Kanta-Häme Riihimäki

Soraäänet hävisivät – Riihimäki liputtaa sittenkin pride-viikkoa

Osallistuminen Helsingin Pride-viikkoon nosti tiukkojen vastalauseiden myrskyn Riihimäen kaupunginvaltuustossa.

Jo kertaalleen Riihimäen kaupunginhallituksessa hyväksytty sateenkaariliputus oli vähällä ajaa kaupungin ahdinkotilaan.

Kokoomuksen Eija Aittola esitti, että Miia Nahkurin (sd.) tekemä aloite osallistumisesta Pride-viikkoon olisi palautettu kaupunginhallituksen käsittelyyn. Jos näin olisi tehty, palautus olisi saattanut pahimmillaan johtaa kaupunginhallituksen vaihtamiseen.

Jollei kaupunginhallitus olisi perunut jo kertaalleen tekemäänsä myönteistä päätöstä Pride-viikon liputuksesta, se olisi toiminut vastoin kaupunginvaltuuston tahtoa ja ajautunut luottamuksen mittaamiseen. Olisi perustettu tilapäinen valiokunta selvittämään luottamusta, selosti kaupunginlakimies Hannu Tuominen.

Lähes tunnin keskustelu päättyi äänestykseen aloitteen palauttamisesta. Palauttaminen kaatui äänin 24–17 (2 tyhjää).

Eija Aittola piti Pride-tapahtumaan osallistumista ongelmana, joka johtaa kaupungin osallistumisvelvollisuuteen kaikkiin muihinkin tapahtumiin. Hän vastusti muiden kuin Suomen lipun vetämistä kaupungin lipputankoihin.

– Tämä on ennakkotapaus, jonka jälkeen tasapuolisuuden nimessä on osallistuttava erilaisten yhdistysten tapahtumiin. Avataan Pandoran lipas.

Hannele Saari (kd.), Päivi Räsänen (kd.), Jari Heikkinen (ps.) ja Petri Lahtinen (kesk.) käyttivät useampia vastustavia puheenvuoroja.

Päivi Räsänen korosti, että Pride-viikolla käsitellään kapeasti ihmisoikeus- ja vähemmistönäkökulmaa. Taustalla on Seta ideologia, joka sisältää ihmiskäsitykseen liittyviä arvokysymyksiä.

– Kaupunkilaiset voivat osallistua, järjestää ja liputtaa vapaasti, mutta jos kaupunki ottaa osaa tapahtumaan, sidotaan agendaan nekin, jotka eivät sitä kannata, Räsänen totesi.

Vihreiden Eero Yrjö-Koskinen puolusti tapahtumaan osallistumista. Hän piti erittäin vaarallisena kaupungin imagolle jättäytyä Pride-tapahtumasta pois.

– Me houkuttelemme nuoria perheitä Helsingistä tänne asumaan. Helsingissä juuri nuoret suhtautuvat Pride-viikkoon hyvin myönteisesti, hän muistutti.

Myös sosialidemokraattien Lauri Jormanainen asettui Pride-viikon puolustajiin. Hän painotti erityisesti, että kyseessä on tapahtuma, jolla voidaan tukea vähemmistön yksilöitä.

– Ei ole kysymyksessä seksuaalivähemmistöjen ryhmä. On kyse yksittäisistä ihmisistä, ei ryhmästä. Emme voi käsitellä ihmisiä ryhmänä, Jormanainen korosti.

Myös Miia Nahkuri puolusti yhdessä Aino-Kaisa Pekosen (vas) ja Sari Jokisen (vihr.) kanssa tekemäänsä aloitetta.

– Tarkoitus on edistää suvaitsevaisuutta, tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia. Liputus on vain pieni osa tapahtumaa, jota rakennetaan jo hyvää vauhtia talkoovoimin. Sateenkaarilippuja varten on kerätty kokoon rahat lahjoituksin. Tulossa on ohjelmaa ja myös yritykset ovat lähteneet mukaan, Nahkuri kertoi.

Pride ei ollut ainoa asia, josta kaupunginvaltuusto äänesti. Maastopysäköinnin sallimisesta tehty valtuustoaloite yritettiin palauttaa käsittelyyn, mutta palautus kaatui äänin 28-15.

Petsamonkadun pohjoispään kaava palautettiin valmisteluun äänin 24–19 ja kaupungin vuokra-asuntorahasto saatiin purettua äänin 31–12. HäSa