Kanta-Häme

Suomalaisuuden polttopisteessä

1980-luvun Manse-rokkari vaihtoi kosketinsoittimet valtiotieteisiin, väitteli tohtoriksi Sibeliusta vihanneesta musiikkitieteilijästä, johti yli 10 vuotta Lahden Sibeliustaloa ja nyt hän on nostamassa Hämeen linnan aluetta uusiin ulottuvuuksiin.
 
Antti Vihinen sanoo olevansa pesunkestävä tamperelaispoika vaatimattomista oloista, karjalaisevakon ja sotaveteraanin jälkeläinen.
 
– Isä oli rautatieläinen ja äiti postissa virkailijana, joten merkkifarkuista ja muista ylellisyyksistä ei ollut meidän perheessämme tietoakaan.
 
– Siitä olen erityisesti isälleni kiitollinen, ettei hän pistänyt minua rasvamonttuun töihin, vaan antoi kirjoja luettavaksi ja kuuntelutti kotona musiikkia. Isäni kiinnostus kulttuuriin ei ollut ideologista, vaan tulee pikemmin hänen sukunsa vahvoista pelimanniperinteistä.
 
Musiikki veikin nuorta Anttia muutaman vuoden ajan 1970-luvun loppupuolelta lähtien. Hän oli kosketinsoittajana ja sanoittajana kulttisuosiota nauttineessa yhtyeessä Sidi & Hermottomat.
 
– Teimme muutaman vuoden ajan levyjä sekä keikkoja ja opin tuntemaan monia elämäni kannalta merkittäviä henkilöitä, kuten Juice Leskisen, Vihinen kertoo.
 
– Vuoden 1985 paikkeilla homma alkoi vaan tympiä. En ole koskaan ollut kovin lahjakas viinan kanssa läträäjä, joten lähdin opiskelemaan Saksaan.
 
Muurien murtuessa
Vihinen lähti Berliinin yliopistoon opiskelemaan kieliä, musiikkia ja kirjallisuutta, mutta huomasi innostuksensa laskevan nopeasti. Opintoneuvojan kehotuksesta hän kävi kaikilla mahdollisilla luennoilla gynekologiasta meteorologiaan, kunnes huomasi kansainvälisen politiikan luennot kiinnostaviksi. Hän valmistuikin lopulta valtiotieteen maisteriksi.
 
– Saksassahan elettiin 1980-luvun lopulla valtavan kiinnostavia aikoja, käynnissä oli Itä-Euroopan murros ja Berliinin muuri oli kaatumassa. Saksalaisessa yhteiskunnassa oli käynnissä itsetutkiskelu ja analyysi, jota oli kiehtovaa olla seuraamassa.
 
– Luin aivan äskettäin julkisuuteen tulleita, suomalaisten diplomaattien raportteja silloisesta tilanteesta. Ne sisältävät aivan uskomattomia hölmöyksiä ja Saksojen yhdistymistä pidettiin täysin mahdottomana asiana. Meille tavallisen kansan parissa eläville opiskelijoille yhdistyminen oli päivänselvää.
 
Eliitin iloliiterissä
Vihinen palasi Suomeen 1990-luvun alussa ja työskenteli muutaman vuoden Sibelius-Akatemian kansainvälisten suhteiden sihteerinä. Sen jälkeen hän oli perustamassa Suomi-instituuttia Berliiniin, kunnes hän lähti 1999 johtamaan Sibeliustaloa ja sen rakennushanketta Lahteen.
 
– Hanke pani koko kaupungin sekaisin ja jakoi poliitikot yli puoluerajojen, Vihinen muistelee.
 
– Rakentamisesta oli päätetty toukokuussa 1998 yhden ostetun äänen enemmistöllä. Yksi valtuutetuista vaihtoi mielipiteensä ja sai kaupunginjohtajalta sitten tehtäväkseen 300 000 markkaa maksavan imagoselvityksen. Tästä lahjuksesta kaupunginjohtaja myöhemmin tuomittiin.
 
Sibeliustalo oli johtajalle tuulinen paikka. Vastustajat näkivät sen läpimätänä hankkeena, josta tehtiin vain kallista ”iloliiteriä eliitille”.
 
– Minun lähtökohtani oli alusta saakka se, että Sibeliustalo voi toimia vain koko kansalle kuuluvana paikkana, jossa olisi kaikenlaista musiikkia ja kokousbisnestä.
 
– Varasin avajaisviikolle Jari Sillanpäälle kolme konserttia, jotka kaikki myytiin hetkessä loppuun. Korkeakulttuurin kannattajat haukkoivat henkeään ja yksikin käyrätorvensoittaja kuvaili ääni väristen taloa nyt saastuneeksi.
 
Vuonna 2000 Vihinen julkaisi väitökirjansa, jonka aiheena oli musiikintutkija Theodor Adornon Sibelius-kritiikki. Sibeliustalon johtajana hänen tähtihetkensä oli EU-huippukokouksen saaminen Lahteen vuonna 2006.
 
– Se oli kyllä täysin minun lapseni. Asiasta eivät ennakkoon tienneet edes lahtelaiset kansanedustajat.
 
Historian näyttämö
Vuonna 2010 otti virkavapaata Sibeliustalosta, kun hänet kutsuttiin professoriksi Karlsruhen ammattikorkeakouluun Saksaan. Samana vuonna hän erosi johtajan pestistään.
 
– Lähdettyäni Lahdesta siellä alkoi kuohunta, enkä enää halunnutkaan palata siihen erimielisyyksien pesään. Virallisesti syynä olivat näkemyserot talon tulevaisuudesta.
 
– Olin Saksassa kolme vuotta ja tarkoitus oli muuttaa sinne pitemmäksikin aikaa, mutta vaimon työtehtävien takia palasimme Suomeen.
 
Viime vuoden syyskuussa Vihinen aloitti Linnaniemen kehittämishankkeen määräaikaisena projektipäällikkönä.
 
– Hanke herätti mielenkiintoni, koska Suomessa ei ole kauhean monta näin kulttuurihistoriallisesti merkittävää kohdetta.
 
– Mikä tahansa kaupunki Suomessa ottaisi tällaisen alueen riemusta kiljuen. Se todella ansaitsee vielä paljon suurempaa kiinnostusta, kuin se on tähän mennessä saanut.
 
Vihinen näkee linnan tulevaisuuden erilaisten tapahtumien näyttämönä.
 
– Määrä ei korvaa laatua ja juuri historiaan liittyviin laadullisiin mahdollisuuksiin kannattaa satsata. Hämeenlinnassa ovat suurmiehet oikeasti eläneet ja täällä ollaan suomalaisuuden ja historian polttopisteessä. Se kun saadaan ihmisten tietoisuuteen, kaikki muu seuraa perässä.

Päivän lehti

1.6.2020