Kanta-Häme

Suosikin aika meni ohi

 

Se oli sitten siinä. Eilen ilmestyi legendaarisen Suosikki-lehden viimeinen numero. Se oli tietenkin turboplatina.
 
Viimeinen lehti on nostalgiamatka vanhoihin juttuihin, menneiden vuosien mainoksiin (kaikki se maito ja clearasil!) ja tietenkin Elvis-julisteeseen.
 
Elvis sopii kuvaan kuin nakki yögrilliin. Jyrki Hämäläinenhän nosti Suosikin kultakaudella Elviksen aina esiin, jos lehti juhli jotain.
 
Muistoista koottu turboplatina on vähän kuin limsapullon viimeiset kuplat. Tai kuin tuoksujälki teinivuosina ehtyneestä deodorantista.
 
Sillä kuten monet kolumnistit ja muut kommentaattorit jo aiemmin syksyllä lehden lopetusuutisen jälkeen huomauttivat, Suosikki sellaisena kuin sitä muistellaan, kuoli jo ajat sitten.
 
Ei tullut musa-Demiä
Suosikkia ajatellaan musiikki- ja popkulttuurilehtenä. Viimeisinä vuosina siitä kuitenkin laimennettiin eräänlainen musa-Demi, jonka kohderyhmää olivat ilmeisesti Koululainen-lehdestä uloskasvaneet tytöt, jotka eivät ihan vielä lue Trendiä tai Oliviaa.
 
Eikä siitä edes tullut musa-Demiä.
 
Tuoreessa marraskuun lehdessä tutustutaan ”goottitrendien historiaan”, ja päätoimittaja Elli Mäkilä varoittelee, ettei mustanpuhuvia juttuja ehkä kannata lukea ennen nukkumaanmenoa.
 
Varoittelua, kauhistelua? Muistelua, opastamista, ”rumapäivien” äimistelyä, ohjeita koristellun kangaskassin tekemiseen ja pyykinpesuun?
 
– ’Joulun fiiliksen herättää kardemumman tuoksu’ – tuollaista ei olisi sanottu Suosikissa 1980-luvulla! parahti kollega.
 
Näin on. 1980-luvulla hehkutettiin pinta-artistien todellista tai kuviteltua lahjakkuutta, arvottiin Ressu Redfordin kuteet ja juoruttiin, että Rick Astleyn keikalla oli näkynyt verta.
 
Nyky-Suosikki ei osaa kirjoittaa Cyndi Lauperin nimeä oikein.
 
Bees & Honey aina ja ikuisesti
On hupaisaa, että tänä vuonna puhutaan samoista artisteista kuin vaikkapa 20 vuotta sitten. Prince. Guns’n Roses. Michael Jackson.
 
Näkökulma esimerkiksi Alice Cooperiin ei kuitenkaan ole mukana eläminen tai ilmiöihin pureutuminen, vaan muistelu. ”Näin oli kuulkaa lapset silloin joskus.”
 
Muistelulinja ei kuitenkaan yksi tappanut Suosikkia. Suurin syyllinen on Google.
��
Vaikka Suosikin oman lääkärin Ekin eli Erkki-Pekka J. Helteen palsta Bees & Honey pysyi mukana vuosikymmenten matkan katkeraan loppuun asti tutuin ongelmin ja rauhotteluin, Jammun ja Nuorisopalvelun niisti aika.
 
Mistä asioita kysyttiin ennen internetiä? Suosikista. Mistä etsittiin kirjekavereita? Suosikista. Mistä katsottiin listat? Suosikista.
 
Mistä nyt?
 
Googlesta.
 
On värisyttävää katsoa vuoden 1989 Suosikkia kanteen. Yhtä kääntäen värisyttävää on nähdä marraskuun Suosikki eli nykytila.
 
Että kevyet mullat vain.