Kanta-Häme

Sukellus tarinoiden todellisuuteen

Maukka on kissa, ja Väykkä on koira. Yhdessä he asuvat taivaansinisessä talossa.

– Mitähän Maukka voisi sanoa? kysyy taidekasvattaja Taina Maria Savimäki lapsijoukolta Verkatehtaalla.

Hän ohjaa lasten taidefestivaali Hippaloiden Maukkana ja Väykkänä -nukketeatterityöpajaa. Nuket heräävät eloon lasten käsissä, kun he pääsevät elävöittämään Maukka ja Väykkä -kirjojen kohtauksia.

Vuorollaan jokainen pääsee kokeilemaan, miltä tuntuu asettua hahmojen asemaan.

Kirjojen luoja Timo Parvela on tänä vuonna Hippaloiden kummi. Hän pääsi itsekin seuraamaan työpajaa toviksi.

– Nukketeatterissa satujen tarina muuttuu todeksi lapsille. Se on maagista katsottavaa. Mahtavaa, että kirjoihin perustuva tarina saa näin monia muotoja ja lähtee elämään, Parvela sanoo innoissaan.

Lapset pelinappuloina

Myös Hippaloiden muissa työpajoissa touhutaan lasten maailmoissa.

Pelinappulat-työpajassa lapset rakentavat itselleen erilaisia pelinappulahattuja. Materiaaleina on esimerkiksi nappeja, pahveja ja höyheniä. Kierrätystavaroiden mukaan tuominen oli vetäjille tärkeää.

– Halusimme tuoda ekologista ajattelua mukaan. Lisäksi lasten on helppo löytää näitä tarvikkeita kotoaan ja hyödyntää niitä siellä, taidekasvattaja Jenni Perttu kertoo.

Pelinappulahatun saa tehdä itse valitsemaansa peliin sopivaksi. Esimerkiksi Muumi-peli ja nopanhakkauspeli Kimble inspiroivat hattuihin.

Aida Kankaanpää teki omaa hattuaan itse keksimänsä pelin inspiroimana. Punainen hattu sai somisteekseen muun muassa tuntosarvet ja rusetin.

Hikistä ristinollaa

Ristinollatyöpajassa Sanna Pethman ja poikansa Rasmus Rantanen saivat hikoilla toden teolla sahatessaan pelilautaa.

– Ristinolla on kyllä meille jo ennestään tuttu peli, mutta lähinnä ruutupaperilla, kertoo Pethman.

Sahattu lauta maalataan pelilaudaksi. Lisäksi kiviset pelinappulansa saa maalata kukin mieleisikseen.

Muissa työpajoissa taas esimerkiksi leikitään ulkona, maalataan katuun ja tehdään riimejä.

Hippaloiden työpajoja on edessä vielä tänään lauantaina ja huomenna sunnuntaina. (HäSa)

Päivän lehti

20.9.2020

Fingerpori

comic