Kanta-Häme

Sote-valinnanvapauspäätös venyy syksyyn

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen (sote) mahdollistava lakipaketti esitellään ennen juhannusta ilman odotettua valinnanvapauteen liittyvää linjausta.

Valinnanvapaudesta päätetään vasta myöhemmin tänä vuonna, todennäköisesti marraskuussa.

Sosiaali- ja terveysministeriön sote-muutosjohtaja Sinikka Salo ja valtiovarainministeriön ylijohtaja Päivi Laajala vahvistivat asian Lännen Medialle keskiviikkona kuntapuheenjohtajapäivillä Hämeenlinnassa.

– Maan hallituksen linjausta valinnanvapauslainsäädännöstä ei ole olemassa. Tämä lainsäädäntö ja siihen liittyvä monikanavarahoituksen yksinkertaistaminen ja virtaviivaistaminen tulevat jälkijunassa, Salo myöntää.

Päivi Laajala kertoo, että juhannukseen mennessä eduskunnalle esitellään keskeneräinen lakipaketti, johon kuuluvat kaikki uuden hallinnon tason eli maakunnan perustamiseen liittyvät asiat: sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki, maakuntalaki, rahoituslaki, valtionosuuslaki ja vaalilait.

– Syksyllä tulevat sitten erityislait, jotka liittyvät sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin ja ely-keskuksista sekä maakuntien liitoista siirtyviin tehtäviin.

Silloin päätetään siis myös siitä, saavatko asiakkaat jatkossa valita oman hoitotiimin vai esimerkiksi vain asiointipaikan, joka tuottaa kaikki peruspalvelut.

Sote-uudistusta valmistelevassa projektiryhmässä mukana oleva Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Hanna Tainio arvioi, että hallituksen päätös valinnanvapaudesta venynee pitkälle syksyyn.

– Se on niin iso asia, ettei se ennätä tähän pakettiin mukaan, vaan tulee seuraavassa vaiheessa marraskuussa. Silloin otetaan kantaa siihen, miten valinnanvapautta lähdetään valmistelemaan. Tässä vaiheessa pidetään vaihtoehdot avoimina, Tainio kertoo.

Koska valinnanvapaudesta ei ole vielä poliittista linjausta, sote-järjestelmälakia kirjoitetaan Tainion mukaan sellaiseen muotoon, että se mahdollistaa kaikki esillä olleet vaihtoehdot perhelääkärimallista nykyisenkaltaisiin julkisiin terveys- ja sosiaalikeskuksiin.

Myös hallituksen keväinen yhtiöittämislinjaus yhdistettynä peruspalvelujen valinnanvapauteen on viivästyttänyt paketin valmistelua. Yhteensovittamisessa on havaittu perustuslaillisia pulmia.

– Sosiaalihuollossa on paljon esimerkiksi lastensuojeluun liittyviä tehtäviä, joissa käytetään julkista valtaa ja puututaan ihmisen perusoikeuksiin. Sitä ei perustuslain mukaan voi tehdä yhtiössä. Voidaanko lastensuojeluprosessista erottaa joitakin osia julkiselle vallalle ja loput toiselle organisaatiolle? Tainio kysyy.

Sote-muutosjohtaja Sinikka Salon tehtävänä on johtaa uudistuksen toimeenpanoa.

– Kun lainsäädännön raameja ei ole vielä tarkkaan tiedossa, olemme keskittyneet olennaiseen eli ihmislähtöisiin palveluprosesseihin ja niiden trimmaamiseen.

Salon mukaan vuonna 2019 voimaan astuva uudistus vaatii kymmenien miljoonien eurojen rahoitusta jo ensi vuodelle.

– Muutoksen valmistelu tarvitsee rahallista tukea ja lisää henkilöresursseja. Ilman niitä emme pysty toimimaan, Salo sanoo.

Päivän lehti

24.1.2020