Kanta-Häme Hämeenlinna

Kanta-Hämeessä lisää koronatartuntoja - altistuksia Goodmanin Sushi Hot ja Cantina Pannuhuone -ravintoloissa

Uusista tartunnoista kuusi tapahtui Hämeenlinnan ja kaksi Riihimäen seuduilta. Lopella päiväkodissa koronatartunta, kaksi päiväkotiryhmää ja seitsemän henkilökuntaan kuuluvaa henkilöä karanteeniin.
Koronaopas Petri Kopran tärkeimmät työvälineet ovat kello ja maski. Kuva: Esko Tuovinen
Koronaopas Petri Kopran tärkeimmät työvälineet ovat kello ja maski. Kuva: Esko Tuovinen

Kanta-Hämeessä todettiin lauantain aikana kahdeksan uutta koronatartuntaa.

Kanta-Hämeen keskussairaalan mukaan tapauksista kuusi oli Hämeenlinnan ja kaksi Riihimäen seuduilta.

Kahden henkilön tartunta oli peräisin ulkomailta, kolme tartuntaa tapahtui perheen sisällä ja kahden potilaan tartunnanlähde on jäänyt epäselväksi. Yhden tartunnan lähteen selvittäminen on viekä kesken.

Sairaanhoitopiiri kehottaa kahdessa hämeenlinnalaisessa ravintolassa asioineita henkilöitä tarkkailemaan terveydentilaansa mahdollisen korona-altistuksen takia.

Altistukset ovat tapahtuneet kauppakeskus Goodmanin Sushi Hot -ravintolassa torstaina 5.  marraskuuta kello 18 aikaan sekä Goodmanin viereisessä Cantina Pannuhuone -ravintolassa keskiviikkona 11. marraskuuta kello 11-12 välillä.

Ravintoloissa tuolloin asioineet ovat saattaneet altistua tartunnalle ja heitä pyydetään hakeutumaan testeihin, jos infektio-oireita ilmaantuu.

Sairaanhoitopiirin mukaan ravintoloissa on toimittu vastuullisesti ja työntekijät ovat käyttäneet maskeja, joten henkilökunnan tartuntavaara on vähäinen.

Lopella 40 henkilöä karanteeniin

Lopen kunta tiedottaa, että Päiväkoti Pellavassa Lopella Läyliäisissä on todettu sunnuntaina koronavirustartunta päiväkotiryhmässä olevalla lapsella. Tartunta on perheen sisäinen.

Tartunnan vuoksi kaksi päiväkotiryhmää ja seitsemän henkilökuntaan kuuluvaa henkilöä asetetaan karanteeniin. Yhteensä karanteeniin asetetaan 40 henkilöä.

Päiväkodin henkilökunta on saanut tiedon altistuksesta ja altistuneiden perheet pyritään tavoittamaan vielä sunnuntain aikana.

Suomessa on raportoitu 213 uutta koronavirustartuntaa, ilmenee Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tiedoista sunnuntaina.

Kahdessa viikossa on raportoitu 3  024 tartuntaa, mikä on 157 tartuntaa enemmän kuin edellisen kahden viikon aikana.

Yhteensä tartuntoja on keväästä lähtien raportoitu 19  315. HäSa-STT

Uutinen on täydennetty Kanta-Hämeen koronatiedoilla sekä tiedoilla ravintola-altistuksista kello 14.10.

Uutista päivitetty Lopen kunnan tiedotteen tiedoilla Päiväkoti Pellavasta kello 20.11.

Asiasanat

Päivän lehti

24.11.2020

Fingerpori

comic