Kanta-Häme

Suomi taiteilee EU:n taloussääntöjen rajoilla

EU:n komissio kertoo keskiviikkona, joutuuko Suomi tiukennettuun talousohjaukseen. Valtiontalouden tarkastusviraston VTV:n arvion mukaan siihen ei ole toistaiseksi syytä.

Komissiossa erityisenä huolena on Suomen kasvava velkasuhde, joka ei näytä kääntyvän millään laskuun.

Viime vuonna Suomen julkisen talouden velka oli 63,1 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. EU-sääntöjen mukaan velkasuhde ei saisi ylittää 60 prosenttia.

Suhdanteista korjattu velkasuhde pysyi kuitenkin sallituissa rajoissa. VTV:n mukaan Suomi ei näin ollen vielä riko sääntöjä.

Tiukennettu talousohjaus eli niin sanottu liiallisen alijäämän menettely tarkoittaisi selvästi tiukempaa raportointivelvollisuutta komissiolle. Se lisäisi virkamiesten työmäärää, ja Suomi joutuisi selvittämään ongelmiaan myös ministeritason kokouksissa.

Viime keväänä Suomi vältti täpärästi kyseisen menettelyn. STT