Kanta-Häme

Sorsakoluun ja takaisin

Alkuviikon hetki Evon metsissä ja järvenjäillä on yksinolosta ja hiljaisuudesta pitävän taivas.

Vuoden retkeilykohteeksi ehdolla oleva alue ei kosiskele kaikenkattavilla palveluilla, vaikka riittävästi löytyy niitäkin.

Täällä luotetaan siihen, että retkeilijä osaa kartan ostettuaan laavulle ja takaisin.

Keskellä tammikuuta on hiljaista, vaikka pakkastakin on parahultaiset kahdeksan astetta.

– Ladut ovat hakkuiden takia vasta teon alla, kertoo puistomestari Anne Huhta Metsähallituksesta. Hän ja Hamkin Evon yksikön markkinointisihteeri Ulla Rauhala suosittelevat lyhyen vaelluksen kohteeksi Sorsakolua, jonne on Evokeskuksen pihasta runsaan 11 kilometrin hiihtomatka.

– Lumikenkäilijöitäkin on nähty, kertoo Ulla Rauhala.

Tänä vuonna vuoden retkikohteen valinnassa on teemana monitoimikohteet. Evolla rajana on vain mielikuvitus, kun kulkijan käytössä on peräti 8 500 hehtaaria eli yksi eteläisen Suomen suurimmista metsäalueista.

Ajan laiskasti autolla Rahtijärven kämpälle ja jatkan siitä hiihtäen.

Kämppiä ja varauslaavuja on Evon kätköissä useita, mutta nyt on tähtäimessä Sorsakolun laavu, joka on yksi vapaassa käytössä olevista. Laduista viis, nyt sukelletaan umpihankeen.

Järvenjäällä on täsmälleen sopiva kymmensenttinen lumipeite, jossa on menneen suojakelin jäljiltä sopivasti kerroksia.

Törmään reitille

Muistan Ulla Rauhalan varoituksen sanat, joiden mukaan ainakaan virtapaikoissa ei kannata kulkea jäällä.

Rantaudun Rahtijärven pohjoispäässä. Törmään merkittyyn vaellusreittiin, joka johtaa kohti määränpäätäni. Kartta on tukevasti saappaanvarressa. Joku on kulkenut polkua suhteellisen hiljattain, ehkä juuri ennen edellistä lumisadetta.

Pitkät umpihankisukset eivät sovi merkitylle reitille, joka nousee ja mutkittelee miten sattuu. Umpisuksilla mennään mieluiten suoraan.

Rahtijärven ja Savijärven yhdistää pakkasillakin enimmäkseen avoimena virtaava uoma eli puro. Näitä on Evolla paljon. Maasto on pääosin pienipiirteistä tilkkutäkkiä. Korkeuseroja on yllättävän paljon, vaikka parhaat harjut ovatkin vähän etelämpänä.

Kasvillisuus eli pusikko on hämäläiseen tapaan turkasen tiheää, osin läpipääsemätöntä. Savijärven rantaan päästyäni jatkankin metsäautotietä, jonka huomaan vakiintuneen merkittyä vaellusreittiä yleisemmäksi kulkuväyläksi.

Lunta on sopivasti, kävely olisi tarpomista.

Sorsakolu näkyy

Kartasta huomaan kulkevani yksityisellä maalla, mutta jokamiehen oikeudella. Puskista pilkistää kielletyn ajosuunnan liikennemerkki. Pian uran varressa on vanha puinen kopperoinen, kenties hyljätty hyyskä. Munalukko on kuin varmuuden vuoksi.

Tulen taas merkitylle vaellusreitille, joka kiertää yksityiset maat. Kaarran reitiltä ja laskettelen taas jäälakeudelle. Sorsakolu näkyy jo!

Laavu on kuin onkin harvinaisen hienossa paikassa; piileskelee mahtavalta maisemalta jyrkän kalliokumpareen ja ison siirtolohkareen takana. Kapean kannaksen halkaisevan uoman yli kulkee mainio kävelysilta, mainio siksi, kun sen voi ylittää sukset jalassa.

Tulo laavulle on aina yhtä juhlaa, tarkoitus oli haastatella vastaan tulevia retkeilijöitä, mutta nyt iskee omistushalu: onneksi ketään ei näy. Tänne voisi jäädä viikoksi, kenties kahdeksi.

Kiipeän kumpareelle ja katson tulosuuntaan. Olen mahdollisesti Suomen parhaan retkikohteen hienoimmalla paikalla. Paita höyryää.

Pelastuspakkaus

Karu todellisuus on sellainen, ettei mukanani ole edes tulitikkuja. Nuotiomakkaroita en päästä mieleenikään, voisi tulla isolla miehellä itku niiden puutteessa.

Osaan etsiä laavun vierasvihkon kanssa samasta kotelosta tulitikkuja, mutta löydän ensin taskukokoisen Uuden testamentin. Tulitikutkin ovat. Varsinainen pelastuspakkaus.

Vierasvihkossa joku julistaa eksyneensä, kun on osunut laavulle jo neljänneksi yöksi. Eväätkin olivat lopussa.– Mitkä eväät?

Lämmittelen hetken ja katson karttaa. Seuraavalla kerralla hiihdän ainakin Erakkomurjulle asti, jos ei tule kesä ennen sitä. Osaapa olla varauslaavulla houkutteleva nimi. Siellä on melkein pakko joskus käydä. (HäSa)

Päivän lehti

31.3.2020