Kanta-Häme

Sunny Car Centerin mainostolppa purettiin turvallisuusuhan takia

Kohua herättäneen autoliikkeen Sunny Car Centerin mainostolppa on purettu. Tolpassa havaittiin elo-syyskuun vaihteessa rakenteellinen vaurio, jonka takia tolppa nyt purettiin.

– Yhteen tolpan ristikkoputkista oli jostain syystä päässyt vettä, joka oli jäätynyt. Putki oli haljennut, eli tolpan turvallisuudesta ei ollut enää takeita. Kehotin siis purkamaan sen, kertoo Hämeenlinnan kaupungin johtava rakennustarkastaja Timo Lehtinen.

Hänen mukaansa tolpan osat jäävät purkamisen jälkeen Kirstulan tontille määrittelemättömäksi ajaksi, koska sen omistajuudesta on epäselvyyttä. Kirstulan uudessa kaavassa on paikka 30-metriselle mainospylonille.

Mainostolpan purkamnisesta päätettiin Sunny Car Centerin konkurssipesän, tolpan rakentaneen Tammerneonin ja Hämeenlinnan kaupungin edustajien kanssa muutama viikko sitten, kertoo Sunny Car Centerin pesänhoitaja, asianajaja Jorma Tuomaala.

Mainostolppaa purkaa Kallioinen Yhtiöt Tammerneonin toimeksiannosta. Kuljetuspäällikkö Eero Salonen kertoo, että tolppa puretaan kolmessa osassa kahden nostokurjen avulla. Tolpan päällä oleva pyöreä kyltti on jo nostettu maahan. Mainostolpan purkuun menee muutamia tunteja.

– Saimme toimeksiannon viime viikolla. Aloitimme tolpan purkamisen aamulla, ja uteliaita on riittänyt, Salonen sanoo.