Kanta-Häme

Stubb kuunteli toiveita Riihimäellä

– Helsinki-Hämeenlinna-Tampere -kasvukäytävällä nopeasti kehittyvän Riihimäen keskustan kehittäminen odottaa nyt, että kaupunki pääsee suunnittelemaan VR:n veturitallien alueesta osan kaupunkikeskustaa.

Valtiovarainministeri Alexander Stubb ja opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen kuulivat Riihimäen Tilat ja kehitys -yhtiön toimitusjohtaja Mika Herpiön välittämän kaupungin viestin. Ministerit vierailivat Riihimäellä kokoomuksen Hämeessä pidetyn kesäkokouksen yhteydessä.

– Juuri nyt Riihimäellä ei ole suuria hankkeita, joihin odotettaisiin valtiolta rahoitusta. Tosin aseman peruskorjauksesta puuttuu asematunnelin eteläisen osan laajentaminen Peltosaareen saakka, kertoi Mika Herpiö.

Veturitallien alueen suunnittelu ja kehittäminen odottaa, että VR:n dieselveturien huolto talleilla päättyy. Huoltotarve poistuu, kun Hanko-Hyvinkää -rata saadaan sähköistettyä ja dieselveturiliikenne loppuu.

Asemanseudun ja raideliikenteen kehittämistä on ajettu Riihimäellä vuosia valtion budjettiin. Odottelu on päättymässä, kun pääradan välityskyvyn kasvattaminen Pasilan ja Riihimäen välillä on nyt toteutumassa.

Ensi vuonna käynnistyvä pääradan lisäraiteen rakentaminen käynnistää myös Riihimäellä koko asema-alueen remontin. Kun työt valmistuvat, matkustajat astuvat korotetuilta laitureilta vaivatta junaan. Kipuaminen jää historiaan.

Pääradan, aseman ja siihen liittyvän kolmioraiteen rakentaminen ovat jo varmistuneet ja valtiolta on varmistunut niihin rahoitus.

Kolmioraide sujuvoittaa junaliikennettä Tampereen ja Lahden välillä, kun veturien vaihto vaunujen päästä toiseen Riihimäen ratapiha-alueella jää tarpeettomaksi.

Riihimäki on myös onnistunut saamaan Valion laajennusta palvelevan, parhaillaan rakennettavana olevan Arolammin eritasoliittymän kolmosmoottoritielle.

– Rautatie, moottoritie ja Riihimäen hyvä sijainti näkyvät lamasta huolimatta kaupungissa. Yritykset ovat toteuttamassa isoja investointeja tänne, Herpiö totesi.

Valio rakentaa uutta meijeriä, Ullan Pakarin leipomon uudisrakennus on valmistumassa, Ekokemille nousee kiertotalouskylä biotehtaineen, Sako ja Würth laajentavat ja Joutsen Finland avasi juuri uuden tehdastilan.

– Työttömyysluvut ovat kaupungissa taittuneet laskusuuntaan ja ovat nyt hieman maan keskiarvoa pienemmät, Herpiö tiivisti.

Ministerivieraat tutustuivat Riihimäellä rautatieasemaan ja Ullan Pakariin ennen kuin siirtyivät Lopelle Marskin Majalle.

Kokoomuksen kesäkokous Hämeessä näkyy vielä usealla paikkakunnalla, kun ministerit ja kansanedustajat hajautuvat tutustumaan eri kuntiin. HÄSA

Päivän lehti

4.4.2020