Kanta-Häme

Sovinnon kirjasta tuli muistokirja

Riitta Jalosen tiistaina ilmestyvän romaanin piti olla rakkauden ja myötätunnon kirja, ja onhan se sitäkin. Viikkoa ennen julkistamispäivää saapunut suruviesti muutti kuitenkin riemun kyyneleiksi.

Kuka sinut omistaa (Tammi) kertoo sijaisperheen ja sijoitetun lapsen suhteista ja ennen kaikkea lasten keskinäisestä yhteisymmärryksestä.

Omaelämäkerrallisessa kirjassaan Riitta Jalonen purkaa tuntoja, joita hänellä oli isosiskona, kun perheeseen tuotiin pieni sijaisveli. Tämä vietiin muutaman vuoden kuluttua pois yhtä äkillisesti kuin oli eräänä pakkaspäivänä kannettu perheen kuistille siniseen toppapukuun puettuna.

– Tämä on kunnianosoitus meidän lapsuudelle. Se on kirjoitettu viattomasti ja täydesti lasten näkökulmasta, vaikka onkin aikuisten romaani, hän sanoo.

Tapaaminen …jäi aikeeksi

Riitta Jalosella ja hänen siskollaan oli aikomus etsiä ulkomailla asuva veli käsiin ja viedä kirja hänelle kiitollisuuden ja rakkauden osoituksena.

Kun veljen olinpaikasta lopulta saatiin tieto, oli jo myöhäistä. Veli oli sairastanut pitkään ja kuollut aiemmin tänä vuonna.

– Tulen loppuelämäni lukemaan tätä kirjaa kahdella tavalla, Jalonen sanoo.

Vaikka hän ei pystykään enää viemään kirjaa oikeasti veljelleen, hän uskoo jo vieneensä sen tälle henkisellä tasolla.

– Olen ajatellut häntä niin paljon tätä kirjoittaessani. Samaan aikaan hän on sairastanut. Kyllä sanaton viestintä on mahdollista, hän sanoo.

Alitajunta auttoi …kirjoittamisessa

Suru menetetystä pikkuveljestä on seurannut Riitta Jalosta koko hänen kirjallisen tuotantonsa ajan.

– Tämä on oikeastaan esikoiskirjani. Aloitin sen jo 1986 Irlannissa, hän kertoo.

Hän ei kuitenkaan sillä kertaa pystynyt kirjoittamaan enempää kuin kolme liuskaa – ne, joissa kerrotaan kuinka sijaisveli tuotiin kuistille.

Myöhemmissä teoksissaan Jalonen on käsitellyt aihetta usein välähdyksenomaisesti. Esimerkiksi Enkeliöissä (1990) on kuvattu hiekkakasa. Se on samanlainen, jonka ääreltä Jalosen sijaisveli aikanaan haettiin pois. Lastenkirja Elisabet, nalle ja pikkuveli jota ei ole (1994) on kokonaan tätä samaa surutarinaa.

Pienen pojan Riitta Jalonen otti kirjansa päähenkilöksi ensimmäistä kertaa lastenkirjasarjassa Aatos ja Sofia.

– Olen käyttänyt alitajunnan voimaa. Aiemmat kirjat ovat valmistaneet minua tähän romaaniin, hän sanoo.

Lapset ymmärtävät …toisiaan

Lopullisesti tulppa aukesi toissa vuonna, kun Riitta ja Olli Jalonen asuivat Sveitsissä taiteilijaresidenssissä. Aamupäivisin Riitta Jalosella oli tapana vaellella tuntikausia kukkuloilla. Siellä hän istui penkille ja uppoutui muistikirjoineen kuin toiseen maailmaan.

– Tämä teos vaati etäisyyttä kotoa.

Lukiessaan muistikirjan sivuille tallentuneita tekstejään Jalonen sanoo tunteneensa suurta myötätuntoa kirjoittamiaan hahmoja kohtaan.

– Pienetkin lapset aistivat toistensa pelot, surut ja ilot. Heillä on eriskummallinen, sanaton yhteisymmärrys.

Kaikki perustuu …elettyyn

Riitta Jalonen ei ole etsinyt romaaniinsa taustatietoja eikä ole kysynyt viranomaisnäkökulmaa sijoitettujen lasten tilanteesta. Kuten useimmissa muissakin kirjoissaan hän kirjoittaa pelkästään omista kokemuksistaan ja tunteistaan, mutta fiktion suojassa.

Jalosen mielestä tärkeintä, mitä lapsilta voi kysyä on: Miltä sinusta nyt tuntuu. Heitä pitäisi kuunnella ja kuulla.

Vaikka lapsuudessa koettu menetys jättää ison haavan, Riitta Jalosen kirjassa ei ole syyllisiä eikä syyttelyä.

Hänen mielestään rakkaudessa ei ole kieltokylttejä. Se ei kysy biologista vanhemmuutta, ei sukupuolta, ei rahaa eikä ikää.

– Olen kirjoittanut tätä valon vallassa. Muuten tätä ei olisi pystynyt tekemäänkään, koska aihe on niin kivulias. (HäSa)

 

 

 

Veljestä ei puhuttu

Riitta Jalonen on kertonut ainoastaan läheisimmille ystävilleen, että hänellä oli sijaisveli. 
Ulkomaalaistaustainen poika tuli parin vuoden ikäisenä perheeseen ”vain siksi aikaa, että hänen vanhempansa saisivat työasiansa kuntoon”.
 
Poika asui Jalosen pikkuveljenä kuitenkin useita vuosia. Lapsista tuli läheiset, vaikka veli oli Riittaa viisi vuotta nuorempi.
 
Sisarukset erotettiin toisistaan eräänä kesäpäivänä kesken hiekkalaatikkoleikkien.
 
Sen jälkeen he tapasivat toisiaan vain muutamia kertoja.
 
– Ymmärsimme, että meidän ei toivottu olevan yhteydessä, Jalonen sanoo.
 
Veli asui ulkomailla, mutta silti jonkinlainen kontakti säilyi vielä aikuisiälläkin, lähinnä puhelimitse.
 
– Kerran ovikello soi. Tyttäreni oli silloin kymmenvuotias. Hän meni avaamaan ja ilmoitti vain, että täällä on veljesi.
 
Tieto sijaisveljen kuolemasta on järkyttänyt myös Jalosen äitiä ja sisarta. Kumpikin odottaa kuitenkin hyvillä mielin Riitta Jalosen romaanin ilmestymistä.
 
– Äiti ja sisko tulevat liikuttumaan, tiedän sen, hän sanoo.
 

Päivän lehti

4.6.2020