Kanta-Häme

Super huolestui pääsykokeista

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Super on huolestunut siitä, että monet oppilaitokset ovat luopuneet tai luopumassa lähihoitajien koulutuksen pääsykokeista. Superin puheenjohtajan Silja Paavolan mukaan vaarana on, että sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon pääsevät suorittamaan sellaiset ihmiset, joilla ei ole todellista soveltuvuutta toimia alalla.

Liitto julkaisi kannanotosta huolen myös liiton omassa Super-lehdessä.

Paavolan mukaan moni Suomen oppilaitos, josta valmistuu lähihoitajia, on jo luopunut pääsy- ja soveltuvuuskokeista. Paavolan mukaan suurin syy pääsykokeista luopumiseen on raha.

– Keskeyttämisprosentit alalla ovat myös hyvin korkeita. Keskimäärin koulutuksen keskeytysprosentti Suomessa on 15 prosenttia, mutta paikoin se on jopa 27 prosenttia. Hakijoiden pitää olla tietoisia, millaiseen ammattiin he ovat hakeutumassa, Paavola kertoo.

Superin kantaan vaikuttaa osaltaan myös huoli potilaiden turvallisuudesta. Päättyneellä viikolla uutisoitiin lähihoitajasta, joka tuomittiin lukuisista vanhusten raiskaukista yhdeksän vuoden vankeusrangaistukseen.

Ongelman pääkritiikin Paavola osoittaa oppilaitosten rahoitusjärjestelmään. Laitokset saavat rahoituksen jokaisesta valmistuneesta opiskelijasta, mikä hänen mukaansa voi johtaa terveysalan ammattilaisten valmistumiseen, jotka eivät todellisuudessa alalle sovi.

– Pääsykokeet pitää säilyttää, jotta voidaan taata laadukas opiskelija-aines, hän toteaa.

Oppilaitokset voivat kuitenkin siirtää opiskelijan, jonka havaitaan olevan alalle soveltumaton, toiseen koulutusohjelmaan. Vuonna 2011 tuli voimaan niin sanotut SORA-säädökset, joiden tarkoituksena on taata opiskelualan ja myöhemmän työelämän turvallisuus.

Opiskelija voidaan esimerkiksi siirtää pois sosiaali- ja terveysalan opintojen piiristä, jos hänelle ilmenee terveydentilaan liittyvä este, kuten myöhemmin havaittu päihderiippuvuus.

Paavolan mukaan oppilaitokset turvautuvat SORA-säädöksien keinoihin harvoin.

– Oppilaitoksilla pitää olla tarjota toinen opinto-ohjelma, johon siirtää opiskelija, Paavola sanoo.

Ammattiopisto Tavastian sosiaali- ja terveysalan koulutuspäällikön Irmeli Elon mukaan Tavastia ei järjestä valintakoetta enää lähihoitajaopintoihin ensi keväänä. Aikaisemmin pääsykoe on järjestetty niin, että se on sisältänyt myös haastattelun.

– Näyttötutkinnoissa syksyllä on soveltuvuuskoe, mutta sen järjestämistä jatkossa harkitaan, Elo kertoo sähköpostitse.

Tänä syksynä aikuiskoulutukseen hakeutuville järjestetään niin, että ne sisältävät kirjallisen tehtävän ja ryhmähaastattelun.

Lähihoitajaksi Tavastiaan opiskelemaan haki edellisessä haussa 289, ja opiskelijoiksi hyväksyttiin 150. Elon mukaan opiskelijoista valtaosa soveltuu hyvin alalle, mutta joskus tulee vääriä alavalintoja myös vastaan. SORA-säädöksien mahdollistamia muutoksia on myös tehty, jos tarve on vaatinut.

– Ei ole kenenkään etu, että alalle soveltumattomia koulutetaan, eikä se olisi mahdollistakaan. Alalle soveltumaton ei pärjää työssäoppimisessa eikä etene opinnoissaan, Elo kommentoi. HÄSA

Päivän lehti

28.10.2020

Fingerpori

comic