Kanta-Häme

Sovitaanko koko juttu?

Riitojen ja rikosten vapaaehtoista sovittelua on tarjottu lakisääteisenä kymmenen vuotta. Se säästää aikaa, rahaa ja hermoja. Asianosaiset voivat itsekin pyytää sovittelua, mutta käytännössä sitä ehdottavat viranomaiset.

Kaksi nuorta naista riitautui sosiaalisessa mediassa. Syntyi sanaharkkaa, ja lopulta toinen naisista teki rikosilmoituksen kunnianloukkauksesta ja uhkailuista. Asiaa tutkiva poliisi kysyi osapuolilta, olisivatko he kiinnostuneita sovittelusta.

Naiset keskustelivat vapaaehtoisten sovittelijoiden avustuksella, ja riidan taustalla olevat syyt selvisivät. Kunnianloukkauksesta ja uhkailusta epäilty pyysi anteeksi ja kertoi katuvansa kirjoituksiaan. Ratkaisu syntyi paljon nopeammin kuin jos asia olisi edennyt oikeustietä.  

Vapaaehtoista, maksutonta sovittelua on Suomessa ollut tarjolla lakisääteisenä vuodesta 2006. Koulutettuja vapaaehtoissovittelijoita toimii lähes 1 200 eri puolilla Suomea. 

Vuonna 2015 sovitteluun päätyi noin 12 500 tapausta, lähinnä erilaisia väkivalta- ja omaisuusrikoksia sekä riitoja. Näistä lähes kaksi kolmasosaa ratkesi sovittelun tuloksena. 

Miltei kaikissa tapauksissa poliisi tai muu viranomainen ehdottaa sovitteluun menoa, sanoo johtava sovitteluohjaaja Riku Laurila. 

– Näin ei tarvitsisi olla, vaan myös osapuolet itse tai huoltajat voivat ehdottaa sovittelua entistä aktiivisemmin. Viranomaistenkin aktiivisuus ehdottamisessa vaihtelee paljon.

Sovittelussa osapuolet tapaavat kaksi sovittelijaa ja etsivät heidän kanssaan ratkaisua. Usein tekijä ja uhri haluavat ensin pohtia tapausta sovittelijoiden kanssa erikseen ja vasta myöhemmin kasvotusten.

Sopu on lähellä, kun osapuolet ylipäätään suostuvat saman pöydän ääreen. Valmiita ehdotuksia sovittelussa ei kuitenkaan ole tarjolla, vaan osapuolet itse ratkaisevat asiansa. 

– Sovittelija kuuntelee ja tekee tilaa sovinnolle. Lähtökohta on paras silloin, kun esimerkiksi rikoksen tekijä tunnustaa, katuu ja on halukas hyvittämään tekonsa, Riku Laurila sanoo. 

Sopimuksen sisällöt ja vahingonkorvaukset vaihtelevat tapauskohtaisesti. Joskus lyödään vain kättä päälle ja pyydetään anteeksi, joskus sovitaan rahallisesta tai työllä suoritetusta korvauksesta. 

Noin puolet kaikista sovitteluun päätyvistä tapauksista liittyy väkivaltaan. Tyypillinen tapaus on pikkutunneilla kapakan jonossa herännyt kina, josta seuraa tönimistä, nyrkki heilahtaa ja poliisi kutsutaan paikalle. Myöhemmin poliisi kysyy, kiinnostaisiko osapuolia sopia kahakka. Mielenkuohun rauhoituttua sovittelu usein kiinnostaa.  

– Tekijää nolottaa, ja hän on valmis korvaamaan tekonsa. Osapuolet huomaavat, että kumpikin on ihminen. 

Sovittelupöydän ääreen käsiteltäviksi istuvat hyvin myös nuorten tekemät vahingot, naapurusten tai sukulaisten riidat, kunnianloukkaukset, kotirauhan rikkominen sekä varkaudet. 

Virallista oikeusprosessia sovittelu ei välttämättä korvaa. Vakavissa tapauksissa syyttäjä voi nostaa syytteen, vaikka osapuolet olisivatkin sopineet keskenään. 

– Aina ei myöskään päästä sopimukseen, vaan asia etenee viranomaistietä. Tämäkin on aivan hyvä tulos, pääasia on, että osapuolet itse ratkaisevat, miten edetään.

Oikeuskäsittelyyn verrattuna sovittelua pidetään rakentavampana tapana kokea tekojen seuraukset. 

Lawrence Sherman ja Heather Strang vetivät yhteen 36 kansainvälistä vertailua sovittelun ja tavallisen oikeuskäsittelyn eroista. Osoittautui, että sovittelu vähentää erityisesti väkivaltarikosten uusimista sekä lievittää uhrin stressioireita ja kostonhalua.

Varsinais-Suomen sovittelutoimistossa työskentelevä Riku Laurila kouluttaa sovittelijoita ja kehittää sovittelutoimintaa, mutta toimii myös itse sovittelijana. Hänen mielestään palkitsevinta on nähdä, miten helpottuneita osapuolet ovat sovun syntymisestä. Keskeneräinen pitkä riita tai rikosasia painaa henkisesti ja rassaa terveyttä. 

– Ihmisen koko olemus voi muuttua tunnin aikana, kun henkinen taakka poistuu. Tapaamisen alussa osapuolet eivät katso toisiaan silmiin, ja lopussa he jo juttelevat niitä näitä. 

Oikeusprosessit myös venyvät ja tulevat kalliiksi. 

– Sekä yhteiskunta että osapuolet säästävät selvää rahaa, jos sovittelu tuottaa tuloksen. 

Sovittelijan ei tarvitse olla juridiikan ammattilainen, vaan sovittelu on hänelle harrastusluonteista. Työstään hän saa keskimäärin 25 euron kulukorvauksen tapausta kohti. 

Sovittelijoita kurssitetaan koulutuksessa, jossa tehdään rooliharjoituksia ja käydään läpi oikeudellista puolta. 

– Hyvä sovittelija on rauhallinen, osaa kuunnella ja hänellä on maalaisjärkeä. Valmiita ratkaisuja sovittelija ei tarjoa: usein sovittelijana ei menestykään ihminen, joka haluaa itse määrätä ja päättää. 

Riku Laurilan mukaan hyviä sovittelijoita ovat varttuneemmat ihmiset, joilla on elämänkokemusta ja näkemystä sekä aikaa paneutua tapauksiin. 

– Hyvä yhdistelmä on, jos varttuneempi ja nuorempi sovittelija toimivat yhdessä, Laurila toteaa.

Pirkko Koivu