Kanta-Häme

Suo, kuokka - ja ajatusviiva

Runoilija Pentti Saarikoski ei koskaan päässyt Täällä Pohjantähden alla -romaanissa ensimmäistä virkettä pitemmälle.

Tämän hän tunnusti kolmekymmentä vuotta sitten kirjailijatapaamisessa Tampereella.

– Minua harmitti se, että siinä oli ajatusviiva ensimmäisessä lauseessa, hän paheksui.

Ajatusviivan kirjoittaja Väinö Linna oli mukana tapaamisessa ja paikalla olleiden mukaan kommentoi ”naureskellen leppoisasti”.

Vaikka Linnan lause ei kelvannut Saarikoskelle, se jää kuitenkin armotta jälkijoukkoihin, kun kampppaillaan maailman kaikkien aikojen huonoimman avauslauseen tittelistä. Voittajaa pitää hakea suurelta kielialueelta, ja sieltä se on löytynytkin.

Ressu tykkäsi myrskyisästä yöstä

Vakiintuneen käsityksen mukaan huonoimman avauslauseen kirjoitti vuonna 1830 brittiläinen Edward Bulwer-Lytton romaaniinsa nimeltä Paul Clifford. Romaania ei enää lue kukaan, mutta avauslauseen tuntee moni:

”Oli synkkä ja myrskyinen yö.”

Lauseen maineen leviämistä yli kirjallisten piirien rajojen edisti Tenavat -sarjakuvan sankarikoira Ressu, joka valitsi sen oman esikoisteoksensa avaukseksi.

Vuodesta 1982 alkaen on järjestetty vuosittainen, amerikkalaisen San Josen yliopiston sponsoroima Bulwer-Lytton -kilpailu. Osallistujien tehtävänä on sommitella virke, jolla voisi alkaa huonoin mahdollinen romaani.

Viime vuonna juryn erikoispalkinnon voitti tällainen aloitus:

”Ornitologina Georgea viehätti se, miten virtsa ja uloste sekoittuvat linnun peräsuolessa muodostaen homogeenisen tahnan, mutta vilkaistessaan Gretan kasvoihin ja aistiessaan hääväen reaktion hän tajusi välittömästi, että olisi ollut parempi käyttää vihkivalassa jotakin toista vertausta heidän liittonsa kuvaamiseksi.”

Maailman huonoin ei oikein kestänyt kritiikkiä

Mutta onko herra Bulwer-Lyttonin koko romaani maailman huonoin?

Ei ole, vastaa muun muassa brittiläinen kirjallisuusprofessori John Sutherland, joka on tutkinut kirjallisuuden erilaisia lieveilmiöitä, myös näitä huonousasioita.

Vuonna 2006 Belfastissa Irlannissa järjestettiin yksi maailman pienimmistä kirjallisuustapahtumista (se mahtui paikalliseen pubiin), jonka teemana oli ”maailman huonoin romaanikirjailija”.

Kunnian sai 1800-luvulla vaikuttanut Amanda McKittrick Ros, mutta Belfastin kokous ei suinkaan ollut ensimmäinen kerta, kun rouva Rosin ainutlaatuisuus pantiin merkille. Jo aikalaiskriitikot, milloin ylipäänsä suostuivat arvioimaan hänen teoksiaan, kiinnittivät huomiota niiden poikkeukselliseen luokattomuuteen.

Rouva Ros ei ottanut kritiikkiä kovin hyvin vastaan. Hän kirjoitti ylistysrunon erään kriitikkonsa kuoleman johdosta.

Naurun pidättelyä Oxfordissa

Myös Amanda McKittrick Rosin kunniaksi on järjestetty kilpailuja. Kuuluisin on Oxfordissa vaikuttaneen kirjailijajoukon järjestämä kisa, jossa Rosin teoksia luettiin ääneen. Joukkoon kuuluivat mm. Sormusten herran kirjoittaja J.R.R. Tolkien ja Narnia-sarjan tekijä C.S. Lewis.

Kisan voittajaksi julistettiin se, joka oli pisimpään kyennyt lukemaan purskahtamatta nauruun.

Valitettavasti Amanda McKittrick Rosin teoksia ei ole suomennettu. Koetan osaltani paikata puutetta yrittämällä suomentaa hänen romaaninsa Irene Iddesleigh (1897) avauksen:

”Tunnet siis muka myötätuntoa minua kohtaan, totisesti! Ah, älä! Säästä myötätuntosi myrskyisän meren hyisille aalloille, sinkoa se tulevien aikojen keitaille, paiskaa se juorujen kallioille, tai mikä vielä parempi, suo sen jäädä kätketyn ivan valheelliseen, uskottomaan poveen.”

Hienoa seksiä, huonoa proosaa

Ei nykykirjallisuuttakaan ole unohdettu huonouskilpailuissa. Englantilaisen kirjallisuuslehden The Literary Reviewin vuosittainen Huono seksi-palkinto myönnetään surkeimmasta seksin kuvauksesta.

Viime vuonna voittajaksi ylsi kanadalainen kirjailija Nancy Huston romaanillaan Infrared. Tuomariston lumosivat tämänkaltaiset kuvaukset:

”Kamal ja minä olemme täydellisesti uppoutuneet lihaan, tuohon alkukantaiseen valtakuntaan, joka tuottaa kyyneliä ja kauhuja, painajaisia, lapsia ja hämmennystä.” (HäSa)

 

 

Päivän lehti

3.4.2020