osaavat lukea kriittisesti, koska kertomusähkyyn tulee luonnollinen ällötysreaktio. Tarinoita ei voi vain syöttää lukijoille.
Mäkelä itse uskoo, etteivät ihmiset ole sen typerämpiä, herkkäuskoisempia tai alttiimpia huijaamaan kuin ennen. Sosiaalinen media tuottaa tietynlaista kokemusta, jakamista ja huomiota. Se antaa alustan, joka mahdollistaa kokemukseen perustuvien kertomusten leviämisen.
Somessa huomiota saava tarina voi kertoa vain hetkellisestä kokemuksesta, jossa ei tapahdu oikeastaan mitään.
Kokemus muuttuu tiedoksi
Brother Christmasin ympärillä vellova kohu on saanut paljon kritiikkiä. Mediaa on syytetty hyväntekijän mustamaalaamisesta, kun esiin nousivat raha-asioiden lisäksi törkyviestit.
Yksi kokemuksiin perustuvien kertomusten vaaroista on niiden vastustuskyky. Internetissä leviävän liikuttavan kertomuksen suosio voi suojella sitä faktantarkastukselta. Ihmisen yksilöllinen kokemus saattaa olla niin hyvä tarina, ettei sen todenmukaisuudella ole edes väliä.
Tarinabuumin ytimessä on kokemuksen muuttuminen tiedoksi. Mäkelä vertaa vaarallista kertomusta vastustuskykyiseen virukseen varsinkin Brother Christmasin, kiusatun tytön itsemurhalla ratsastaneen tekaistun Enkeli-Elisan ja vastaavien tunteisiin vetoavien tarinoiden kohdalla.
– Tarina esimerkiksi kuolleesta lapsesta on niin itkettävä, että se leviää ja suojaa itseään viruksen tavoin. Se muuttuu vastustuskykyiseksi, sillä kuka voi vastustaa niin hyvää ja liikuttavaa tarinaa?
Kirjallisuudentutkija osasi varautua siihen, että kertomusten vaarojen selvittämisestä tulisi ilonpilaamisprojekti. Tutkimusryhmää kiinnostaa enemmän tarinan muoto kuin sen sisältö.
– Saatamme kritisoida kertomuksia, joissa aikomukset ovat puhdasta kultaa. Se ei ole kiitollista. Olen itse asiassa yllättynyt, että ihmiset ovat suhtautuneet näinkin positiivisesti projektiin. Luulin, että paskaa tulisi niskaan paljon enemmän.
Hyvinvointiyrittäjä on aikamme kuva
Projektin saamien satojen ilmiantojen perusteella on jo alkanut hahmottua “mallitarinoita”, joista useimmat pohjaavat kertomuksiin kääntymyksestä ja valaistumisesta. Ne ihmiset tunnistavat herkimmin ”vaarallisiksi” kertomuksiksi.
Maria Mäkelän mukaan varsinkin hyvinvointikerronta noudattaa vanhaa kristillistä kääntymyskertomuksen mallia. Se löytyy monesta sairaudesta tai vaihtoehtohoidosta kertovasta tarinasta.
Sama valaistuminen näkyy kertomuksissa, joissa hypätään pois oravanpyörästä tai ponnistetaan menestyviksi yrittäjiksi vaikeuksien kautta. Vaikka kertomukset herättävät tunteita ja rakentavat elämäntyyliä, niillä yritetään vaikuttaa.
– Aikamme kuva on hyvinvointiyrittäjä. Hän kertoo, miten oli ensin vain sokea osa koneistoa. Sitten tulivat avioero, masennus ja joku myyttinen kohtaaminen esimerkiksi puhuvan puun kanssa Lapissa tai neljäs konkurssi. Se herätti ihmisen, ja koko maailmankuva meni uusiksi. Tällä uudella tarinalla kuitenkin myydään jotain, Mäkelä sanoo.
Kertomuskriittisyys nousussa
Kertomusten ympärillä on hymistelty jo pitkään. Pelkästään tarinan kertominen tai jakaminen on ollut eettinen teko.
Maria Mäkelä uskoo, että kertomuskriittisyys on nouseva trendi.
– Ihmiset alkavat kyllästyä siihen, että Fazerin karkkimainos, Helsingin Sanomien juttu ja somepersoonan hyväntekeväisyystempaus näyttävät samalta. Kaikki on saamaa liikuttavan tai opettavaisen yksilötarinan puuroa.
Silti kertomukset eivät ole katoamassa mihinkään. Tehokas yksilötarina kaipaa vaihtoehtoja. Mäkelän mielestä kertomus on taitolaji, jota pitää uudistaa.
– Nyyhkyjuttu palkitsee heti, koska ihmiset jakavat sitä somessa. Uudenlaisen, erikoisemman ja vaikeatulkintaisemman jutun jakaminen taas on sosiaalinen riski. Sellaista ei jaeta niin helposti. HäSa
