Kanta-Häme

Sotilaspojat vartiossa rautasillalla

 

Veteraanityössä eletään kohti perinneaikaa, rauhanturvaajat veteraanien jalanjäljissä.
 
 
– Ei sotaa osannut täysin ymmärtää. Olin itsekin vasta neljäntoista, kun talvisota syttyi, kertoo hämeenlinnalainen veteraani, filosofian maisteri Esko Paakkala.
 
Pommituksia suojaan Hätilässä asunut perhe muiden lailla juoksi lähimetsään. Paakkala muistaa kaupunkiin kohdistuneen pahimman pommituksen 13. tammikuuta 1940. Pommitus oli oletettavasti kohdistettu rautatien tuhoamiseen, mutta osansa siitä sai myös Paakkalan kotitalo.
 
– Rikki menneistä ikkunoista lepattivat vain verhot, kun palasimme metsästä pommien myllertämälle kotipihalle.
 
Pommituksessa kuoli 13 henkilöä, heistä ainakin osa kaupunkia lähestyneestä sotilasjunasta metsään suojaan juosseita.
 
Rintamalle, Psto 24:een – niin sanottuun Janakkalan patteristoon Esko Paakkala komennettiin kolmen kuukauden Vaasassa tapahtuneen koulutuksen jälkeen, kahdeksantoistakesäisenä. Onnekseen hän sanoo päässeensä vanhojen jermujen sakkiin. Heillä oli jo sotakokemusta, tietoa ja taitoa.
 
Vuotta nuorempi ikäluokka, nuorin sotaan otettu, joutui loppukahinoihin kylmiltään.
 
Pahimmat paikat
Rintamapalvelusta Paakkalalle kertyi vuodenvaihteesta 1944 Nietjärven taisteluihin heinäkuussa 1944 ja lisäksi Lapin sota.
 
Pahimmat paikat olivat maihinnousu Sekeen lohkolla Syvärinjoen alajuoksulla, mistä ”lopulta tultiin kovaa vauhtia kohti kotikontuja, parisataa kilometriä metsiä ja soita myöten.” Tiukat paikat olivat myös Tuuloksen maihinnousussa ja Nietjärven taisteluissa, joista muodostui lopullinen lukko itsenäisyyden säilymiselle.
 
Tiukkaan tilanteeseen Paakkala joutui silloinkin, kun raahasi taistelussa haavoittuneen joukkonsa patterinpäällikön ratapenkan suojaan viholliselta penkan toiselle puolelle.
 
– Joskus siellä tuli mieleen miten tästä selvitään, veteraani sanoo miettineensä. Taistelut Lotinanpellon Sekeen lohkolla olivat yksi maailmansodan tulivoimaisimmat.
 
– Ei siinä muuta voinut, kuin pahimmissa paikoissa painaa päätä turpeeseen.
 
– Kokonaisuutta ajatellen meillä asiat ovat nyt hyvin, sanoo Esko Paakkala. Sodan ajasta ja arjesta kertomista hän pitää edelleen tärkeänä. Tältä osin hän hoitaa osuutensa kertomalla kokemuksistaan veteraanin puheenvuorossa kutsunta- ja vänrikkien ylentämistilaisuuksissa. Hän kuuluu ikäluokkaan, joka joutui kolmeen sotaan: Talvi-, jatko- ja Lapin sotaan.
 
Rauhanturvatyötä mies arvostaa, ja sanoo: Suomen kuuluu omalta osaltaan olla mukana, mutta tietyissä rajoissa.
 
Rauhanrakentaja- veteraanit
Veteraanien asioita meillä ajavat Sotaveteraaniyhdistykset, Tammenlehvän Perinneliitto ja eri kansalaisjärjestöt.
 
Kanta-Hämeen Sotaveteraanipiiri ry:n toiminnanjohtaja Pertti von Hertzenin mukaan viime vuonna järjestetyt varusmieskeräykset tuottivat yhteensä yli 60 000 euroa.
 
– Varoilla tuetaan veteraanien kotona asumista. Huolimatta korkeasta iästään, veteraanit asuvat mieluusti kotonaan mahdollisimman pitkään.
 
Toiminnanjohtaja pahoittelee, että isoilla paikkakunnilla, kuten Hämeenlinnassa, on jokseenkin vaikea löytää apua kipeimmin tarvitsevat.
 
Pienillä paikkakunnilla, liitoskunnissa, asia on toinen, siellä ihmiset tuntevat toisensa ja naapurinsa.
 
Veteraanityöhön ovat valmiita myös rauhanturvaajat, jotka nyt on maailmanlaajuisestikin hyväksytty uusveteraaneiksi.
 
Rauhanturvatehtävissä vammautuneita suomalaisia Valtiokonttori kuntouttaa neljässä veljeskodissa: Kyyhkylän kuntoutuskeskuksessa, Kaunialassa, Laitilan Terveyskodissa ja Kitinkannuksessa.
 
Suomessa on myös käynnistynyt nelivuotinen hanke, jonka tarkoituksena on kehittää ja juurruttaa vertaistukitoimintaa rauhanturvaajille.
 
Hankkeeseen, Suomen Rauhanturvaajaliitolle, Raha-automaattiyhdistys on ensimmäisen vuoden toimintaan myöntänyt 96 000 euroa.
 
Tulijoita  riittää
Kanta-Hämeen Rauhanturvaajien varapuheenjohtaja, monessa rauhanturvamissioissa mukana ollut Heikki Joukanen kertoo paikallisen jäsentoiminnan muodostuvan talvisaikaan lähinnä yhteisistä tapahtumista, messi-illoista ja seminaareista. Kesällä toiminta laajenee erilaisiin liikuntatapahtumiin ja valtakunnallisiin tapaamiin.
 
Rauhanturvatehtäviin on Joukasen mukaan hakijoita Suomessa riittänyt valittavaksi asti. Sen sijaan pulaa on joistain yksittäisistä ammattilaisista.
 
Rauhanturvaajat koulutetaan nykyään Porin Prikaatissa Säkylässä. Samassa paikassa järjestetään myös palautetilaisuudet tehtävistä jo kotiutuneille.
 
Tällä hetkellä suomalaisia rauhanturvatehtävissä on lähinnä Afganistanissa ja Libanonissa yhteensä reilut 400, vähäinen määrä myös muualla – lähinnä sotilastarkkailijoina.
 
Heikki Joukasella on takanaan missiot Makedoniassa, Bosniassa, Kosovossa ja Libanonissa.

Päivän lehti

27.10.2020

Fingerpori

comic