fbpx
Kanta-Häme

Suomen 160-vuotista rautatiehistoriaa on voinut juhlistaa tänään muun muassa höyryveturi Ukko-Pekan kyydissä

Sää on suosinut kahden vuoden jälkeen Hyvinkäällä järjestettävää tapahtumaa. Museojunalla pääsi visiitille Helsinkiin ja Hämeenlinnaan saakka.
Raiteilla on voinut ihastella ja kokea tänään historian havinaa, kun pääradalla on liikkunut museojunia. Esimerkiksi junavuoro Helsingistä Hämeenlinnaan kulkee höyryveturikauden kuninkaalla, Ukko-Pekka -pikajunaveturilla Hr1 1021. Arkistokuva. Kuva: Jani Suhonen

Raiteilla on voinut ihastella ja kokea tänään historian havinaa, kun pääradalla on liikkunut museojunia. Esimerkiksi junavuoro Helsingistä Hämeenlinnaan kulki höyryveturikauden kuninkaalla, Ukko-Pekka -pikajunaveturilla Hr1 1021. Vaunustona oli Valtteri-nimisen perinnejunan puukorinen kokoonpano, joka edustaa 1940–70-lukuja salonkivaunuineen.

Hämeenlinnasta Helsinkiin liikennöi puolestaan 1980–90-lukujen pikajuna sinisine teräskorisine matkustajavaunuineen. Junaa veti dieselsähköinen linjaveturi Dr13 2349.

Museojunien liikennöinti on osa Rautatiemuseopäivää, joka järjestetään kahden vuoden tauon jälkeen. Aamulla kymmeneltä Hyvinkäällä alkaneessa tapahtumassa juhlistettiin samalla Suomen rautateiden 160-vuotista historiaa.

“Ihmisiä jonoksi asti”

Suomen Rautatiemuseosta kerrottiin STT:lle, että ihmisiä on kertynyt lipunmyyntipisteeseen jonoksi asti.

– Sää on onneksi aurinkoinen. Näyttää siltä, että on tulossa vilkas Rautatiemuseopäivä, museolehtori Inka Alén kommentoi paikan päältä ennen puoltapäivää.

Tapahtuman yhteydessä saattoi matkustaa museojunissa Hyvinkäältä Helsinkiin ja Hämeenlinnaan asti ja takaisin. Matka Helsingistä Hyvinkäälle höyryveturi Ukko-Pekalla oli loppuunmyyty.

Matkoilla ravintola- ja kahvilavaunuissa oli tarjolla pienimuotoisesti juomaa ja naposteltavaa. Ainakaan Rautatiemuseon alueelle tuleviin juniin ei saanut ottaa mukaan lemmikkieläimiä lukuun ottamatta opaskoiria.

Vapaaehtoiset mahdollistavat tapahtuman laajuuden

Museoalueella sai seurata esimerkiksi niin kutsuttuja kääntöpöytänäytöksiä, kun iso höyry- tai dieselveturi käännetään lihasvoimin.

Alén kiittikin Rautatiemuseopäivän eteen työskenteleviä vapaaehtoisia siitä, että tapahtuma voitiin toteuttaa nykyisessä laajuudessaan.

– Museotyöntekijöitä on vain noin kymmenen ja vapaaehtoisia esimerkiksi Haapamäen Museoveturiyhdistyksestä, Sinisten vaunujen ystävät -yhdistyksestä ja harrastajista koostuen yli sata, hän laskeskeli.

Ennen koronaa vuosittain järjestettävän tapahtuman tyypillinen piirre on, että paikalla viihtyy kaiken ikäisiä nuorista yli 80-vuotiaisiin ihmisiin, joita muun muassa historia ja tekniikka kiinnostavat. Tapahtuman keskimääräinen kävijämäärä on Alénin mukaan parituhatta.

Tapahtuma kesti viiteen iltapäivällä.

Menot