Kanta-Häme Hämeenlinna

SSAB:ltä heikko tulos, mutta Raahen ja Hämeenlinnan tuotanto on palautumassa

Europen johtaja Olavi Huhtala kertoo, että Hämeenlinnan lomautukset ovat nyt käytännössä ohi.
Hämeenlinnan tehtaan tilanne näyttää hieman valoisammalta kuin viime syksynä. Kuva: Esko Tuovinen
Hämeenlinnan tehtaan tilanne näyttää hieman valoisammalta kuin viime syksynä. Kuva: Esko Tuovinen

– Pääsemme normaaliin tuotantoon Hämeenlinnan tehtaalla. Tehtaan lomautukset ovat käytännössä jo ohi, sanoo SSAB Europen johtaja Olavi Huhtala.

SSAB teki erittäin kehnoa tulosta viime vuoden lopulla. Teräsyhtiö tuotti loka–joulukuussa liiketappiota yli 110 miljoonaa euroa. Noin puolet tappioista syntyi yhtiön Europe-divisioonassa.

– Melkein kaikki, mitä voi tapahtua, tapahtui. Raahe on iso tekijä. Toinen masuuni puhkesi, lakko vuoden lopulla….

Raahen tehtaan toiseen masuunin tuli reikä vuosi sitten, mikä aiheutti tehtaalla tulipalon. Toinen masuuni taas sammutettiin vuoden lopulla, koska teräksen kysyntä heikkeni tuntuvasti.

Hämeenlinnan tehtaalla, jossa käytetään Raahessa valmistettua terästä, on lomautettu tuotannon henkilöstöä. Joulukuussa kolmipäiväinen lakko pysäytti Raahen ja Hämeenlinnan tehtaat. SSAB ilmoitti lakkojen maksaneen sille noin 24 miljoonaa euroa.

SSAB:n mukaan talouden heikkenemisen lisäksi kysyntää leikkasi se, että loppuasiakkaat ja jakelijat pienensivät teräsvarastojaan. Yhtiö arvioi, että varastojen sopeuttaminen on ohi. Sen mukaan kysyntä kasvoi jo viime vuoden lopulla.

Suomen työmarkkinoiden vaikeudet eivät ole. Europen johtaja Huhtala on kuitenkin varovainen arvioimaan niiden vaikutuksia.

Sähköliiton lakon piirissä ovat Raahen ja Hämeenlinnan tehtaat. Ne kuuluvat myös Pron lakon piiriin, joka on käynnistymässä 10. helmikuuta.

– Toimihenkilöiden lakko vaikuttaa paljon tehtailla. Kommentoin lakon vaikutuksia, jos se alkaa, Huhtala sanoo. HÄSA

Hinnat laskivat

SSAB:n liikevaihto putosi vuoden lopulla lähes 215 miljoonaa euroa vuoden takaisesta.

Europen pudotus oli lähes 132 miljoonaa euroa.

Divisioonan liikevoitto romahti yli 126 miljoonaa euroa.

SSAB:n arvion mukaan suurimman osan tuloksen heikentymisestä aiheutti hintojen lasku ja tuotevalikoiman muutos.

Konsernin koko vuoden tulos jäi kuitenkin 148,3 miljoonaa euroa voitolliseksi.

Päivän lehti

25.2.2020