Kanta-Häme

Sorvaus lumoaa, mutta vaatii sinnikkyyttä

Tiirinkoskella Georg Stubbin pihassa seisoo aarreaitta. Hirsiseiniä peittäville hyllyille on pinottu satoja mestarillisia puukulhoja, pikareita, vaaseja, lautasia ja tarjottimia. Kaikki sorvattuja.

– Kun jäin karjanhoitajan työstä eläkkeelle 18 vuotta sitten, jotakin piti alkaa tehdä. Koulussa pikkupoikana tykkäsin sorvaamisesta ja puutöistä, mutten sen jälkeen ollut sorviin koskenut, mies kertoo vaatimattomasti.

Vaikkei vuosikymmeniin olisi koskenutkaan sorviin, voi kehittyä mestariksi. Stubb kertoo lähteneensä Vanajaveden opiston teknisten töiden opettajan Kari Kosken oppiin sorvauskurssille ja käyvänsä sitä yhä kerran kuussa.

– Meitä on Hämeen puunsorvaajien kurssilla siinä kolmisenkymmentä osallistujaa eri puolilta Etelä-Suomea. Moni tulee pitkienkin matkojen päästä ja ollut mukana vuosikausia.

Harrastus houkuttelee Kari Kosken harmiksi mukaan vain harvoin nuoria tai edes keski-ikäisiä, vaikka opiston useat vuotuiset viikonloppukurssit täyttyvät.

– Kaikille peruskursseille ja puunsorvauskurssillekin voi lähteä ihan kylmiltään, vakuuttaa Kari Koski.

Yksi perusvaatimus harrastuksen aloittajalle kuitenkin on. Ilman vahvaa kiinnostusta puukäsityöhön ei kannata aloittaa. Kehittyminen vaatii sinnikästä työtä ja uteliaisuutta uuteen.

 

Sorvaaminen on paljon muutakin kuin sorvin ääressä seisomista ja taltan pitelyä. Kun Georg Stubb vaeltaa metsässä marjassa tai sienessä, hän katsoo Jukolan veljesten Laurin tavoin ”puita väärii”.

– Joskus katselen vuosikausiakin kasvavia tammia tai visakoivuja metsissä ja puistoissa. Aika monet olen päässyt aikanaan ostamaan Metsähallitukselta ja yksityisiltä.

Osa puusta on peräisin Hämeenlinnan kaupungin puistoista, joissa ikääntyneitä puita harvennettaessa osataan ottaa yhteyttä sorvaajaan. Stubb itsekin on tarkkana ja tekee puista tarjouksia.

Esineiden työstäminen alkaa puupölkystä. Stubb näkee paksun tammen rungon laajana hedelmäkulhona tai visakoivun oksat siroina jalallisina pikareina. Puu ohjaa lopputulosta ja jopa muotoilua.

Sorvarilla on oltava hyvä muototaju. Sopusuhtaisuuteen vaikuttaa puun syiden kuviointi yhtä paljon kuin sopivan puulajin valinta esineen käyttötarkoituksen mukaan.

Georg Stubbia kiehtovat erityisesti vaalea koivu, visakoivu, koivupahka ja tammi.

Tammi vei miehen vuosikymmeniä unohduksissa olleen märkäsorvauksen pariin. Tammitukin kuivaaminen on lähes mahdotonta ja kovan puun sorvaaminen hankalaa.

Märkänä puusta saa aikaan henkäyksenohuita esineitä, joita öljyämällä syntyy herkkiä lautasia, pikareita ja kulhoja.

– Puu kuivahtaa sorvaamisen loppuvaiheessa puhaltimen avulla. Kun esine sitten on valmis, luonto antaa esineelle muodon. Kuivuminen vetää ohutta seinämää hieman aalloille ja soikeaksi.

Visakoivu taas työstetään aina kuivana. Vadit ovat paksureunaisia ja saavat mehiläisvahasta kauniin kiillon. Pahkasta sorvattujen esineiden kuviointi on maltillista vaalean ja tumman loimua, kun taas visaesinettä pilkuttavat ja juovittavat tummat juonteet.

Vanajaveden opiston Kari Koski epäilee, että käsityötaitojen opetuksen vähäisyys näkyy paitsi harrastajien ikäjakaumassa myös esineiden arvostuksessa.

– Jollei itse ole tehnyt edes lapsena mitään käsillään, on vaikea erottaa käsityönä valmistetun esineen vaatimaa taitoa. Käsityötaidot eivät ole vain käden taitoja vaan myös kykyä hahmottaa ja ajatella tekemistä laajoina kokonaisuuksina. HÄSA