Kanta-Häme

Suomalaisten rockabillytapahtumien kummisetä Marko “Hakki” Hakala siirtyy takavasemmalle

Marko “Hakki” Hakalalla on jäänyt elämässään eräskin juhannussauna väliin.

Vuonna 1987 porilainen Hakala ei osannut arvata, että löylynheitto ja vihtominen saattaisivat vaihtua rockabillyyn ja kontrabasson piiskaamiseen yli 30 vuodeksi. Instrumenttiin ei Hakala ole itse tarttunut – vaan kokonaiseen tapahtumaan.

Maailman pitkäikäisimmän rockabillytapahtuman ympyrä sulkeutui viikonloppuna Aulangolla, jossa Hakala järjesti sadannen ja samalla viimeisen Midsummer Rock ’n’ Roll Jamboreensa.

– Päätin jo 10 vuotta sitten, että sadas jamboree saa olla viimeinen. Pääsee kotiväen kanssa viettämään juhannusta vähän useammin, Hakala sanoo.

 

Hakala jättää tapahtumansa hyvillä mielin. Hän on saanut jamboreihinsa ison liudan esiintyjiä pienistä pumpuista kansainvälisesti menestyneisiin bändeihin.

Esiintyjien määräksi hän ei osaa sanoa muuta kuin “paljon”.

– Stray Catsia lukuun ottamatta jamboreissa ovat soittaneet kaikki rockabillybändit, mitä tapahtumaan on haluttu. Se on ihan hemmetin hyvä prosentti.

Jalustalle hän nostaa amerikkalaisen Carl Perkinsin (1932–1998). Rockabillylegenda esiintyi jamboreilla 1990-luvulla.

– Perkins on Elviksen jälkeen kovin rockabillyjätkä ikinä!

 

Brittiläinen pyschobillybändi The Frenzy puolestaan rokkasi päätösbändinä sekä ensimmäisillä että viimeisillä jamboreilla.

Frenzy saattaa olla ensimmäinen bändi, joka on ikinä buukattu jamboreille.

– Siihen aikaan ei ollut facebookeja, yhteyttä ei saatu aikaan nanosekunneissa. Piti ottaa puhelin kouraan ja pirauttaa suoraan artistille – tai lähettää faksi tai jopa kirje ja odottaa vastausta viikkoja. Ulkomaisten bändien buukkaaminen oli työlästä, Hakala muistelee.

Viimeisiin jamboreihinsa Hakalan hädin tuskin tarvitsi pyytää esiintyjiä. Päinvastoin. Tunkua oli niin paljon, että hän sai itse valikoida.

– Esimerkiksi australialaisen The Lincolns -yhtyeen jätkät eivät antaneet vaihtoehtoa. He sanoivat tulevansa soittamaan vaikka omalla kustannuksella. Diilihän siitä tuli, Hakala naurahtaa.

 

Vaikka jamboreita ei enää nähdä, ei Hakala täysin syrjään siirry.

Jungle Records -kipparin levymyynti jatkuu, ja hän aikoo huiskia yhä taustajoukoissa erilaisissa tapahtumissa.

– Olen oppinut tuntemaan artistit, eli bändien buukkaus jatkuu. Suomen rockabilly-yleisöstä taas tunnen varmaan 70 prosenttia etunimeltä.

Hakalaa nähdään jatkossa myös Hämeenlinnassa. Hän on tehnyt pitkään yhteistyötä muun muassa Tavastia Stompia järjestävän Hold Fastin kanssa.

Hakalan kontaktien kautta Hämeenlinnassa on esiintynyt muiden muassa Crazy Cavans, JD McPherson ja Delta Bombers. Syksyn Stompiin hän on junaillut tanskalaisen Nekromantixin.

– Tuntipalkoille ei näissä hommissa päästä. Tätä tehdään rakkaudesta lajiin, Hakala sanoo.

Jamboreiden osalta ”Hakki has left the building”, saattaisi Elvis sanoa. HÄSA

 

Päiväkohtaisia uutisia

syyskuu 2018
ma ti ke to pe la su
« elo    
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930