Kanta-Häme Hämeenlinna

Surunsa somessa jakanut Markku Wiik opettelee nyt leskimiehen elämää: ”Viimeisestä hetkestä jäi hyvä muisto"

Vaimonsa viime syksynä menettänyt Markku Wiik mursi tabuja kertomalla surustaan somessa. Nyt kolme kuukautta lesken elämää opetellut mies sanoo, että avoimuus kannatti. Juttu sisältää neljä videota, joilla Markku Wiik kertoo hänen ja Jatta-vaimonsa rakkaustarinan sykähdyttävimmät vaiheet.

 

Markku Wiik on hämeenlinnalaisille tuttuakin tutumpi hahmo. Muhkeaviiksinen valokuvaaja on totuttu näkemään aina siellä, missä tapahtuu. Wiik päivittää kuviaan ja katkelmia elämästään säännöllisesti sosiaaliseen mediaan.

Viime syksy ei muodostanut poikkeusta, vaikka olikin Wiikin elämässä muuten poikkeuksellinen. Silloin hän menetti sielunkumppaninsa, jonka kanssa oli pitänyt yhtä 1970-luvun lopulta.

Jatta Pöyhönen-Wiik menehtyi aggressiiviseen rintasyöpään 2. lokakuuta 2019. Hän oli saanut diagnoosin kaksi ja puoli vuotta aiemmin, juuri eläkkeelle jäätyään. Jo silloin syöpä oli tehnyt etäpesäkkeen maksaan.

– Tiesimme, että se tulee johtamaan kuolemaan. Luimme netistä, että ennuste on noin 2,5 vuotta. Se osui Jatalla täsmälleen kohdalleen.

 

Juttu jatkuu videoiden jälkeen.

Sairaus patisti elämään tässä ja nyt

Ajatus kuolemasta oli perheessä läsnä jo ennen Jatan sairauttakin. Seitsemän vuotta sitten Markku Wiikillä todettiin imusolmukesyöpä. Myöhemmin hän sai kuulla sairastavansa myös virtsarakkosyöpää.

– Eivät ne omat diagnoosit niinkään hätkäyttäneet. Kuolema kuuluu elämään. Mutta kun Jatta sairastui, se oli minulle paljon rankempi juttu.

Wiik kertoo, että he elivät viimeisetkin vuodet Jatan kanssa täyttä elämää.

– Teimme ehkä vähän aiempaa enemmän hömppäreissuja. Lähdettiin vaikka Jyväskylään Haraldiin syömään, ja oltiin yksi yö hotellissa. Liikuttiin, käytiin kahvilla ja syötiin mansikoita.

Myös metsä oli pariskunnalle tärkeä paikka. He nauttivat luonnossa liikkumisesta.

– Vielä Koivikkokodistakin kävimme tekemässä yhden metsäreissun. Tosin Jatta ei päässyt silloin enää autosta ulos, mutta katseltiin kuitenkin ikkunan läpi meidän vanhoja sienipaikkoja.

Kuoleman läheisyys vaikutti pariskunnan elämään lähinnä siten, että se opetti heitä elämään entistä enemmän tässä hetkessä.

– Turhat pikkumurheet menettivät merkityksensä, ei niihin kiinnittänyt enää huomiota.

Lähdön hetki oli kaunis

Kovin paikka Markku Wiikille oli viime syyskuun puolivälissä, kun Jatan lääkäri Laura Araviita kertoi, ettei enää voitu tehdä mitään. Edessä oli saattohoito.

Koivikkokodissa sairaanhoitaja kysyi Jatalta, mitä tämä ajattelee kuolemasta.

– Jatta vastasi: ”Minulla on sellainen tunne, että kuoleman hetkellä on paljon värejä, kauniita kukkia ja perhosia.” Minusta se oli aika kivasti ajateltu, Markku Wiik sanoo.

Hänestä lähdön hetki oli kaunis.

– Jatalla ei ollut enää kipuja. Kun hänen hengityksensä alkoi vaikeutua, annoin hänelle luvan lähteä. Sanoin: ”Ei sinun tarvitse enää pinnistellä, kyllä me täällä pärjätään.” Samassa hän nukahti. Viimeinen henkäys tuli pian. Siitäkin jäi vain hyviä muistoja, Markku Wiik kertoo.

Hän miettii, että luopuminen on paljon helpompaa, kun kaikki asiat ovat kunnossa.

– Mikään ei ole jäänyt kalvamaan mieltä. Kaikki oli tehty ja sanottu. Mennyttä voi muistella hymyssä suin.

Wiik myöntää, että on aivan eri tilanne, jos kuolema tulee yllätyksenä. Hänellä on siitäkin kokemusta. Paras kaveri, päätoimittaja Kari Karppinen menehtyi äkillisesti kesällä 2018.

– Se tuli niin puskista. Kun ajoin seuraavan kerran torille markkinoille, en voinutkaan jättää autoa tavalliselle paikalle, koska siitä tuli Kari mieleen. En voinut mennä koko parkkipaikalle. Kari on edelleen mielessä päivittäin, Wiik kertoo.

Surua ei voi kokea ennakkoon

Vaikka Markku Wiik tiesi vaimonsa kuolevan, hän ei kuitenkaan voinut täysin valmistautua kuoleman lopullisuuteen.

– Kun kaikki on ohi ja ymmärtää, että nyt se on sitten loppu… Sitä surua ei voi kokea ennakkoon, Wiik sanoo.

Hän muistaa keränneensä vaimon tavarat poikansa kanssa. Sitten he sulkivat Koivikkokodin oven ja menivät kotiin.

Muutamasta seuraavasta päivästä muistikuvia ei juuri ole. Ne menivät usvassa.

– Halusin mahdollisimman nopeasti pois kotoa. Olimme Jatan kanssa sopineet, että muutan pois ja annan asunnon poikamme perheelle.

Yksi syy muuttopäätökseen oli varautuminen mahdollisiin tuleviin syöpähoitoihin. Vaikka Wiikin omat syövät ovatkin tällä hetkellä remissiossa eli oireettomia, hän halusi rankkojen sytostaattihoitojen varalta asunnon esteettömästä hissitalosta.

– En ottanut vanhasta kodista juuri mitään mukaan. Päätin aloittaa elämän ikään kuin puhtaalta pöydältä.

Poika vaimoineen kävi läpi Jatan vaatteet ja muut henkilökohtaiset tavarat ja lahjoitti niitä hyväntekeväisyyteen.

– Se oli minulle helpotus.

Markku Wiik on opetellut nyt kolmisen kuukautta leskimiehen elämää uudessa yksiössään. Hän haluaa kiittää Hämeenlinnan keskussairaalaa huippuluokan hoidosta. Lääkäri Laura Araviita tiimeineen hoiti Jatan alusta Koivikkokotiin niin hienosti, ettei enempää voisi vaatia. Koko ajan tiesimme, missä mennään, Wiik sanoo. Kuva: Pekka Rautiainen
Markku Wiik on opetellut nyt kolmisen kuukautta leskimiehen elämää uudessa yksiössään. Hän haluaa kiittää Hämeenlinnan keskussairaalaa huippuluokan hoidosta. ”Lääkäri Laura Araviita tiimeineen hoiti Jatan alusta Koivikkokotiin niin hienosti, ettei enempää voisi vaatia. Koko ajan tiesimme, missä mennään”, Wiik sanoo. Kuva: Pekka Rautiainen

Mini-Wiik pitää kiinni elämässä

Samaan aikaan Jatan syöpädiagnoosin kanssa Wiikit olivat saaneet kuulla tulevansa isovanhemmiksi. Nyt 2,5-vuotias lapsenlapsi nostaakin tunteita pintaan.

– Tekisi niin paljon mieli kertoa Jatalle, mitä pikkuinen taas teki. Etenkin alkuun tuli vähän väliä mieleen, että otanpa hänestä kuvan ja laitan Jatalle viestiä. Mutta eivät ne taitaisi mennä enää perille.

Eläväinen lapsenlapsi tuo Markku Wiikin elämään valtavasti iloa.

– Hautajaisissakin hän oli minulla sylissä ja roikkui kiinni viiksissä. Hänen kanssaan tulee elettyä juuri tässä hetkessä, ei menneessä eikä tulevassa.

Wiik kertoo toisenkin muiston hautajaisista. Kaisan Kukan työntekijät olivat tehneet kukkalaitteita muistotilaisuutta varten.

– Yhtäkkiä kukkakauppaan pyrähti lintu, joka teki siellä kierroksen ja palasi ulos. Tytöt sanoivat, että Jatta kävi hyvästelemässä heidät.

Wiik sanoo hämmästyneensä siitä, että vaimo on tullut hänen uniinsa vasta kerran.

– Viikko, pari sitten näin hyvin positiivisen unen, jossa Jatta oli tyytyväinen minun elämääni. En ole mikään unien tulkitsija enkä välitä niistä tuon taivaallista, mutta siitä unesta tuli hyvä ja rauhallinen olo.HÄSA

Jokainen reagoi omalla tavallaan

Surureaktiot ovat tavallisia reaktiota epätavallisessa tilanteessa. Ne eivät tarkoita sitä, että sureva olisi menettämässä mielenterveytensä.

Tavallisia tunteita

viha, syyllisyys, ahdistus, yksinäisyys

väsymys, sokki, epätodellisuuden tunne

helpotus ja turtumus

Fyysisiä aistimuksia

vatsan onttous, puristus rinnassa tai kurkussa, yliherkkyys äänille

hengenahdistus, lihasheikkous ja suun kuivuus

Kognitiivisia

epäusko, hämmennys, päähänpinttymät

tunne vainajan läsnäolosta ja erilaiset hallusinaatiot

Käytökseen liittyviä

univaikeudet, ruokahaluttomuus, hajamielisyys, sosiaalinen vetäytyminen

levottomuus, hyperaktiivisuus

unet vainajasta, vainajasta muistuttavien asioiden välttely tai hänelle kuuluneiden tavaroiden vaaliminen aarteena sekä vieraileminen vainajalle tärkeissä paikoissa

Lähde: Juha M. Itkonen: Surun virrassa – läheisensä menettäneen sielunhoito. Kirjapaja 2020.

Päivän lehti

18.9.2020

Fingerpori

comic