Kanta-Häme

Suomalaiset palaavat idästä ja pohjoisesta

Kärjistetysti Suomen asutus keskittyy tulevaisuudessa etelään ja rannikolle muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Samalla tehdään jossain määrin paluuta vuosisatojen takaiseen asutukseen.

Keskittyminen on alkanut yli sata vuotta sitten, mutta aluepolitiikka on hidastanut kehitystä. Suomessa muuttoliike on nähty ongelmana.

Ruotsin itäosassa eli nykyisen Suomen alueella elettiin 1500-luvun puolivälissä asutuksen keskittymisen huippua. Väki oli sijoittunut pitkälti etelään, Lounais-Suomeen ja rannikolle.

Sisämaan vesireittien varrella oli myös asutusta, samoin jokilaaksoissa sekä Hämeen ja Satakunnan järviseuduilla. Tampereen seudulla suuria kyliä olivat esimerkiksi Pirkkala, Messukylä ja Takahuhti.

Savossa ja Karjalassa oli asutusta, pientä asutusta oli myös esimerkiksi Jyväskylän kohdalla.

Itä- ja Pohjois-Suomessa ei puolestaan juuri ollut kiinteää asutusta. Laajat erämaat olivat saamelaisten valtakuntaa.

Suurin kaupunki oli Turku (vajaat 3 000 asukasta), toiseksi suurin Viipuri (noin 2 000 asukasta). Pienempiäkin kaupunkeja oli, kaikki niistä rannikolla.

Ensimmäinen sisämaakaupunki, Hämeenlinna, perustettiin 1639. Sen kasvu oli hyvin vaatimatonta ensimmäiset sata vuotta.

1550-luvun jälkeen muu Suomi alkoi hiljalleen kasvaa, kun asutus alkoi olosuhteiden pakosta levitä enemmän kohti sisämaata ja pohjoista.

– Ilmaston viileneminen, kasvanut verotaakka ja Venäjän sodat, kertaa Helsingin yliopiston historiallisen arkeologian dosentti Georg Haggren syitä, miksi väki lähti asuttamaan Suomea yhä laajemmin.

Peltoviljelyn merkitys on ohjannut asutusta merkittävästi 1500-luvun jälkeenkin. 

Georg Haggren kertoo, että pahojen katovuosien iskiessä suurella osalla ihmisistä oli oikeastaan kaksi vaihtoehtoa: joko lähdet etsimään parempaa viljelysmaata ja väljempää olemista tai kuolet.

Ja muualla Suomessa oli tilaa mihin muuttaa. 

Kuinka pitkään sisämaahan muuttoa kesti?

– Oikeastaan 1940-luvulle saakka. 1950-luvulla tämä kulminoitui siten, että syrjäseuduilta lähdettiin muualle, Haggren vastaa.

2040-luvulla asutus  on ennusteen mukaan jatkanut keskittymistään.

Muuttoliiketutkija Timo Aron mukaan Suomen asutuksen keskittyminen ei ole mikään uusi ilmiö: se on ollut käynnissä teollistumisen ajoista eli 1800-luvun lopusta asti.

– Se on vain hämärtynyt välillä, koska on ollut isoja kansallisia projekteja, jotka ovat vaimentaneet kehitystä.

Aro viittaa esimerkiksi 1920-luvun Lex Kallioon eli torpparien vapautukseen ja siirtoväen asuttamiseen tasaisesti ympäri Suomea toisen maailmansodan jälkeen. 

Hajautettu aluepolitiikka ja julkisten palveluiden laajeneminen 1960-, 1970- ja 1980-luvuilla vaikuttivat myös asiaan.

– Nämä kaikki ovat hidastaneet kehitystä takaisin siihen alkutilaan, josta ollaan lähdetty asuttamaan Suomea alun perin, Aro kertoo.

Aro kertoo, että maan sisäinen muuttoliike on ollut tärkein aluerakennetta muovaava tekijä jo vuosikymmenten ajan. Muuttoliike on keskittynyt erityisesti nuoriin ja nuoriin aikuisiin, ja heidän kauttaan syntyvyyteen. 2000-luvulla puolestaan väestökehityksen dynaamisimmaksi osatekijäksi on tullut maahanmuutto.

– Jos tarkastelee kaikkia näitä kolmea yhdessä, eli sisäistä muuttoa, syntyvyyttä ja maahanmuuttoa, niin nähdään, että yli kaksi kolmasosaa väestönkasvusta perustuu maahanmuutolle. Vain yksi kolmasosa on syntyvyyttä, Aro kertoo.

Tämä tarkoittaa sitä, että kaupunkiseudut, jotka ovat nyt vahvoja, ovat jatkossa entistä vahvempia.

Tulevaisuudessa Suomessa on Aron mukaan 3–7 kasvavaa kaupunkiseutua, joihin ihmiset muuttavat. Tämä kehitys näkyy vuonna 2040.

Kasvavat kaupunkiseudut ovat erityisesti Helsinki, Tampere ja Turku. Etelä- ja Lounais-Suomesta povataankin yhtä suurta työssäkäyntialuetta. Myös Oulun seutu kasvaa entisestään. Näiden jälkeen tulevat Aron mukaan Jyväskylän, Kuopion, Seinäjoen ja Vaasan kaltaiset keskisuuret kaupunkiseudut.

Pienemmässä mittakaavassa on nähtävissä kehitys, jossa maakuntien keskukset vetävät asukkaita omista maakunnistaan.

Aron mukaan Rovaniemi on vahva keskus Lapissa, Joensuu kasvattaa merkitystään idässä. 

Näiden lisäksi on olemassa yksittäisiä kohteita, jotka kasvavat esimerkiksi teollisuuden ja matkailun myötä. Tunturi-Lapin seutu voi kasvaa matkailu- ja kaivannaisteollisuuden ansiosta, vaikka Lapissa väki kokonaisuudessaan tulee Aron mukaan vähenemään. Määrällisesti kasvu ei ole suurta, vaikka se prosenteissa korostuu, kun asukasluku on pieni: Inarin odotetaan kasvavan vuoteen 2040 mennessä 15 hengellä.

Turun yliopiston tulevaisuudentutkimuskeskuksen professori Sirkka Heinosen mukaan 2060-luvulla puolet Suomen väestöstä asuu laajennetulla pääkaupunkiseudulla, joka jatkuu Kirkkonummelta Sipooseen. Muualla Suomessa on hänen mukaansa muutama vetovoimainen kasvukeskus, kuten Turku, Tampere, Oulu ja Kuopio.

– Kuopiossa terveys- ja lääketieteen osaaminen on laajentunut kansainvälisestikin arvostetuksi terveysteknologian, synteettisen biologian ja biohakkeroinnin palvelukaupungiksi.

Heinosen mukaan kansalaiset ovat tulevaisuudessa sujuvasti monipaikkaisia eli viettävät vuoden mittaan aikaa useassa eri paikassa. Kansalaiset päättävät itse asutuksen mallista. Tähän vaikuttaa jo työn muutos.

– Etätyön ja uudenlaisten toimeentulomahdollisuuksien myötä asutus valitaan asumistoiveiden ja tarpeiden perusteella eikä pelkästään työpaikan takia. Koko työn käsite on laajentunut perinteisestä palkkatyöstä monenlaiseksi toiminnaksi: ansaintatyöksi, perustuloksi, vapaaehtoistyöksi, yrittäjyydeksi.

Sirkka Heinosen mukaan tulevaisuuden metropoliasukkaalle luonto on tärkeä elementti, ja julkisia puistoja ja tiloja rakennetaan urbaaneiksi luontokeitaiksi. Hän uskoo, että Helsinki ja koko pääkaupunkiseutu kasvaa sulautuen yhdeksi kukoistavaksi metropoliksi.

– Turku menestyy matkailun buumissa ja historiallisten juuriensa eliksiiriä nauttien.

– Lisäksi esimerkiksi Lappeenrannasta sukeutuu seikkailukaupunki, jonne asettuvat kasarmikaupungin nostalgisen replikan (kopion) pohjalle rakennettuihin oloihin ekstreemielämyksistä sekä luonnosta ja geopolitiikasta jännitystä hakevat. Ja erityisesti uusiutuvan energian huipputeknologian tutkijat, Heinonen povaa.

Suomessa muuttoliikettä ja ihmisten liikkuvuutta on pidetty Aron mukaan vahingollisena. Suomalainen erityispiirre on hänen mukaansa se, että muuttajiin on suhtauduttu ongelmalähtöisesti eikä luonnollisena kehityksenä.

– Suomalaiset erityispiirteet liittyvät aluepolitiikka-sanan ympärille: sitä joko puolustetaan tai vastustetaan miettimättä edes tosiasiallista kehitystä sen takana.

– Erittäin vahva erityispiirre Suomessa on myös aika kummallinenkin kaupungin ja maaseudun vastakkainasettelu. Tästä on syntynyt poliittisesti tulenarka keskustelu. 

– Suomessa ei missään vaiheessa ole suhtauduttu liikkuvuuteen, muuttoliikkeeseen ja aluerakenteeseen normaalina kehityksenä siinä mielessä, että ihmiset hakeutuvat sinne, missä on parhaimmat toimeentulon mahdollisuudet tai potentiaalia tulevaisuuden suhteen, Aro kertoo.

Heinonen puolestaan uskoo, että kaupungin ja maaseudun yhteen sulauttava ekoseutukokonaisuus on tulevaisuudessa tärkeämpi kuin hallinnollinen kaupunkiyksikkö.

Kaupunkialueiden kasvu on ollut vahvaa viime vuosina. Aro kertoo, että esimerkiksi vuosina 1990–2014 kaupunkialueet kasvoivat 650 000 hengellä, ja samaan aikaan maaseutualueiden väestönvähennys oli noin 250 000 ihmistä.

Timo Aro uskoo, että alueiden välinen liikkuvuus tulee vähentymään tulevaisuudessa, koska muuttoalttiita ikäluokkia on entistä vähemmän. Muuttoliike maalta kaupunkiin ei ole enää merkittävässä asemassa, vaan suurempi merkitys on sillä, mitä tapahtuu suurten kaupunkiseutujen välillä ja sisällä.

Suomessa on kaupungistuttu myöhään. Aron mukaan kaikki tapahtuu pari vuosikymmentä jäljessä keskimääräisestä kehityksestä, joka on ollut käynnissä esimerkiksi Ruotsissa.

– Tuntuu, että kaupungistuminen ja kaupunkiseutujen merkitys olisi tullut yllätyksenä, mutta kaikki piirteet ovat olleet näkyvissä jo vuosikymmenten ajan, hän sanoo. LM-HäSa

 

Lähteenä on käytetty haastattelujen lisäksi Suomen historian kartastoa.