Kanta-Häme

Sormenjäljillä Suomi kartalle

Suomalainen sormenjälkitunnistusteknologia on kovassa huudossa maailmalla.

Tampereella toimiva Deltabit valmistaa sormenjälkeen perustuvia potilastunnistusjärjestelmiä sädehoitoa varten toistaiseksi ainoana maailmassa, ja teki äskettäin sopimuksen Ranskan johtavan sädehoitoalan tuotteiden jakelijan Seemedin kanssa.

Ranskassa on noin 170 sädehoitoa antavaa sairaalaa, eli yli kymmenkertaisesti enemmän kuin Suomessa. Rahallisesti on kyse sadoistatuhansista euroista vuodessa.

Sädehoidossa on tyypillistä, että hoitoa saadaan kuukauden ajan joka arkipäivä. Sormenjälkinäytteet otetaan ennen hoitojaksoa.

Perinteisesti ennen sädehoitohuoneeseen menoa kysytään potilaan nimeä ja syntymäaikaa potilaan oikean henkilöllisyyden varmistamiseksi.

Virhetilanteet hoidoissa ovat johtuneet esimerkiksi siitä, että potilaat ovat esimerkiksi keskenään vaihtaneet järjestystä odotushuoneessa, ja päästäneen kiireisemmän käymään ensin.

Sormenjälkitunnistuksessa sormenjäljet tunnistetaan ennen hoitohuoneeseen menoa. Sädehoitokone ei käynnisty, ellei sormenjäljellä tunnistautuva potilas ole oikea.

– Sädehoito on soluja tuhoavaa, ja potilaan syöpäkasvain kuvataan ennalta. Hoito on suunniteltu jokaiselle potilaalle erilaiseksi, joten on tärkeää, että hoitokoneessa on juuri oikea käyttäjä, sanoo Turengissa lapsuutensa ja nuoruutensa viettänyt Deltabitin toimitusjohtaja Jukka Hosio.

Suomessa sormenjälkitunnistus on käytössä noin puolella sädehoitoyksiköistä. Niihin lukeutuu Tampereen yliopistollinen sairaala, jossa myös suurin osa Hämeenlinnan sädehoitopotilaista saa hoitonsa.

Sormenjälkitunnistusta on käytetty syöpäpotilaiden hoidossa jo 10 vuotta, ja toista miljoonaa tunnistamista on tehty. Yhtään virhettä ei ole tapahtunut.

Kanta-Hämeen ja Pirkanmaan sairaanhoitopiirit selvittävät parhaillaan, voisiko Tampereen yliopistollinen sairaala sijoittaa Kanta-Hämeen keskussairaalaan sädehoidon toimipisteen. Johtajaylilääkäri Seppo Ranta kertoo, että tunnistusjärjestelmiä ei ole vielä mietitty.

– Potilasturvallisuuden kannalta tunnistautuminen on todella tärkeä osa, ja sormenjälkitunnistus on yksi tapa toteuttaa sitä.

Syöpähoito on järjestelmän käyttöön ihanteellinen kohde. Syöpähoidot ovat samalla potilaalla toistuvia ja kyse on vakavasta sairaudesta. Sormenjäljellä potilaan tunnistautuminen on nopeaa.

Deltabitin järjestelmää käytetään myös esimerkiksi sairaaloiden lääkekaappien suojauksessa.

– Sormenjälki on yksiselitteinen tunnistus niihin. Sitä ei voi lainata, toisin kuin vaikkapa avainta. Siitä tietää varmasti, kuka on käynyt missäkin.

Muita käyttökohteita pohditaan ja kehitellään parhaillaan. HÄSA

Päivän lehti

2.4.2020